Niin, olen ollut mielestäni aikaansaapa. Totesin naputelleeni julkisuuteen yli 200 tekstinpätkää elämästäni ja tunnelmistani. Liekö ollut kiinnostavaa?
Kävin tänään hyvin kysymyksiä herättäneen keskustelun meilissä, mutta ilmeisesti vastauksia on turha odottaa. En tajunnut alkuunkaan mistä on kyse, mutta ilmeisesti jostain väärinymmärryksestä. Olen hämmentynyt, mutta tuskin alan asiaa sen enempää pohtia. Joku oli kuvitellut jotain minusta, mutta huomannut erehtyneensä. Hyvä niin, koska ilmeisesti tuo kuvitelma asetti minut jotenkin ikävään valoon.
Töissä oli tänään huono päivä. Tai hyvä sikäli, että sain oikeita asioita tehtyä kohtuullisen hyvin, mutta huono siksi, ettei aika silti riittänyt. Lisäksi huomasin, ettei minua kiinnosta jutella oikein kenenkään kanssa mitään ja nekin ihmiset, jotka ovat minua ilahduttaneet, saivat minut suorastaan ärtymään. Sekin urheilijapoika, jonka kanssa yleensä tahtoisin vaikka mitä, ainakin mielikuvituksessani, otti minua päähän ihan satasella. Eikä hän edes tehnyt mitään. Olin vain niin huonolla tuulella. Yritin olla puhumatta kenellekään mitään.
Kaipa minun huomenna pitäisi saada valmiiksi ne asiat, jotka olen luvannut. Huoh.
30.9.2009
28.9.2009
Äideistä ...ei mikään hyvä päivä.
Työpäivä oli pitkä ja väsyttävä. Asiaa oli paljon ja lopulta tuntui, että uuvun sen alla. Tarkoitus oli illalla kotona jatkaa, mutta en ole tehnyt mitään.
Olin äärimmäisen huonolla tuulella kotiin palatessa. Lapsilla oli kuravaatteet päällään heitä hakiessani, ensimmäisenä piti riisua ne pois. Nuorempi ehti jo sotkea kätensä kuraan ennen autolle pääsyä ja sotki oman turvaistuimensa, penkin ja oven kuraisilla sormillaan. Kotiin palattua huomasin hänen hanganneen hiekkaisilla käsillään auton ovea ja maalipinta oli tietenkin kuin hiontapaperilla käsitelty. Vaikka auto onkin vanha ja ruosteinen, eikä muutenkaan mikään viimeisen päälle puunattu, jotenkin menetin hermoni. Huusin ihan käsittämättömän paljon lapsille heidän huonosta käytöksestään, typerästä sotkemisestaan ja äksyilin suunnilleen kaikesta, mitä he tekivät. Lopulta istuin omasta typeryydestäni ja huonosta käytöksestäni häpeissäni ja hämmentyneenä keittiön pöydän ääreen ja pillahdin lohduttomaan itkuun. Lapset järjestelivät säikähtäneinä tavaroitaan eteisessä ja minun oli nieltävä itku, pyyhittävä naama ja asteltava pyytämään lapsilta anteeksi. Itkettiin kaikki porukalla ja todettiin, että rakastamme toisiamme aina silti, vaikka välillä teemme tyhmiä ja käyttäydymme huonosti.
Paha mieli jäi silti koko illaksi.
Luin illan mittaan erästä blogia, jonka seuraamisen aloitin keväällä erään baari-illan aikana saamastani vinkistä. Tänään löysin sille "vastinparin", eli ko. pariskunnan toisen puoliskon blogin. Istuin lähes pari tuntia koneella lasten mentyä nukkumaan ja tirkistelin heidän elämäänsä. Onnellisen tuntuinen pariskunta ja parisuhde. Kademieli iski. Kiukku siitä, ettei minulla ole mitään tuollaista.
Tämä päivä on ollut huono päivä. Työasiat menivät kyllä hienosti eteenpäin, mutta miksi tämä yksityiselämä nyt tuntuu tökkivän niin ankarasti? Nautin lasteni kanssa mukavasta loppuillasta, mutta kuten sanoin, paha mieli jäi taustalle.
Pieni valopilkku illassa oli nuorukaisen puhelu. Tosin sekin vain arkinen, käytännön asiaan liittyvä kommentointi. Ilmeisesti tuo nuorukaiseen liittyvä pohdiskelu ja päiväunihaaveilu ovat saaneet minut ylikorostetun tietoiseksi siitä, että vanhenen koko ajan ja vääjäämättä. Jotenkin kaipaan kovasti aikuiseen syliin, jossa käsivarret ympärilläni sanoisivat, ettei minun tarvitse koko ajan jaksaa. Joku sanoisi minulle, että lepää sinä, minä rakastan.
