Niin syyttä surullinen

mä oon paha ihminen. Olen iloinen, ettei suklaasilmä mene hukkaan. Onni uudesta suhteesta näkyy. Toivon sydämestäni, että hän on onnellinen tuossa suhteessaan. Samalla itken sisälläni sitä, että taas kerran mun sydän särkyy.

Kuinka paha ihminen minä olen? En ole rehellinen itselleni enkä muille vaan annan itseni hajota palasiksi hänen takiaan. Vaikka mulla ei häntä koskaan ollut, koen menettäväni hänet.

Itse olen sinut etäällä pitänyt, poissa parisuhteen vuoksi. Miten paha sydän mulla on, kun itken sisälläni sinua niin ettei aurinkokaan lämmitä ja toivotan sulle onnea. Millainen sydän sanoo kotona: "ei mulla mitään, vähän raskas päivä töissä", kun huolestunut siippa tiedustelee mikä mulla on. Mikä siippa minä kellekään olen, kun en kerta osaa rakastaa niin kuin kuuluisi. Tuntuu, etten ansaitse rakkautta.

Ja minulla olisi kaikki syyt olla onnellinen.  Miksi kaikki syyt juuri nyt ovat vääriä?

Lomakausi

Onpas aikaa mennyt sitten viime raapustelujen. Eipä ole mitään erityisempää tapahtunutkaan. Lomakauden aikana työhön liittyvä itsetunnon laskeminen ja omien kykyjen epäily on kasvanut ja yhä enemmän olen pohtinut alan vaihtamista. Toivon, että työ imaisee taas mukaansa ja nämä pohdinnat kaikkoavat mielestäni.

Lyhyetkin kohtaamiset suklaasilmän kanssa nostavat pulssia ja sekoittavat päätä. Yritän pitää kontaktit minissä itseni vuoksi. Öisin näen kuitenkin unia hänestä suhteessa jonkun toisen kanssa ja herään ahdistukseeni. Mitä se hyödyttää kuunnella omaa sydäntään jos sen kuuleminen tuottaa vain tuskaa. Vaikka meillä on jokin kumma side, ei siitä tule sen enempää. Ei jaksaisi.

Koetan keskittää ajatukset ja olemiset jälkikasvun kanssa touhuiluun ja tulevaisuuteen. Tietyt polut on pakko ohittaa, koska niille poikkeaminen tuhoaisi liikaa sitä, mitä pidän arvossa.