H1N1 iski

Tytär on taudin kourissa. Koskahan tavoittaa meidät muut?

Miehen korvike- mihin sitä "oikeaa" tarvitaan?

Miehen korvike

Nyt se on sitten todistettu, mies on ihan turha kapistus! Tästä löytyy
jokanaiselle sopiva miehen korvike.

ROPELOOTTORI
On vuoteeseen asetettava laite, joka aina saatuasi unen päästä kiinni alkaa väkisin tunkeutua saman peiton alle takapuolesi kohdalta.

AUTOMAATTINEN KANAVANVAIHTAJA
Televisioon kytkettävä musta laatikko, joka katkaisee välittömästi katsomasi ohjelman, jos toiselta kanavalta tulee toimintaleffa, formulaa, jalkapalloa tai muuta urheilua. Ellei tule, se räpsäyttää säännöttömin väliajoin auki teksti-tv:n ja selaa joka kerta läpi kaikki urheilutulokset.

PYYKINVÄRJÄÄJÄ
Haaveiletko miehestä, joka auttaa kotitöissä? Tämä on sinun laitteesi. Kyseessä on väripatruuna, joka pesuainelokeroon asennettuna laukeaa ja värjää koko pyykin joko sinertäväksi tai vaaleanpunaiseksi. Patruuna ei laukea aivan joka kerta, mutta todennäköisimmin juuri silloin kun koneessa on lempipuserosi. Mainio naiselle, joka kaipaa jännitystä elämäänsä.

KARVAPÖLÄHDYS
Lavuaariin asennettava laite, joka 15 minuutin sisällä siitä kun olet pessyt pesualtaan, pöläyttää puhtaalle posliinille partakarvan pätkiä. Luxusmallissa on lisävarusteena hammastahnaläiskitin, joka ruiskii hammastahnaa oikein asennettuna jopa parin metrin päähän.

KAUPPAKESKUSVALITIN
Kännykkään kytkettävä toiminto, joka ryhtyy päästelemään epämiellyttäviä marisevia ääniä, jos viivyt liikkeessä yli 5 minuuttia. Lisälaitteena saatavissa myös rähisevä saldorajoitin.

OSTOSHÄLYTIN
Luotto- tai pankkikorttiin ohjelmoitava toiminto, joka saa kortin lukulaitteen ulvomaan, mikäli kortilla yritetään maksaa lasten- tai naistenvaatteita, meikkejä, kenkiä tai muuta ruokaa kuin makkaraa. Hälytin pysyy hiljaa, kun sillä maksetaan porakonetta, työkaluja, autotarvikkeita tai tietokoneen lisäherkkuja.

ESIKÄSITELTY SANOMALEHTI
Aamun lehden voi nyt tilata esikäsiteltynä siten, että etusivun tilalle on taitettu urheilusivut ja yksi sisäsivu on ylösalaisin ja väärässä paikassa. Lehti on myös esirutattu mahdollisimman paksuksi möykyksi.

VISKIBASSO-VIESTIPALVELU
Palvelu, joka toimittaa kännykkääsi päivän mittaan viestejä, kuten: "En ehdi syömään", "Piipahdan poikien kanssa kaljalla", "Hae auto korjaamosta", "Sori en ehtinyt kauppaan", "Hae sinä lapset tarhasta", "Miksi kaikki sukkani ovat pyykissä", "Olet unohtanut silittää paitani".

MURUSTIN
Laite, joka aamulla lähdettyäsi töihin levittää leivänmuruja pöydälle ja lattialle. Tämä huokea laite on jokaisen sinkkunaisen minimivaruste.

AJANSYÖJÄ
Luxus-paketti, joka sisältää kaikki yllämainitut toiminnot ja vielä paljon muuta yllättävää. Saat anoppipalvelun, joka käy vähintään kerran viikossa silmäilemässä kotiasi halveksivasti ja joka tekee ylivoimaisesti parempia lihapullia kuin sinä. Eikä tässäkään vielä kaikki: Juuri kun alat tottua Ajansyöjääsi, se rullaa ulos ovesta ja liimautuu magneetin lailla nuorempaan sinkkunaiseen. (Anoppipalvelu jatkaa siitä huolimatta käyntejään sinun kotonasi ja kertoo pyytämättä yhä uudestaan, miksi et alun perinkään ollut sopiva omistaja Ajansyöjälle).