Olin äärimmäisen huonolla tuulella kotiin palatessa. Lapsilla oli kuravaatteet päällään heitä hakiessani, ensimmäisenä piti riisua ne pois. Nuorempi ehti jo sotkea kätensä kuraan ennen autolle pääsyä ja sotki oman turvaistuimensa, penkin ja oven kuraisilla sormillaan. Kotiin palattua huomasin hänen hanganneen hiekkaisilla käsillään auton ovea ja maalipinta oli tietenkin kuin hiontapaperilla käsitelty. Vaikka auto onkin vanha ja ruosteinen, eikä muutenkaan mikään viimeisen päälle puunattu, jotenkin menetin hermoni. Huusin ihan käsittämättömän paljon lapsille heidän huonosta käytöksestään, typerästä sotkemisestaan ja äksyilin suunnilleen kaikesta, mitä he tekivät. Lopulta istuin omasta typeryydestäni ja huonosta käytöksestäni häpeissäni ja hämmentyneenä keittiön pöydän ääreen ja pillahdin lohduttomaan itkuun. Lapset järjestelivät säikähtäneinä tavaroitaan eteisessä ja minun oli nieltävä itku, pyyhittävä naama ja asteltava pyytämään lapsilta anteeksi. Itkettiin kaikki porukalla ja todettiin, että rakastamme toisiamme aina silti, vaikka välillä teemme tyhmiä ja käyttäydymme huonosti.
Paha mieli jäi silti koko illaksi.
Luin illan mittaan erästä blogia, jonka seuraamisen aloitin keväällä erään baari-illan aikana saamastani vinkistä. Tänään löysin sille "vastinparin", eli ko. pariskunnan toisen puoliskon blogin. Istuin lähes pari tuntia koneella lasten mentyä nukkumaan ja tirkistelin heidän elämäänsä. Onnellisen tuntuinen pariskunta ja parisuhde. Kademieli iski. Kiukku siitä, ettei minulla ole mitään tuollaista.
Tämä päivä on ollut huono päivä. Työasiat menivät kyllä hienosti eteenpäin, mutta miksi tämä yksityiselämä nyt tuntuu tökkivän niin ankarasti? Nautin lasteni kanssa mukavasta loppuillasta, mutta kuten sanoin, paha mieli jäi taustalle.
Pieni valopilkku illassa oli nuorukaisen puhelu. Tosin sekin vain arkinen, käytännön asiaan liittyvä kommentointi. Ilmeisesti tuo nuorukaiseen liittyvä pohdiskelu ja päiväunihaaveilu ovat saaneet minut ylikorostetun tietoiseksi siitä, että vanhenen koko ajan ja vääjäämättä. Jotenkin kaipaan kovasti aikuiseen syliin, jossa käsivarret ympärilläni sanoisivat, ettei minun tarvitse koko ajan jaksaa. Joku sanoisi minulle, että lepää sinä, minä rakastan.
27.9.2009
Sunnuntai
Tänään olemme saaneet paljon aikaan. Aamulla suunnattiin uimaan ja sieltä palattua otettiin päiväunet. Maalailin kirpparilta hankkimiani tasoja ja sain lenkkikutsun. Käväisin nuorukaisen kanssa kävelyllä, lapset mukana. Ehkä ne tunteet jotenkin laantuvat useamman tapaamisen yhteydessä? Mieltä hän kaihertaa ja jotenkin suhtaudun häneen vältellen. Yritän estää itseäni ihastumasta tai jotain. En tiedä. Mutta nyt kuitenkin lenkki meni kohtuullisen rauhallisella mielellä ja tavanomaisuuksia rupatellen. Tosi kivaa, että tulee lähdettyä lenkkeilemään hänen kanssaan. En varmasti olisi lähtenyt itsekseni mihinkään tänäänkään.
Väsyttää. Mun tekis mieli pussailla.
Väsyttää. Mun tekis mieli pussailla.
26.9.2009
Keskustelua eronneiden kesken
Kävin vierailulla tutuksi tulleen rouvan luona. Hän eroaa miehestään. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen tilannearviotaan suhteesta, sen päättymisen syistä ja -kuten olin arvannutkin- hänen uudesta suhteestaan. Sitä en tosin arvannut, että tuota suhdetta oli kestänyt jo yli vuoden. Onnea heille, toivon, että rakkaus kantaa.
Päädyin pohtimaan omaa sivusuhdettani. En osaa enää ajatella, minkä aikaa se kesti. Joitain kuukausia? Puolitoista vuotta? Mistä se mitataan? Tapaamisten määrästä? Yhteydenpidon kestosta? Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Varmaan on vain se, etten ole edelleenkään lakannut ajattelemasta häntä. Ehkä voin todeta, että yhteydenpito on lakannut. Ilmeisesti syytä ei enää ole. Enää hän ei täytä ajatuksiani joka päivä, mutta en minä häntä unohtanutkaan ole. Toivon, että hän on onnellinen. Uskon, että hän on. Valinnat, joiden vuoksi suhteemme päättyi, ovat sellaisia, joita hän ei olisi voinut tehdä toisin. En minäkään. Hän ei olisi hän, jos valinta olisi mennyt toisin. Taidan arvostaa häntä eniten juuri siksi, vaikka koenkin jotain henkilökohtaista menetyksen tunnetta. Joissain asioissa en voi tulla ensimmäiselle sijalle. Ei pidäkään.
Mietin taas kerran sitä, miten itse olen niin haluton aloittamaan suhdetta. Vai huijaanko vain itseäni? Ehkä oikeasti syöksyisin suin päin suhteeseen, jos saisin vinkkejä siitä, että joku kiinnostuisi minusta. Toivottavasti ainakin olen sen verran viisastunut, etten enää aloittaisi suhdetta vain siksi, että on läheisyydenkaipaus. Tahtoisin osata tehdä viisaampia valintoja kuin ennen, silti menettämättä mahdollisuutta upeisiin kokemuksiin.
