Huvila merenrannalla

Kävin viettämässä viikonlopun hulppeissa puitteissa meren rannalla. Taisin vähän ihastuakin, isommasta porukasta yhteen. Tuntui oikeastaan ihan mukavalta vaihtaa vähän viipyilevämpiä katseita.

En nukkunut öitä kunnolla, koska huomasin edelleen kelaavani sitä työsarkaa. Onneksi edes päiväsaikaan valtaosan ajasta pystyin olemaan sitä ajattelematta.

Kypsää

Juttelin tänään nykyisen pomon kanssa ja varoittelin siitä, että luultavasti siirryn toisaalle. Kuuntelin hänen toiveitaan toisaalle siirtymisen ajankohdasta.

Nyt sit vaan pitäis jaksaa odotella ensi viikkoon ja runtata ehdot läpi uuteen soppariin.

Vähän kieltämättä nyppii aika moni asia. Ei tunnu hyvältä jäädä, eikä lähteä. Väsymys on ihan tolkutonta.

Huomenna pitäisi jaksaa vielä yksi työhaastattelu - ihan vaan kokemuksen kasvattamiseksi ja ko. paikan tsekkaamiseksi ffr. Mutta en minä sinne oo nyt töihin menossa. En ehkä ikinä.

Ja kouluttautuakin pitäisi.

60/40

Minua väsyttää. Luultavasti joudun aloittelemaan uuden duunin sellaisella moodilla, että olen osan ajasta uudella työnantajalla ja osan ajasta vielä vanhalla. Luultavasti jaolla 60/40 alkuun. Oon jo etukäteen aika väsynyt ajatuksesta, että oon kahden firman ja koneen loukussa. Mutta pitänee koettaa jotenkin selviytyä siitäkin. Ja ehkä näitä kannattaa murehtia sitten, kun on oikeasti koko kuvio valmiina.

Tänään pitäisi ottaa puheeksi alustavasti siirtymissuunnitelma nykyisen esimiehen kanssa. Vähän ahdistaa. Ja toivoisin, ettei väsyttäis ihan näin paljon.

Päätös on tehty, sopimus puuttuu

Tein tänään päätöksen. Valitsen firman, jossa uskon oppivani paljon ja jonne minullakin on uskoakseni jotain annettavaa. Ja mikä parasta, tiedän ainakin yhden kollegoistani olevan ehdottoman mahtava tyyppi.

Papereita rustaillaan viikon päästä.

Päätös?

Kuvittelin mielessäni, miten toisen työpaikan saadessani olisin ihan leijumassa onnesta ja tyytyväinen kuin pieni orava silloin, kun ei ole käpy jäässä. Mutta enpä tiennyt silloin, että olisi näin epävarma olo päätöksenteon edessä.

Yksi paikka siis varmistui, se jota olen koko ajan toivonut. Miksi siis emmin? Onko tämä vaan muutosvastarintaa ja pelkoa uuden edessä?

Toisaalta nyt minulla on ennakko-odotuksista poiketen kaksi muutakin paikkaa melko suurella todennäköisyydellä tarjolla. Melkein joutuu valikoimaan siis.

Huomenna koetan ponnistaa muutaman puhelun ja olla viisaampi. Luultavasti otan vastaan pestin tuolla paikassa, josta olen koko ajan haaveillut. Sain mitä halusin, siis.

Haastatteluita kerrakseen

Kävin haastattelussa erinomaisen mielenkiintoiseen tehtävään. Firma ei välttämättä ole kaikkein kiinnostavin mahdollinen, mutta varmasti haasteellista ja sisältörikasta työtä olisi kuitenkin tarjolla. Sopimukseen pääsemiseksi joutuisin luultavasti käymään jonkinlaisen kädenväännön työaikaan ja etätyöhön liittyvistä seikoista, mutta jos he minut haluavat, niin en tarvinne omista ehdoistani juuri tinkiä. Tein omat näkemykseni jo ekassa haastattelussa varsin hyvin selviksi ja yllätyin sopivan positiivisesti siitä, että minut pyydettiin seuraavaan haastatteluun jo ensi viikolla. Tätä taustaa vasten olen uskoakseni vahva hakija, koska taustani ja kokemuspohjani natsaisi tehtävänkuvaan kuin hanska käteen.

Toivottavasti sieltä toisestakin firmasta varsin pian kuuluu jotain, että pääsee tekemään päätöstä. Toivottavasti oikein kilpailuttamaan tarjouksia. =)

Joo ja olenhan minä menossa vielä kolmanteenkin firmaan käymään ensi viikolla haastattelun merkeissä, joten ties vaikka joku näistä sitten olisi "se oikea". Ja edelleen on tietysti siitä makoisa tilanne, että minnekään ei ole pakko mennä ja siksi toisekseen on aika todennäköistä, ettei tästä nykyisestä hommasta ennen huhtikuun loppupuolta kuitenkaan pääse eroon.