Julkkis look alike

Luin Iltalehdestä tänään jutun julkkisten "näköispainoksista" eli siis niistä henkilöistä, jotka näyttävät lähes samoilta kuin joku julkisuuden henkilö. Jostain syystä ajatukseni johtivat miettimään "sitä oikeaa". Voiko yhdelle ihmiselle olla olemassa vain yksi oikea? Mistä sen sitten tietää, voiko sitä yhtä tavata koskaan? Entäs jos satunnaisesti jossain kadulla tapaan sen oikean, mutta en ymmärrä kohtaamisen merkitystä, vaan ohitamme toisemme täysin huomaamatta?

Entä jos oma oikeani ei koskaan satu kohdalle? Tai entä jos olen jo ollut oikean kanssa, mutta väärällä hetkellä, jolloin oikeakin on tuntunut väärältä?

Vai onko niin, että oikeita on useita ja jokainen heistä on vain joltain osin oikea? Että se onkin niin, että etsitään sitä, jonka kanssa elämä sujuisi ilman, että tuntuu koko ajan väärältä? Riittäisikö se? Olisiko se niin, että satunnainen ahdistus, epäilys ja "tämä ei voi olla oikein"-tunne pitäisikin vain tukahduttaa ja nauttia siitä ajasta, joka tuntuu edes osittain oikealta.

Entä jos joku tuntuu aluksi väärältä, mutta olisikin se oikea? Tai jos olet täysillä tunteilla mukana suhteessa, joka tuntuu unelman omaisesti oikealta, mutta osoittautuu pian vääräksi.

Hetken mietin, että minusta on tulossa rakkauden suhteen kyyninen. Mutta toisaalta rakkaus lapsiin ei selityksiä kaipaa eikä siinä suhteessa rakkauteen voi suhtautua kyynisesti. Miten voisin kieltää sen tunteen arvon? Tai kieltää faktan, että ihastun suhteellisen helposti? Eivät ne ihastuksen kohteet kyllä "oikeita" ole. Mutta eivät ehkä täysin vääriäkään. Voiko olla, että joku on niinkuin julkkis look alike, näyttää ja ehkä tuntuu oikealta, mutta on sittenkin fake.

Pulmia

Miten ottaa jonkun kanssa puheeksi arveluttava ja epämiellyttävältäkin tuntuva asia? Niin, yleensä neuvotaan puhumaan asiat halki ja olemaan rehellinen. Mutta entä jos epäilee loukkaavansa toista? Tai uskoo, että toinen ei arvosta asiasta puhumista lainkaan niin paljon kuin itse?

Joka tapauksessa joudun ottamaan itseäni askarruttavia asioita puheeksi. Ehkä ymmärrystä löytyy. Asiat on kuitenkin hoidettava ja sovituista pelisäännöistä pidettävä kiinni. Kaikesta huolimatta. Joskus sitä vaan toivoo, ettei oma asema olisi se mikä se on. Jos asemani olisi heikompi, ei oikeastaan olisi mitään aihetta (ainakaan minun) ottaa asiaan kantaa. Jos taas olisin vahvemmassa asemassa, olisi aivan selviö, että asia on ruodittava perinjuurin. Nyt kuitenkin asemani on sellainen, että emmin vaietako vai puhuako kuitenkin? Äh, paskat, pakko ne ikävätkin asiat on hoitaa.

Ei mitään mukavia päiviä tulossa siis.

Ylihuomenna olisi ne vuoden räkäjuhlat, joissa pomot haukutaan ja työkavereiden kanssa pannaan menemään tai mennään panemaan. Minua väsyttää ja ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa. Velvollisuudesta menen käymään syömässä.

Kuinka hassua mä nähdä sain

Harrastan googlettamista. Milloin milläkin hakusanalla katson, mitä tuloksia tulee. Jaksan joskus selata kymmeniä sivuja hakutuloksia ihan vaan löytääkseni joukosta sen poikkeuksen. Löysin muutamia mielenkiintoisia videoita ja favoritteja. Pistää miettimään, kuinka tylsää jollain voikaan olla.

Talent

Lapset palasivat kotiin ja suoraan katsomaan Talentia. Katseltiin sitä sitten yhdessä. Tosin tuntui, etteivät oikastaan olisi malttaneet sittenkään katsoa, enemmän kiinnosti riehuminen ja touhuilu.