Niin, hetkellisesti ajatuksistani on saanut otteen nuori mies, mutta en usko tämän kestävän. Se menee ohi. Niin kuin muutkin ihastukset. Kunpa elämä ei menisi ohi.
Päädyin pohtimaan omaa sivusuhdettani. En osaa enää ajatella, minkä aikaa se kesti. Joitain kuukausia? Puolitoista vuotta? Mistä se mitataan? Tapaamisten määrästä? Yhteydenpidon kestosta? Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Varmaan on vain se, etten ole edelleenkään lakannut ajattelemasta häntä. Ehkä voin todeta, että yhteydenpito on lakannut. Ilmeisesti syytä ei enää ole. Enää hän ei täytä ajatuksiani joka päivä, mutta en minä häntä unohtanutkaan ole. Toivon, että hän on onnellinen. Uskon, että hän on. Valinnat, joiden vuoksi suhteemme päättyi, ovat sellaisia, joita hän ei olisi voinut tehdä toisin. En minäkään. Hän ei olisi hän, jos valinta olisi mennyt toisin. Taidan arvostaa häntä eniten juuri siksi, vaikka koenkin jotain henkilökohtaista menetyksen tunnetta. Joissain asioissa en voi tulla ensimmäiselle sijalle. Ei pidäkään.
Mietin taas kerran sitä, miten itse olen niin haluton aloittamaan suhdetta. Vai huijaanko vain itseäni? Ehkä oikeasti syöksyisin suin päin suhteeseen, jos saisin vinkkejä siitä, että joku kiinnostuisi minusta. Toivottavasti ainakin olen sen verran viisastunut, etten enää aloittaisi suhdetta vain siksi, että on läheisyydenkaipaus. Tahtoisin osata tehdä viisaampia valintoja kuin ennen, silti menettämättä mahdollisuutta upeisiin kokemuksiin.
Niin, hetkellisesti ajatuksistani on saanut otteen nuori mies, mutta en usko tämän kestävän. Se menee ohi. Niin kuin muutkin ihastukset. Kunpa elämä ei menisi ohi.
Kummallisia "lemmikkejä"
Päätin perustaa lierolaatikon kotosalle. Jotenkin raivostuttaa jätteiden kuskaaminen huonosti lajiteltuun biojäteastiaan. Niinpä päätin alkaa kasvattaa näitä. Hoitaminen voi olla mielenkiintoista. Jätteiden pilkkomista on luvassa ja pienten luikeroiden tarkkailua.
Menee se aika näinkin.
Menee se aika näinkin.
24.9.2009
Kylmää ja pimeää
Ei tullut lenkkiä. Tuli koti-ilta omien ajatusten kanssa. Hyvä näinkin, vaikka jokin pettymisen tunne koettaa tunkea pintaan.
Sain puhelun, jota en osannut odottaa. Kohtelias, huomaavainen ja saa oloni tuntumaan siltä, että oikeasti välittää siitä miltä minusta tuntuu. Miksi sen pitää näin mennä? Olen menettämässä otteen ja luisumassa mielikuvituksen luomaan illuusioon. Kukapa ei tahtoisi tulla rakastetuksi? Tekisi mieli aloittaa peli, viettely ja viehäysvoiman testaaminen. Mutta en tahtoisi ryssiä mitään, hyvä kaveri.
Pitänee koettaa kasvaa aikuiseksi ja antaa myös muiden tehdä niin. Silti, tuntuu siltä, että sattumat heittävät ivaa naamalle. Erityisesti vaivaa viime aikojen tv-mainos, jossa iäkkäämpi nainen fantasioi paljon nuoremmasta miehestä. Aina kun näen sen, joudun tunnustamaan omat fantasiani itselleni.
Tää sattuu...
Sain puhelun, jota en osannut odottaa. Kohtelias, huomaavainen ja saa oloni tuntumaan siltä, että oikeasti välittää siitä miltä minusta tuntuu. Miksi sen pitää näin mennä? Olen menettämässä otteen ja luisumassa mielikuvituksen luomaan illuusioon. Kukapa ei tahtoisi tulla rakastetuksi? Tekisi mieli aloittaa peli, viettely ja viehäysvoiman testaaminen. Mutta en tahtoisi ryssiä mitään, hyvä kaveri.
Pitänee koettaa kasvaa aikuiseksi ja antaa myös muiden tehdä niin. Silti, tuntuu siltä, että sattumat heittävät ivaa naamalle. Erityisesti vaivaa viime aikojen tv-mainos, jossa iäkkäämpi nainen fantasioi paljon nuoremmasta miehestä. Aina kun näen sen, joudun tunnustamaan omat fantasiani itselleni.
Tää sattuu...
23.9.2009
22.9.2009
Nothing much
Työ: kiirettä, haasteita, ongelmia. Silti kivaa!
Koti: epäjärjestystä, tekemättömiä töitä
Lapset: kavereita yökylässä, arkista touhua, inspiroivia hetkiä
Kaverit: vähän hukassa, kun ei oo aikaa. Nuorukaisesta ehkä lenkkiseuraa (taas) jossain vaiheessa.Suhteet: non existing
Koti: epäjärjestystä, tekemättömiä töitä
Lapset: kavereita yökylässä, arkista touhua, inspiroivia hetkiä
Kaverit: vähän hukassa, kun ei oo aikaa. Nuorukaisesta ehkä lenkkiseuraa (taas) jossain vaiheessa.Suhteet: non existing
20.9.2009
Ihan oikea vapaapäivä
Vietin eilisen täysin poissa työkuvioista. Tai no, kävin työkaverilla apuna yhdessä hommassa ja tulihan siinä työjutuistakin turistua... Mutta kuitenkin irti töistä muutoin.