No, jotten ihan omaan erinomaisuuteeni tukehtuisi (hahahah) pitänee todeta, että onnistuin tänään ryssimään yhden koulutuksen kahdella eri tavalla niin, että se meni täysin reisille. Ekaksi tajusin aivan liian myöhään tehneeni luokattoman huonot esivalmistelut laitteiden ja asennusten suhteen, mikä olisi tarkoittanut vähintään kolmen vartin säätöä koulutuksen alussa. Lisäksi olin unohtanut eilen varmistaa kouluttajalta, että hän todella muistaa tapaamisen ja tulee paikalle. Ja tietenkin sitten lopulta kun sain kouluttajan kolmen vartin yrittämisen jälkeen kiinni, hän oli "unohtanut" koko jutun ja koko homma oli jo siinä vaiheessa niin päin mäntyä, että sain ihan aiheesta jokseenkin roppakaupalla nurinaa koulutettavilta. Pyysin nöyrimmästi anteeksi ja OTAN OPIKSENI. Ensi viikolla otetaan uusiksi siten, että teen ensin varmistettuna kaikki esivalmistelut alkuviikosta ja varsinainen koulutus on loppuviikosta. Jospa tällä pääsisi eteenpäin ja olisi jotain tolkkua hommassa.

Nyt voisin aloittaa lopultakin valmistelut viikonlopun viettoon. Sauna kuumaksi ja ehkä jopa sorrun nauttimaan yhden oluen.

Hälvenevät huolet

Näyttää siltä, että lapseni suhteen huoleni oli aiheeton ja olen siitä hyvin, hyvin kiitollinen. Toisaalta, lääkäri määräsi toisenkin tutkimuksen, jotta saataisiin selville, johtuisivatko oireet eräästä toisesta vaivasta, jota en osannut itse edes epäillä. Tämän suhteen olen skeptinen, mutta selvitettävä kai sekin on. Toivottavasti kaikki olisi nyt sitten kuitenkin vain ylihuolehtivan äidin liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta ja lapsi olisi terve kuin pukki.

Kävin "esihaastattelussa" paikkaan, joka jopa kiinnostaa. Varsinainen ensimmäinen haastattelu onkin sitten jo tulevalla viikolla. Ehkäpä siitä sitten tuleekin tuleva työpaikkani. Pällitestin tuloksista ei ole tietoa eikä ko. firmasta ole oltu missään yhteydessä. Toisaalta, takana on vasta neljä työpäivää testin jälkeen, joten ehkäpä se nyt ei vielä ole mistään merkki, muusta kuin siitä, että joku tekee sentään töitäkin vielä.

Lomailu on tältä erää ohi. Huomisen aikana pitäisi jo orientoitua alkavaa rutistukseen työmaalla ja motivaation puute on käsin kosketeltavissa. Yritän ryhdistäytyä. Huoh, huomenna tulee olemaan masentava päivä.

Rekryt ja testit

Huhhuh. Tässä on taas puhelin pärissyt headhuntereiden toimesta. Lisäksi kävin arvioittamassa soveltuvuuttani yhteen pestiin. Täytyy kyllä ihmetellä, miten ne jaksavat yhä vaan teettää sitä Warteggin piirrostestiä. Muistan rustanneeni sellaisen jokunen vuosi sitten ja nyt uudelleen. Melkein teki mieleni tahallaan piirrellä siihen jotain kyseenalaista symboliikkaa tai hautakiviä, mutta en sentään viitsinyt ruveta pelleilemään.

Pitkähän se päivä on, kun pitää koettaa itselleen olla rehellinen toisistaan vain hienoisesti poikkeaviin väittämiin vastaillessa tai kun pitää koettaa valita kahdesta huonosta ja itseä huonosti kuvaavasta vaihtoehdosta "se joka kuvaa minua".

Mutta nyt sitten odottelen tulkintoja ja tuloksia.

Olen huolestunut toisen lapseni terveydentilasta ja epäilen, että hänellä saattaa olla hankalahko pitkäaikaissairaus kehittymässä. Olemme menossa tarkempiin tutkimuksiin. Toivon, ettei kyseessä olisi se mitä pelkään. Joka tapauksessa asiaan täytyy saada varmuus ja olen tyytyväinen, jos huomaan olleeni turhaan huolissani.