Voittajaa riemuittiin sitten yhdessä. Mielestäni voittaja oli oikeastaan tosi hyvä. Ilmeikäs, myytävissä oleva, selkeästi esiintyjälle itselleen rakas juttu. Hänen itse kehittelemänsä juttu, joka on varmasti hiottavissa vielä iskevämmäksi showksi ja siten sitten myös muutettavissa rahaksi. Siitähän tässä kuitenkin lopulta on kyse. Kakkoseksi tullut kaunisääninen tyttö on kuitenkin lopulta vaan yksi laulava tyttö lisää, samoin kuin komeasti biisinsä kuitannut vanhempi mies. Hetki kuuluisuutta ja paikallisesti varmasti myös kysyntää, jos ei laajemminkin. Osaavaa markkinointia toki kaipaavat kaikki, tarjolla sitä ei taida olla kuitenkaan laajemmin kuin voittajalle.

Minun oloni oli kuin voittajalla, kun lapset tulivat kotiin ja menivät lopulta nukkumaan. Minun omani. Sängyissään. Vielä hetken pieniä. Äitiys on talenttia. Toivottavasti selviän tästä voittajana.

Ystävättären vierailu

Hyvä ystävättäreni vuosien ajalta tuli vierailulle. Puhuttavaa riitti puolin ja toisin. Istuimme eilen iltaa kaupungilla ja päädyimme jutustelemaan parin kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Tutustumisen arvoisia kavereita ihan varmasti, mutta kyllähän me toki ikäkomplekseistamme kärsimme heidän seurassaan. Ilta oli kuitenkin tosi mukava ja venyikin aamuyön tunneiksi erilaisten debattien ja yleisesti vaan jutustelun merkeissä. Toinen nuorista pyysi puhelinnumeroni loppuillasta ja hämmästyin itseäni kun sen annoin. Tosin en odota soittoa mitenkään henkeäni pidättäen kahdestakaan syystä. Ensinnäkin, soitaja ei lopulta minulle ollut mitenkään erityinen. Mielenkiintoinen kaveri kyllä, mutta ei herättänyt sen kummempia tuntemuksia. Toisekseen, en usko, että sitä soittoa tulee koskaan.

Tauti vaivaa edelleen ja liekö väsymyksen vai minkä syyn aiheuttamaa, että minulla on nyt sitten myös silmätulehdus. Ja antibioottikuurin loppuminen näyttää tuoneen oireet takaisin.

Viikon päähän pitäisi kehitellä naamiaisasu. Ei mitään kovin hyviä ideoita ja ne, joita on, ovat hyvin haastavia toteuttaa. Huoh.

Naapurisopua

Jouduin tänään lähestymään naapureitani. Heidän ovelleen päädyin hieman ennen kymmentä illalla esittämään hienovaraisen pyynnön musiikin vääntämisestä pienemmälle. Heidän tapansa soittaa jotain äärimmäisen rasittavaa etnistä jumputusta joka ilta yhdeksän jälkeen sai tänään mittani tulemaan täyteen. Tänään he väänsivät ilmeisesti voluumit kaakkoon ehkä rohkaistuneena siitä, etten ole aiemmin mitään kommentoinut. Mutta sikäli kyllä ihan sopuisia kavereita, että sulkivat stereonsa ensimmäisestä kehotuksesta. Heidän tapansa keskustella tosin tuntuu olevan sellainen, että sekin kuuluu asuntooni, mutta enpä jaksa siitä niin hirvittävästi stressata enää, kun en sentään tarvitse kuunnella heidän musiikkivalintojaan.

Yksin

Voi luoja kuinka minulla on ikävä sitä aikaa, jolloin voin sanoa toiselle, että harjaa hampaat nuorimmalta sillä aikaa kun käytän vanhemman iltapesulla. Sitä aikaa, jolloin voin sanoa, laita lapset nukkumaan niin pesen nämä kuravaatteet. Odota hetki, niin tulen seuraasi, kunhan saan lapset nukkumaan. Voitko keittää meille teetä? Sitä aikaa, jolloin sanoin: "menen hetkeksi ulos, viemään roskat, kuuntele heräävätkö lapset."