Himoitsin soittaa seuraa ja lopulta sitten soitin nuorukaiselle (hahahaa niitä vakaita päätöksiä). Hän ei onneksi vastannut. Tosin soitti myöhemmin takaisin, mutta koska hän oli varattu muualle, ei tapaamisesta onneksi tullut mitään. Ja taas päätin olla soittamatta minnekään. Suunnittelin lähteväni kaupungille yksille, mutta lopulta olin vain kotona ja tein käsitöitä.
Odottelin oikeastaan, että lapset tulisivat taas kerran kotiin jo sunnuntaina, mutta eivätpä tulekaan. Tuntuu tyhjältä. Sitä täyttääkseni ajattelin tänään mennä leffaan ja tietenkin tekisi mieli soittaa sille nuorukaiselle, että tuu mun kaa. Mutta en soita. Päätin yrittää olla fiksu. Katsotaanpa nyt saanko lähdettyä minnekään vai meneekö ilta ihan lorviessa. Päivä onkin mennyt työpaikalla ensi viikkoon valmistautuessa.
Kyllä mulla on tylsä elämä.
Himoitsin soittaa seuraa ja lopulta sitten soitin nuorukaiselle (hahahaa niitä vakaita päätöksiä). Hän ei onneksi vastannut. Tosin soitti myöhemmin takaisin, mutta koska hän oli varattu muualle, ei tapaamisesta onneksi tullut mitään. Ja taas päätin olla soittamatta minnekään. Suunnittelin lähteväni kaupungille yksille, mutta lopulta olin vain kotona ja tein käsitöitä.
Odottelin oikeastaan, että lapset tulisivat taas kerran kotiin jo sunnuntaina, mutta eivätpä tulekaan. Tuntuu tyhjältä. Sitä täyttääkseni ajattelin tänään mennä leffaan ja tietenkin tekisi mieli soittaa sille nuorukaiselle, että tuu mun kaa. Mutta en soita. Päätin yrittää olla fiksu. Katsotaanpa nyt saanko lähdettyä minnekään vai meneekö ilta ihan lorviessa. Päivä onkin mennyt työpaikalla ensi viikkoon valmistautuessa.
Kyllä mulla on tylsä elämä.
18.9.2009
Let's call this a day
Yli 13 tuntia putkeen töissä. Eiköhän se jo ala riittää.
Piti mennä iltaa istumaan työkaverin kanssa, mutta hänelle tuli yllättävä este. Yksin en suoriutunut liikkeelle vaan päädyin istumaan toimistolla ihan liian pitkään.
Nyt taitaa olla aika lähteä kotiin.
Piti mennä iltaa istumaan työkaverin kanssa, mutta hänelle tuli yllättävä este. Yksin en suoriutunut liikkeelle vaan päädyin istumaan toimistolla ihan liian pitkään.
Nyt taitaa olla aika lähteä kotiin.
Väsymys
En saa tarpeeksi vastapainoa työlle. Ilmeisesti. Nukuin uskomattoman huonosti, mielessä velloivat työasiat. Näin useita painajaisia, että lasten kanssa oli ongelmia. Tänään joudun tekemään pitkän päivän töitä, mutta yritän levätä loput viikonlopusta.
Yöllä valvoessani kaipasin seuraa. Ajatukset juoksivat nuoreen mieheen. Suunnittelin soittavani hänelle ja pyytäväni häntä lenkille/syömään/yksille yms. Samaan aikaan mietin keinoja olla tekemättä niin.Koska ihastuisin vain lisää, ajatukset olisivat enemmän solmussa ja lopulta olisin nolossa tilanteessa. Olenko hänestä niin kiinnostunut siksi, että ylipäätään taidan tarvita jonkun, jonka kainaloon voin mennä lepäämään? Vai siksi, kun hän on hän? Jos en häneen uskalla edes tutustua omien ennakkoasenteideni ja ikäeron vuoksi, saanko koskaan tietää?
"On hävettävää tässä hetkessä kysyä jotain mitä ei tiedä, mutta suurempi häpeä on olla kysymättä ja olla ikänsä tietämätön."
Niin, kumpi tässä tapauksessa lopulta on ongelma?
Yöllä valvoessani kaipasin seuraa. Ajatukset juoksivat nuoreen mieheen. Suunnittelin soittavani hänelle ja pyytäväni häntä lenkille/syömään/yksille yms. Samaan aikaan mietin keinoja olla tekemättä niin.Koska ihastuisin vain lisää, ajatukset olisivat enemmän solmussa ja lopulta olisin nolossa tilanteessa. Olenko hänestä niin kiinnostunut siksi, että ylipäätään taidan tarvita jonkun, jonka kainaloon voin mennä lepäämään? Vai siksi, kun hän on hän? Jos en häneen uskalla edes tutustua omien ennakkoasenteideni ja ikäeron vuoksi, saanko koskaan tietää?
