AAAAAAAARRRRGGGGGGHHHHH

Mikä siinä on, että sen pitää olla joka paikassa samanlaista?

Itse yritän nostaa ongelmaa esiin ja saada apua monta kuukautta. Perustelen kantani, esitän faktat, kerjään ja ruikutan, valitan joka välissä, jossa joku suostuu kuuntelemaan, huudan ja kuiskaan eikä mitään tapahdu. Sitten kun joku "herra iso herra" lopulta vetää asiakkaan suunnalla murun henkeen (odotetusti ja varoitusteni mukaisesti, jotka ovat siis kaikuneet kuuroille korville) niin sitten tulee kyllä vipinää punttiin JA tietysti aletaan vähän vinoilla, että miksi tämä asia on päästetty tälle tolalle. Siis MITÄ V**TUA? Onneksi on sentään helppo kaivaa esiin 1) kirjalliset esitykset asiasta, 2) meilit aiheesta 3) muistiinpanot suullisista keskusteluista, joilla kaikilla kolmella voi ainakin yrittää perustella väitettään siitä, että on ainakin yrittänyt herättää porukan ENNEN kuin löysät ovat housussa. Mutta mitäpä se sitten enää auttaa ketään... tuokaan "olinpa oikeassa" todistelu. Mutta ottaapahan silti koteloon, kun ensin yrittää ja yrittää ja sitten lopulta tulee kuitenkin riskien realisoituessa paskaa niskaan.

Huolia

Toinen lapsistani on poissa kotoa. Kun hän lähti, itkin. Kun hän soitti kotiin, itku ei ollut kaukana. Tuntuu pitkästä aikaa, etten haluaisi luopua hetkestäkään, jonka voisin hänen kanssaan viettää. Toivottavasti muistan tämän tunteen seuraavan kerran, kun harmittaa.

Toisen lapsen kanssa on ollut levollista, rauhallista yhdessäolemista.

Toisaalla asuva kultaseni sai huonoja uutisia. Toisaalta meidän kannaltamme ne uutiset voivat olla hyviä. Nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa tulevalle.

Terveyshuoli askarruttaa ja joudun miettimään muitakin kuin itseäni, omaa jaksamistani. Toivottavasti kaikki selviää ja huoleni on ylimitoitettu.