Ei se aina ihan kamalaa ollut.

Toisaalta vihaan vieläkin niitä hetkiä, jolloin vastaus oli: "urheiluruutu on menossa, en minä nyt ehdi." Sitä tunnetta, joka valtasi mielen, kun tokaistiin: "hoida sinä ne lapset nukkumaan, mulla on tässä nyt muuta". Tai niitä monia, monia iltoja, jolloin ei ollut ketään kenelle sanoa, kun olin yksin. Kaverit tai harrastukset. Nehän ne olivat ne tärkeät. Niitä hetkiä, jolloin sain kuulla ohimennen matkallasi tv:n ääreen: "käy pesemässä ne kuravaatteet, johan ne ovat siellä koko illan olleet". Tai lausetta: "laita sitten iltapalaa, kun saat ensin ne lapset nukkumaan". Vihasin sitä onnetonta tunnetta siitä, että vastaan yksin kaikesta. Sitä tunnetta minä en ole päässyt karkuun.

Koska se parempi huominen on tänään?

Antibioottia ja leffoja

Tämä perhe on kantanut kortensa kekoon lääketeollisuuden menestymisen eteen. Jokainen meistä on antibioottikuurilla, muitakin lääkkeitä on pussissa vino pino.

Ehkä tämä ilta ei ole ihan katastrofi lasten kanssa. Haettiin vuokraamosta pari lastenleffaa, joita voidaan tässä tuijotella illan mittaan.

Väsymys ei hellitä. Yritän suoriutua ajoissa unille tänään.

Arkiset askareet

Molemmat lapset ovat sairaita. Tänään on siis ohjelmassa lääkärikäynti. Sain varattua peräkkäiset ajat lastenlääkäriasemalta iltapäiväksi. Olimme aikoneet mennä erääseen lastentapahtumaan, mutta se jää nyt väliin.

Ulkona on upea sää, mutta ulkoilukin on vähän arveluttavaa. Ei oikein ole mukavaa mennä kahden yskivän ja räkäisen lapsen kanssa minnekään tuuliseen keliin, saavat pian keuhkokuumeen.

Tähän päälle oma väsymys ja puolikuntoisuus lääkekuurin takia, niin onpas varsin mahtava päivä odotettavissa. Lisäksi lapset väsyneinä ja kipeinä itkevät isänsä perään ja se entisestään lisää omaa kurjaa oloani.

Mitähän tässä tekisi, että lähtisi päivä edes jotenkin positiivisessa mielessä käyntiin? Juuri nyt vaan vituttaa.

Tauluja ja tunnustuksia

Mummollani oli eläessään pikkuinen, vanha mökki, jossa hän kesäisin vietti aikaa. Viime yönä olin asumassa vähän tuota mökkiä muistuttavassa asumuksessa. Sama se ei ollut, mutta selvästi muistikuvieni perusteella rakennettu asumus. Kaapistot olivat samanlaiset, mutta isommat.

Mökki sijaitsi lapsuuden kotitaloni vieressä, päätalon peseytymistilat ja kaivo olivat mökin asukkaan käytössä. Viime yönä päätalon tilalla oli hieno uudehko omakotitalo, jota asutti yksi sisaruksistani perheineen.

En tiedä miksi asutin mökkiä, mutta onneton minä olin.

Sinä maalasit tauluja minun unessani. Olit perheesi luona, vuodet olivat vierineet. Lapsilukunne ei ollut kasvanut, eivät ehkä ongelmannekaan. Kaikki oli ihan hyvin, mutta ei edelleenkään tarpeeksi. Olit alkanut tylsyyttä tappaakseni maalata. Aluksi maalasit merta, kallioita, rosoisia rantoja, tuulen pieksämiä mökkejä ja elämää ja merta nähneitä laivoja. Vähitellen aloit maalata kaaria, niitä naisen vartalon kaaria, joita niin mielelläsi tutkit. Tutkimusmatka kankaalla jatkui ajatuksissasi. Aloit maalata rantamaisemia, järvimaisemia. Eräänä päivänä maalasit erään rannan muutaman yksityiskohdan.