"On hävettävää tässä hetkessä kysyä jotain mitä ei tiedä, mutta suurempi häpeä on olla kysymättä ja olla ikänsä tietämätön."
Niin, kumpi tässä tapauksessa lopulta on ongelma?
17.9.2009
Puhelin
Olen viettänyt tähän mennessä tänä päivänä puhelimessa 246 minuuttia. Ja samaa on lisää luvassa vartin sisällä.
Huoh.
Huoh.
16.9.2009
Hullu paljon töitä tekee
Niin siinä kävi, että kun uppouduin taas työhön, niin unohtui haihattelu. Viime päivät on ollut töissä niin kiirettä, että suorastaan huolestuttaa mitä olen hoitanut ja mitä onkaan mahtanut jäädä hoitamatta.
Ei siinä paljon nuoren miehen eikä kenenkään muunkaan perään ole tarvinnut haihatella. En ymmärrä oikeastaan itsekään aina, mikä minua ajaa työelämässä tähän järkyttävään raatamiseen. Välillä tunsin jo saavuttaneeni jonkun tolkun, että konetta en iltaisin avannut enää ja työt tein työajalla. Nykyisin teen töitä joka ilta kotona. Pitäisi kai nukkuakin jossain välissä?
Lasten kanssa olen koettanut aikaa viettää työkuormasta huolimatta, tosin vähän olen lipsunut periaatteesta, että kone pysyy lasten valveillaoloajan kiinni. Valitettavasti muutamia sähköposteja olen naputellut illalla heidän hereillä ollessaan. Mutta ikinä en sano: "odota" vaan jätän aina työhommat kesken, jos lapsilla on asiaa. Silti tunnen syyllisyyttä, huonoa omatuntoa ja oikeastaan tämän kirjoitettuani päätin juuri, että nyt pidän taas kiinni siitä, että kone pysyy kiinni. Joku järki tässäkin pitäisi olla. Pakkolomaakin tulossa ja minä teen ilmaista työtä kotona. Hullua ja tyhmää.
Viime yönä näin unta, että olin jostain syystä jossain muualla kuin minun piti. Kello ylitti reilusti sen ajan, kun minun olisi pitänyt noutaa tärkeä paketti ennalta sovitusta paikasta ja en saanut sinne yhteyttä. Kun lopulta tulin paikalle, minua odottivat moitteet, surulliset kasvot ja pilalle mennyt toimitus. Alitajunta yrittää ehkä kertoa jotain tai sitten vaan näen sekavia unia.
Olen yrittänyt kuumeisesti keksiä itselleni tekemistä niin, etten olisi viikonloppuna vapaalla lasten ollessa poissa. Koska luultavasti jos minulla ei ole sovittuja menoja ja tekemistä, teen töitä. Ja ei jaksais. Pitäis kai sitä elämässä olla muutakin?
Ei siinä paljon nuoren miehen eikä kenenkään muunkaan perään ole tarvinnut haihatella. En ymmärrä oikeastaan itsekään aina, mikä minua ajaa työelämässä tähän järkyttävään raatamiseen. Välillä tunsin jo saavuttaneeni jonkun tolkun, että konetta en iltaisin avannut enää ja työt tein työajalla. Nykyisin teen töitä joka ilta kotona. Pitäisi kai nukkuakin jossain välissä?
Lasten kanssa olen koettanut aikaa viettää työkuormasta huolimatta, tosin vähän olen lipsunut periaatteesta, että kone pysyy lasten valveillaoloajan kiinni. Valitettavasti muutamia sähköposteja olen naputellut illalla heidän hereillä ollessaan. Mutta ikinä en sano: "odota" vaan jätän aina työhommat kesken, jos lapsilla on asiaa. Silti tunnen syyllisyyttä, huonoa omatuntoa ja oikeastaan tämän kirjoitettuani päätin juuri, että nyt pidän taas kiinni siitä, että kone pysyy kiinni. Joku järki tässäkin pitäisi olla. Pakkolomaakin tulossa ja minä teen ilmaista työtä kotona. Hullua ja tyhmää.
Viime yönä näin unta, että olin jostain syystä jossain muualla kuin minun piti. Kello ylitti reilusti sen ajan, kun minun olisi pitänyt noutaa tärkeä paketti ennalta sovitusta paikasta ja en saanut sinne yhteyttä. Kun lopulta tulin paikalle, minua odottivat moitteet, surulliset kasvot ja pilalle mennyt toimitus. Alitajunta yrittää ehkä kertoa jotain tai sitten vaan näen sekavia unia.
Olen yrittänyt kuumeisesti keksiä itselleni tekemistä niin, etten olisi viikonloppuna vapaalla lasten ollessa poissa. Koska luultavasti jos minulla ei ole sovittuja menoja ja tekemistä, teen töitä. Ja ei jaksais. Pitäis kai sitä elämässä olla muutakin?
14.9.2009
Iltaa kohden rauhallisempi mieli
Surffailin päivällä netissä sivuilla, joissa keskustellaan ikäeroista parisuhteissa.
Totesin, että minun on saatava muuta ajateltavaa. Ihmisen pitäisi olla varovaisempi siinä mitä toivoo, sillä päälle hyökkäsi kuvannollisesti kasa huonosti hoidettuja töitä. Iso osa niistä oli toisten hoitamatta jättämiä, mutta valitettavasti osa oli myös niitä, jotka olin itse luvannut hoitaa ja jotka olivat jääneet tekemättä.
