Uupumus

Olen todella väsynyt. Ehkä se on henkistä. Suhde päättyi. Jostain syystä minusta tuntuu, ettei mikään suhde oikein ota onnistuakseen. Taidan alkaa olla liian kyyninen elämälle.

Nuorempi lapseni kysyi tänään: "Milloin sinä rakastut?" Sitten hän sanoi, että minun pitäisi rakastua johonkuhun isoon poikaan.

Mietin ja tuumailin. Olen rakastanut monesti. Olenko koskaan rakastanut kuitenkaan oikein? Ja vielä isompi kysymys on, kuka rakastaisi minua?

Muistutukset

Olin eilen työkavereiden kanssa syömässä. Katselin ravintolan seinällä olevia valokuvia, joista yhdessä oli kuva parransänkisestä miehestä. K ja hänen voimakas parrankasvunsa ja sänkensä tunne kasvoillani tuli mieleeni. Melkein itkin.

Tarjoilija oli lyhythihaisessa asuss ja hänen käsivarttaan koristi tribaalitatuointi. K:n vahvat käsivarret palasivat mieleeni ja tällä kertaa silmäni todella kostuivat.

Join itseni humalaan.

Aamu koitti ja tein päätöksen.

Lähden seuraavalla bussilla kaupungille. Aion lorvia siellä kahviloissa, puistoissa, penkeillä, kaupoilla ja vaikka missä haistellen kevättä ja antaen auringon kutitella nenänpäätä. Nautin. Juuri tästä hetkestä.

Enkelit elämän tiellä

Sain aamulla puhelun exältäni. Hän soitti ja sanoi olevansa halukas tulemaan tutkimaan autoani vähän. Hän kävi korjailemassa sitä, tutkimassa vikojen suuruutta ja laatua ja järjesti puolestani huollon. Nyt ihmettelen, mistä moinen avokätisyys ja mietin, onko rukoukseni kuultu.

Saan kovasti kannustavia viestejä läheisiltä eron vuoksi. Olen surullinen ja jotenkin nuo kannustavat viestit tuntuvat lisäävän surullisuuttani. Olo tuntuu jotenkin enemmän jätetyltä kuin aiemmin. Mehän sovimme eron yhdessä molempien tuntemusten takia. Miksi minusta silti tuntuu, että minut on hylätty?

Tänään on hyvä päivä. Päätin. Tänään on hyvä päivä.

Oo mun enkeli

Auto otti ja hajosi. Remppa tuonee kolmesta viiteensataan euron laskun. Suhteen päättyminen syö naista. Itsetunto on alhaalla nyt kummiskin. Syön huonosti ja väärin, mietin olenko nauttinut viimeksi kuluneen kuukauden aikana liikaa alkoholia. Harmittelen sitä, kun harmissani kiukuttelen lapsilleni ja itken.

Luin uskonnollista lehteä ja toivoin, että uskoni olisi vahvempi ja saisin aitoa lohtua Jumalasta. Pelkään muuttuvani kyyniseksi, välinpitämättömäksi ja kärsiväni heikosta itsetunnosta niin paljon, etten enää osaa nauttia mistään. Epäonnistumisen pelko on pysyvä seuralainen ja elämisen suorituspaine musertaa.

Tahdon rauhaa, tasapainoa ja hurmiota. Saan kaaosta, epävarmuutta ja tuskaa. Mietin, mikä minussa on sellaista, joka vetää onnettomuutta puoleensa?

Hyvä elämä mulla on, koetan uskotella. Entä jos en vakuuta edes itseäni?

Poikki

Päätin suhteeni K:n kanssa. Homma ei vaan ottanut toimiakseen. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta, että ymmärtää antaa itselleen oikeuden olla sellainen kun on ja sen verran pitää välittää toisista ihmisistä, että sallii saman myös heille.

Uusia tuulia katsellen, onneksi on kevät.

Eilen kylässä piipahtanut frendi sanoi minun olevan sellainen herkku, etten kauaa kesällä yksinäni käpistele. No jaa, tiedä siitä sitten. Olihan se silti mukavaa saada tuollainen lohduttava kohteliaisuus.

Kesä ja kärpäset.

Tylsistä tylsin

Niinpä niin. Mitäpä minä muutakaan olisin osannut tehdä kuin töitä? Tuli valvottua sivu puolen yön ja aamulla ei sitten erityisemmin olisi huvittanutkaan nousta ylös. Nyt sitten tavoitteena on saada itsensä töihin, jotain edes osittain järkevää aikaan ja sitten pitäisikin kipaista pankkiin lainaneuvotteluun. En odota liikoja, mutta olen kuitenkin varovaisen toiveikas sen suhteen, että saisin järkevän määrän lainaa asunnon ostamiseen.

Paska ilta

Exä haki lapset ja deitti teki oharit. Mitähän keksis?

Suhdepohdintaa

"Keskity siihen mitä hän tekee, älä siihen mitä hän jättää (mielestäsi) tekemättä."

Hän on tavannut minua säntillisesti pari kertaa viikossa. Aina hän saapuu pyyteettömän oloisena. Hän vastaa suudelmiin (ei, sukat eivät pyöri jaloissa) ja halaa hellästi. Hän katsoo silmiin ja kiusaantuu, menee hämilleen. Hän järjestää asioita niin, että meillä olisi kahdenkeskistä aikaa. Hänen kanssaan aika petipuuhissa kuluu huomaamatta nautiskellen ja usein valvominen tuntuu aamulla kropassa.

Miksi sitten tuntuu, että asiat eivät ole oikein ja jotain on perustavaa laatua olevalla tavalla pielessä? Ovatko vaatimukseni (ääneen lausumattomat?) kohtuuttomia?


KAIPAAN ROMANTIIKKAA! En osaa ilmeisti antaa sitä itsekään. Tunnen itseni surkeaksi, vaikka minun pitäisi kohtuullisen tuoreen suhteen ollessa kyseessä olla kaiketi onneni kukkuloilla. Miksi hyvä mies ei riitä? Mitä vielä olen vailla? Mutkattomampaa arkea? Miten voin sellaista vaatia, kun en voi sitä itsekään tarjota?

Minulla on kaikki hyvin ja minun pitäisi osata nauttia tästä elämästä ja kaikesta hyvästä mitä siinä on. Milloin lakkaan haaveilemasta koko ajan jostain muusta? Elän "sitten kun" -elämää. Entä jos "sitten kun" ei koskaan tule ja joudun katsomaan taaksepäin todetakseni, että hienot elämän hetket jäivät kokematta ja elämättä, koska aina, koko ajan, katsoin horisonttiin paremman toivossa näkemättä ympärilläni olevaa kaikkea kaunista? Onko se niin, että oikeasti ihania asioita ei osaa arvostaa, ennen kuin ne ovat iäksi mennyttä?