Sinusta tuli erinomainen maalari. Maalaamisesta tuli sinun "tarpeeksi" vähäksi aikaa. Pidit näyttelyitä. Eräänä päivänä tulin katsomaan näyttelyäsi. Rannan yksityiskohtia kuvaavan taulun esittelytekstissä luki: tälle rannalle palaan vain kanssasi. Uskoisin, että tässä kohtaa unessani itkin.

Olin taas mökilläni, yhä surullinen. Avasin kaapin oven ja taulu oli kaapissa. Tauluun oli liitettynä lappu, jonka sisältö ei enää aamulla ollut tarkasti mielessäni, mutta selvää oli, että rakkaus oli vahvasti läsnä. Lopulta minä olin onnellinen. Kun juoksin hämmentyneenä ja iloisena päätalolle kertomaan löydöstä sisarukselleni, jollekin, kenelle vaan, jolle voisin uutisen kertoa, juoksin suoraan syliisi. Olit siinä, otit minut syliisi ja sanoit, että ei koskaan on pitkä aika.

Tästä unesta en olisi tahtonut herätä. Ehkä siksi nettiprofiiliin tullut ulkonäköä kehuva viesti tai flirtit eivät tunnu miltään. Mikään ei tunnu. En ole valmis.

“If you limit your choices only to what seems possible or reasonable, you disconnect yourself from what you truly want, and all that is left is compromise.”

Nothing left but pain

Tunnistan itsessäni äärimmäisen väsymyksen. Henkisen sellaisen. Koko työpäivä on mennyt kokovartalojäykistyksen kaltaisessa vitutuksessa. Päivän päättyessä on jo ihan takki tyhjä.

Epävarmuus tulevasta ja iso, huonosti toimiva kokonaisuus käsissä töissä. Joka suunnasta tulee valitusta ja ihmiset käyttäytyvät kuin kiukuttelevat kakarat. Ei hyvänen aika millaista toimintaa. Järki tämän porukan kanssa menee.

Ehkä se ei olekaan niin kamalaa, jos jääkin työtä vaille...

Nettiprofiili oli vähän aikaa jäissä. Kuvan lisääminen profiilin yli kymmenkertaisti profiilin latauskerrat ja yhteydenotot. Mutta en lämpene mistään enkä kenestäkään. Minussa on jotain pilalla. Toivottavasti se ei lopullista. Lohdutan itseäni, että siitä on alle vuosi, kun tunsin jotain vielä. Isompaakin kuin "perus"ihastuminen. Ehkä vielä joskus. Annan nettiprofiilin varmaan olla olemassa viikonlopun yli, ehkä pidempään. Tiedän, millaista yhteydenottoa odotan: älykästä, leikkisää, arvaamatonta ja sytyttävää. Valitettavasti en tiedä löytyykö leikkisyyttä ja kipinää minusta. Tähän astiset yhteydenotot ovat paria poikkeusta lukuunottamatta olleet mitäänsanomattomia, masentavia tai ylipäätään jotenkin epätoivoisia.

Voi, kuinka kaipaan sytyttävää keskustelua.

Tuuliviiri mainonnan uhrina

No voi ja ei. Pistän kaiken sairauden ja tekemisen puutteen piikkiin. Minähän sitten otin ja aktivoin sen nettiprofiilin uudelleen. I know! Ja tällä kertaa kuvan kera. Ja voi jessus. Jos sitä profiilia luettiin ahkerasti ilman kuvaakin, niin kuvan kanssa kävijälaskuri on takonut armotonta tahtia ja sähköpostiin on tulvinut yhteydenottoja. Vietin pari tuntia siivoten postilootasta pois viestejä, jotka eivät kiinnostaneet ja blokkaillen profiileja, joista en syttynyt. In real life en ole kovinkaan herkkä sanomaan kellekään mitään negatiivista ja kieltämättä profiilien blokkaaminen deittipalvelussa tuntuu julmalta kannanotolta. Mutta toisaalta yritän perustella asiaa niin, että mitäpä sitä kenenkään aikaa tuhlaamaan ja toisaalta tuntemattomille mitään selittelemään.

Kun olin kyllästynyt siivoamaan lootaa, nappasin kuvan pois profiilista. Ja ilmeisesti siis on ihan totta, mitä deittipalvelun ohjeissa sanotaan kävijämäärän kasvattamisesta kasvokuvan avulla. Mulla ainakin profiilikuvan poisottaminen romahdutti laskurin lukemat. Huojennus sekin. Hmm. mitenkähän tätä ihmiskoetta voisi jatkaa? Ja ketä minä oikeastaan testaan? Itseäni?