Ja niin ne nuoresta miehestä haaveilut alkoivat saada järkevämpiä mittasuhteita. Muistutin itselleni, että hän varmasti on todennut minut turvalliseksi ja "sukupuolettomaksi" seuraksi ja siksi uskaltautuu seuraan. Yritän siis vakuuttaa itseäni siitä, että on hyvin järkevää olla kuvittelematta mitään ja erityisen tarkka pitää olla edelleen käytöksessä. Lisäksi päätin, että itse en ala ottaa yhteyttä. Jos hän minulle jotain ehdottaa, niin toki lähden seuraksi, mutta minä en ehdota. Kahdesti jo aloite on tullut hänen puoleltaan, tulkoon kolmaskin, jos on tullakseen. Kaverina.
Nyt suljen koneen, valmistaudun iltapuuhiin ja lasten nukahdettua taidan itsekin mennä aikaisin nukkumaan venyteltyäni hetken. Ehkä osaan pitää ajatuksia kurissa.
Erityishuomiona: en ole ehtinyt ajatella Mr. M yhtään. Muutaman satunnaisen viestin luin, ne eivät olleet edes spesifisti minulle, mutta niiden tulkinnallisuus sai minut hymyilemään. Jos vihje oli tarkoitettu naurattamaan juuri minua, niin hymyilin kyllä. Ihmettelen suuresti, saattoiko siihen mennä niin kauan. Oikeammin uskon, että kyseessä oli jokin muu tapahtuma ja tulkitsin sen vikaan. Viis siitä, hauskaa oli silti.
Totesin, että minun on saatava muuta ajateltavaa. Ihmisen pitäisi olla varovaisempi siinä mitä toivoo, sillä päälle hyökkäsi kuvannollisesti kasa huonosti hoidettuja töitä. Iso osa niistä oli toisten hoitamatta jättämiä, mutta valitettavasti osa oli myös niitä, jotka olin itse luvannut hoitaa ja jotka olivat jääneet tekemättä.
Ja niin ne nuoresta miehestä haaveilut alkoivat saada järkevämpiä mittasuhteita. Muistutin itselleni, että hän varmasti on todennut minut turvalliseksi ja "sukupuolettomaksi" seuraksi ja siksi uskaltautuu seuraan. Yritän siis vakuuttaa itseäni siitä, että on hyvin järkevää olla kuvittelematta mitään ja erityisen tarkka pitää olla edelleen käytöksessä. Lisäksi päätin, että itse en ala ottaa yhteyttä. Jos hän minulle jotain ehdottaa, niin toki lähden seuraksi, mutta minä en ehdota. Kahdesti jo aloite on tullut hänen puoleltaan, tulkoon kolmaskin, jos on tullakseen. Kaverina.
Nyt suljen koneen, valmistaudun iltapuuhiin ja lasten nukahdettua taidan itsekin mennä aikaisin nukkumaan venyteltyäni hetken. Ehkä osaan pitää ajatuksia kurissa.
Erityishuomiona: en ole ehtinyt ajatella Mr. M yhtään. Muutaman satunnaisen viestin luin, ne eivät olleet edes spesifisti minulle, mutta niiden tulkinnallisuus sai minut hymyilemään. Jos vihje oli tarkoitettu naurattamaan juuri minua, niin hymyilin kyllä. Ihmettelen suuresti, saattoiko siihen mennä niin kauan. Oikeammin uskon, että kyseessä oli jokin muu tapahtuma ja tulkitsin sen vikaan. Viis siitä, hauskaa oli silti.
Levoton yö
Kuvittelin iltalenkin jälkeen nukahtavani hetkessä. Jäin venyttelemään ja kaivoin puhelin esiin. Naputtelin viestin lenkkikaverille. Sain hetken päästä vastauksen, jossa oli kutsu uudelle lenkille. Muutama viesti vielä ja sitten hyvän yön toivotus. Kaikki asiallisia, mitäpä muutakaan.
En saanut pariin tuntiin unta. Pyörin levottomana sängylläni ja ihmettelin, mitä oikein ihmettelen. Ilmeisesti häneltä kaverillisestikin saamani huomio on omiaan sekoittamaan mieltä. Olen kertakaikkiaan vaan onnellinen, että joku noin tahtoo vapaaehtoisesti minut seurakseen. Onneton ihminen olen, kun niin toisten mielipiteiden varassa elelen. Lopulta nukahdin levottomaan uneen. Heräilin useaan otteeseen yön aikana ja aina ensimmäiseltä tuntuva ajatus oli hän. Aamuherätys oli harvinaisen helppo. Kellon soidessa tunsin olevani heti täysin hereillä, nuori mies silmissäni. Hänen silmänsä. Minunhan ei pitänyt katsoa niihin.
Ehkäpä nyt menee vähän pidemmästi ettemme näe. Viime aikojen monta kertaa viikossa ei sovi minulle. Hän varmaan pitää minua turvallisena, äidillisenä hahmona, jonka seurassa voi olla kaveriperiaatteella huolettomasti ilman jännitteitä. Ja mitä minä? Sisältä kuin viulunkieli ja ajatukset ylikierroksilla. Ulkoisesti rauhallinen, jopa välinpitämättömän oloinen. En uskalla hänen tapauksessaan laskea huoletontakaan leikkiä mistään kaksimielisyyteen vivahtavastakaan.