Tuntuipa kamalalta

Vein lapset aamulla hoitoon. Olen sairaslomalla, mutta hoidan silti tänään yhden työasioihin liittyvän nettipalaverin kotoa käsin. Siitähän ei tulisi mitään, jos lapset olisivat paikalla. Hoitoaikaa on heille tänään luvassa vain muutaman tunnin ajan, joten mistään ihan hirvittävän suuresta ponnistuksesta ei pitäisi olla kyse.

Mutta eipä tuolla tuntunut olevan väliä. Toinen lapsista takertui minuun parkuen ja huutaen, ettei halua mennä päiväkotiin ja kun lopulta lohdutteluistani huolimatta jouduin jättämään parkuvan ja kädet ojossa äidin perään huutavan lapsen hoitajien syliin, tuntui, että tapoin pienen osan itsestäni ja jotain peruuttamatonta lapsesta.

Ehkä se ei ihan näin dramaattista todellisuudessa ole, mutta oloni on kuin suurella roistolla. Mistä tätä syyllisyyttä oikein tulee?

Mikä sinusta on seksiä?

Häädetty BB-Saranna: En harrastanut seksiä Samin kanssa
"BB-talosta sunnuntaina häädetty Saranna vakuuttaa, ettei harrastanut seksiä Samin kanssa, vaikka peitto pariskunnan yllä liikkuikin.
- En halunnut harrastaa seksiä, se oli periaatteeni taloon tullessa. Sellaista ei vain tehdä. Seksi on kahden ihmisen välinen asia, jota harrastetaan kahden kesken.

Huomaa, että kipeänä ollessa on mahdollisuus lukea iltapäivälehtien viihdepalstoja ajan tappamiseksi. Mutta tähän täytyy kyllä sanoa HÄH? Siis onko hänen mielestään se, että "housut pysyivät jalassa" jokin merkki siitä ettei seksiä ole harrastettu? Ilmeisen yhdyntäkeskeinen käsitys seksistä. Jos penetraatiota ei tapahdu, ei ole kyseessä seksi? Siis mitä tahansa muuta voi suunnilleen tehdä. Eikös petting ole ihan yleinen käsite seksistä puhuttaessa? En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, että seksiksi pitäisi määritellä yksiselitteisesti yhdyntä. No, okei, ehkä suuseksi menisi tuollakin naisella seksikategoriaan, edellyttäen, että housut olisi riisuttu ;)

Vaikka yhdyntä onkin varsin ihanaa ja voi olla todellinen täyttymys, on seksi minulle ainakin paljon muutakin. Pelkkä ajatuksilla leikittely voi joskus olla varsin paljon enemmän antavaa ja kiihottavaa. Etenkin silloin, kun sitä käytetään tunnelmaan virittäytymiseen. Mikäs sen mukavampaa kuin "viritellä" kumppani ja itsensä päivän mittaan ja käyttää illalla erinomaisen pitkä aika esileikkeihin.

Kun on suudellut kiihkeästi, puhunut seksistä puolen päivää ja lopulta vaikka pelaillut petissä pitkät pätkät ja nauttinut toisen seurasta, voiko lopuksi todeta, että eihän tämä mitään seksiä ollut?

Sairas

Ja sitten sairastuin. Tuntuu, että edellisestä sairastamisesta ei niin kovin kauan ole, mutta on siitä nyt sentään nelisen kuukautta. Kuitenkin mietin, että taitaa olla jo kolmas poskiontelotulehdus tänä vuonna. Onkohan tämä asunto homevauriokämppä?

Nyt siis popsitaan antibioottia taasen viikon päivät ja sairaslomaakin on tyrkyllä muutamiksi päiviksi. Huoh.

Aikataulu

Kun yrittää sopia tapaamista entuudestaan tuntemattoman henkilön kanssa, kehotetaan noudattamaan varovaisuutta. Ja siitä seuraa, että tapaaminen sovitaan julkiselle paikalle, inhimilliseen aikaan ja mielellään niin, että "takalauta" on sovittuna. Siis tyyliin: "illallinen keskustan ravintolassa klo 18 ja minun on lähdettävä viimeistään 20." Näin on järjestänyt itselleen mahdollisuuden ottaa hatkat ilman epämiellyttävää selittelyä ja varmistaa sen, ettei tarvitse saattaa itseään tilanteeseen, jossa pitäisi pelätä turvallisuutensa puolesta.

Huvittavaa on se, että vaikka aina kuvittelen elämäni olevan jokseenkin tappavan arkista ja tapahtumaköyhää, huomasinkin tapaamisaikaa katsellessani, että minullahan ei olekaan vapaata iltaa tiedossa ennen kuin kolmen viikon päähän. Tietenkään en mihinkään ekaan tapaamiseen lähtisi niin, että minulla on lapset mukana, joten kaikki ne päivät, jolloin lapset ovat minulla, pitää ensin raakata yli. Enkä siis aio alkaa järjestää lapsenvahtia jonkun tuntemattoman tapaamisen treffien takia.

Sitten ohjelmassa on pitkäaikaisen ystävättäreni harvinainen vierailu, joka nielaisee seuraavan "isiviikonlopun" ja muutaman päivän päälle. Sitten onkin jo sovittuna työmatka, jonka ajaksi jo joudun ottamaan lapsenvahdin, joten en raski enää sille viikolle ottaa yhtään iltaa ilman lapsia. Huoh... helpomminkin varmaan miehet seuraa saavat, kuin minua odottamalla. Toisaalta taas, pitäisi varmaan olla itsestään sen verran "arvokas", että voisi todeta hyvää kannattavan odottaa. Tällä itsetunnolla...

It's just me

Poistin profiilini nettisaitilta. Se ehti olla siellä vajaat kaksi vuorokautta ja totesin, että en ole tähän valmis. Eräs keskustelu eteni sen verran, että vaihdoimme sähköpostiosoitteita ja nyt jo pari viestiäkin. Ehkä nuo viestit johtavat tapaamiseen, mutta mitään suuria odotuksia sen suhteen ei ole. Lisäksi minulla ei ole olleenkaan sellainen olo, että olisin tekemässä "treffejä" tms. Enemmänkin olo on kuin olisin sopinut esim. myyntitapaamisen jonkun entuudestaan tuntemattoman asiakkaan kanssa. Sillä erotuksella, että nyt minulla ei ole mitään myynnissä. Olen vain minä.

Kuinka paljon yksinäisyyttä on?

Loin profiilin sinkkujen nettipalveluun. Mietin kuinka paljon yksinäisyyttä onkaan. Profiili ei ehtinyt olla palvelussa kuin muutaman tunnin, kun jo kymmeniä yhteydenottoja oli tullut postilaatikkoon. Valtaosa niistä oli aika mitäänsanomattomia. Yksi erottui joukosta. Lähes samanikäinen mies, joka oli kirjoittanut pitkän kuvauksen itsestään. Se herätti heti kiinnostukseni.

Kirjoitin takaisin. Vaihdoimme kuvia. Kun näin hänen kuvansa, haaveeni haihtuivat. Hän oli sporttinen ja nuorekas, hyvännäköinen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hän on liian hyvännäköinen kiinnostuakseen minusta. En pidä itseäni mitenkään susirumana, mutta uskoisin hänen kaltaisensa komean miehen saavan runsaasti yhteydenottoja minua paljon viehättävämmiltä ja elämäntilanteensa puolesta vetovoimaisemmilta naisilta.

Ehkä en tosiaankaan ole valmis mihinkään seurusteluun, kun itsetunto on tällä tasolla. Toisaalta taas huomasin olevani syrjivä. Jotenkin kuitenkin oletan, että jos pääasiassa haen älyllisesti haastavaa keskusteluseuraa, parhain sellainen ei välttämättä ole kuljetusalalla työskentelevä peruskoulun käynyt nelivitonen. Jossain syvällä häpeän vähän asennettani.

Lisäksi vastasin moneen kiinnostuksen osoitukseen blockaamalla jatkoyhteydenotot, koska ei vaan kiinnostanut. Lisäksi suorat "tavattaisiinko pian" -kyselyt ohitin vähän turhan suorasukaisena. Haluan edetä hitaasti. Ehkä jopa niin hitaasti, että minun ei pitäisi laitella profiilia nettipalveluun. Tulipahan sekin testattua.