Uusi työviikko on alkamassa ja pitäisi herättää lapset. Kurkkuun sattuu ja olo on levottoman yön jälkeen sekava ja väsynyt. Ehkä tämän kirjoittaminen auttaa ryhdistäytymään.
En saanut pariin tuntiin unta. Pyörin levottomana sängylläni ja ihmettelin, mitä oikein ihmettelen. Ilmeisesti häneltä kaverillisestikin saamani huomio on omiaan sekoittamaan mieltä. Olen kertakaikkiaan vaan onnellinen, että joku noin tahtoo vapaaehtoisesti minut seurakseen. Onneton ihminen olen, kun niin toisten mielipiteiden varassa elelen. Lopulta nukahdin levottomaan uneen. Heräilin useaan otteeseen yön aikana ja aina ensimmäiseltä tuntuva ajatus oli hän. Aamuherätys oli harvinaisen helppo. Kellon soidessa tunsin olevani heti täysin hereillä, nuori mies silmissäni. Hänen silmänsä. Minunhan ei pitänyt katsoa niihin.
Ehkäpä nyt menee vähän pidemmästi ettemme näe. Viime aikojen monta kertaa viikossa ei sovi minulle. Hän varmaan pitää minua turvallisena, äidillisenä hahmona, jonka seurassa voi olla kaveriperiaatteella huolettomasti ilman jännitteitä. Ja mitä minä? Sisältä kuin viulunkieli ja ajatukset ylikierroksilla. Ulkoisesti rauhallinen, jopa välinpitämättömän oloinen. En uskalla hänen tapauksessaan laskea huoletontakaan leikkiä mistään kaksimielisyyteen vivahtavastakaan.
Uusi työviikko on alkamassa ja pitäisi herättää lapset. Kurkkuun sattuu ja olo on levottoman yön jälkeen sekava ja väsynyt. Ehkä tämän kirjoittaminen auttaa ryhdistäytymään.
13.9.2009
Piti kokeilla
Justiinsa päivällä ehti ajatus karata nuorukaiseen, kun sain sen kuriin. Ehdin ajatella, ettei pidä olla hänen kanssaan tekemisissä. Mietin kuinka voisin olematta epäkohtelias pitäytyä eri paikassa kuin hän, vaikka joskus olisikin tilanne, jossa tavata. Etten tekisi itselleni kiusaa. En saanut ajatuksia sen pidemmälle, työnsin ne pois mielestäni ajatellen, että tuskinpa minun tarvitsee vaivata päätäni enempää asialla.
Meni muutama tunti ja puhelin soi. Nuori kaveri pyysi lenkille. Mulla oli vieraaksi saapunut työkaveri, joten en tokikaan lähtenyt. Yllätyksekseni kuulin itseni ehdottavan, että lykättäisiin lähtöä parilla tunnilla. Tsiisus. Ja niinpä sitten alkuillasta pakkasin muksut tuplarattaisiin ja suuntasin parin tunnin lenkille. Ei se nyt niin vaarallista kait ole. Ikäero suojelee miltään flirttailulta, vielä pitäisi osata kielen ohella kahlita ajatukset. Mulla on liian vilkas mielikuvitus. On.
Meni muutama tunti ja puhelin soi. Nuori kaveri pyysi lenkille. Mulla oli vieraaksi saapunut työkaveri, joten en tokikaan lähtenyt. Yllätyksekseni kuulin itseni ehdottavan, että lykättäisiin lähtöä parilla tunnilla. Tsiisus. Ja niinpä sitten alkuillasta pakkasin muksut tuplarattaisiin ja suuntasin parin tunnin lenkille. Ei se nyt niin vaarallista kait ole. Ikäero suojelee miltään flirttailulta, vielä pitäisi osata kielen ohella kahlita ajatukset. Mulla on liian vilkas mielikuvitus. On.
10.9.2009
Troubled
Mulla on töissä kivaa. Pidän työstäni. Pidän esimiehestäni. Pidän jopa valtaosin työkavereistani. Onkohan se epänormaalia? Nyt kun se yksi on poissa, tämä tosiaan on ihan nautittavaa. Työssä ei kai koskaan ole ollut mitään vikaa, vaan se yksi pomo vain sai kaiken tuntumaan lohduttomalta.
Eilinen vaivaa. Miksi minä pelkään olla "normaalisti" sen nuoren miehen seurassa? Pelkään ihastuvani ja se tekee minusta tosi rasittavaa seuraa luultavasti. Kunpa tietäisin, mitä hänen päässään liikkuu. Ja miksi? Että voisin olla hänen kanssaan enemmän tekemisissä ja alkaa viritellä suhdetta? Sitä rataa minun ajatukseni tuntuvat kulkevan. Ihan kipeää. Muutama vuosi sitten olisin joutunut alaikäiseen kohdistuvasta haureudesta vastuuseen hänen kohdallaan. Mutta kun hän on täysi-ikäinen, suloinen, käytökseltään korrekti, hauska ja MIES. Miehen mitat, miehen halut ja miehinen olemus. Ikäistään kypsemmän oloinen käytös. Olen tosiaankin menettämässä järkeni. Note to myself: PYSY EROSSA, ettet kohtaa henkilökohtaisia ongelmia ja noloja tilanteita. Ja silti ajatus vaivaa: entäs jos hän voisi olla minulle jotain enemmän?
En taida oppia tätä juttua ikinä.
Eilinen vaivaa. Miksi minä pelkään olla "normaalisti" sen nuoren miehen seurassa? Pelkään ihastuvani ja se tekee minusta tosi rasittavaa seuraa luultavasti. Kunpa tietäisin, mitä hänen päässään liikkuu. Ja miksi? Että voisin olla hänen kanssaan enemmän tekemisissä ja alkaa viritellä suhdetta? Sitä rataa minun ajatukseni tuntuvat kulkevan. Ihan kipeää. Muutama vuosi sitten olisin joutunut alaikäiseen kohdistuvasta haureudesta vastuuseen hänen kohdallaan. Mutta kun hän on täysi-ikäinen, suloinen, käytökseltään korrekti, hauska ja MIES. Miehen mitat, miehen halut ja miehinen olemus. Ikäistään kypsemmän oloinen käytös. Olen tosiaankin menettämässä järkeni. Note to myself: PYSY EROSSA, ettet kohtaa henkilökohtaisia ongelmia ja noloja tilanteita. Ja silti ajatus vaivaa: entäs jos hän voisi olla minulle jotain enemmän?
En taida oppia tätä juttua ikinä.
9.9.2009
Älä koske, älä katso silmiin
Melkoinen leffa. Vääristeli totuutta muitta mutkitta, mutta teki sen tyylillä. Yritin järjestää itseni leffassa istumaan niin, etten olisi liian lähelä. Päädyin viereen. Koetin junailla itseni pois omin avuin ja päädyin samaan autoon viereen istumaan. En koskenut koko iltana, enkä tainnut kertaakaan katsoa silmiin. En uskaltanut. Vaikuttanen typerältä tai epäkohteliaalta. Ehkä hyvä niin.
8.9.2009
Häilyntää
Työrintamalla tosiaan varmistui, että saan uusia tehtäviä. Tai no miten sen nyt ottaa. Samankaltaisia asioita edelleen, mutta nyt oikeastaan roolini on ennemminkin kouluttaa muita niihin tehtäviin, joita olen itse hoitanut, tosin työt jakaantuvat monelle ja samankaltaisissa positioissa olevia kiinnitetään lisää nimilistaan ympäri maailman ja sen jälkeen katsoa perään, että ne hommat tulevat tehtyä. Ja tietysti sitten vastuu on suurempi, kun oma nimi keikkuu koko orkesterin päällä.
Kahta asiaa arvostan erityisesti tässä tulevassa kuviossa. Ensinnä suoraa linkkiä esimieheen, jota arvostan suuresti. Toisekseen saan kouluttaa ja kehittää edelleen niitä ihmisiä, joita olen oppinut arvostamaan heidän säntillisestä ja terävästä tavastaan tehdä töitä. Uskon, että annettavaa on molemmin puolin kumpaankin suuntaan. Kun sitten vielä saisi nämä osaajat pidettyä =)
Yksityiselämässä olenkin sitten kaikkea muuta kuin selvillä vesillä. Se saamarin epämääräinen lounas jäi kaivelemaan mieltä niin, että yöllä heräsin omaan haluuni häntä kohtaan. Se kuvaa mielestäni loistavasti sitä, miksi EN voi kuvitellakaan meneväni edes lounaalle. Herättyäni kuitenkin ajatuksiin hyppäsi nuori mies.
Huomenna menen pitkästä aikaa elokuviin. Menemme sinne isommalla porukalla, mutta mukana on se nuori mieskin. Miksi minä kiusaan itseäni? Lupaan, että tämän jälkeen pidän välimatkaa häneen itseni tähden. Juurihan minä olin hetki sitten varma, että oloni on ihan stabiili, enkä oikeastaan kaipaakaan mitään suhdepelleilyä. Yksi hauispari ja söpöt silmätkö minut saa pois tasapainosta? E-hei. EI. Ei? Mielikuvitukseni on ylivilkas. Eihän tässä mitään ole tapahtunut eikä tapahtumassakaan. Varmasti hänen juttunsa suhteen päättymisestä kolmenkympin paremmalla puolella olleeseen naiseen oli vain jutustelua, ei vihje. Tai hänen kommenttinsa mahtavan hauskasta illasta vain kohteliasta, ei flirtti. Tai "nähdään pian, toivottavasti", vain heitto. Kaveri, kaveri. Älä haihattele.
Kaiken tämän soossin sisällä päässä yksi asia huojentaa mieltä. Lapsi on taas terve.
Huomenna töihin.
Näihin tunnelmiin
Kahta asiaa arvostan erityisesti tässä tulevassa kuviossa. Ensinnä suoraa linkkiä esimieheen, jota arvostan suuresti. Toisekseen saan kouluttaa ja kehittää edelleen niitä ihmisiä, joita olen oppinut arvostamaan heidän säntillisestä ja terävästä tavastaan tehdä töitä. Uskon, että annettavaa on molemmin puolin kumpaankin suuntaan. Kun sitten vielä saisi nämä osaajat pidettyä =)
Yksityiselämässä olenkin sitten kaikkea muuta kuin selvillä vesillä. Se saamarin epämääräinen lounas jäi kaivelemaan mieltä niin, että yöllä heräsin omaan haluuni häntä kohtaan. Se kuvaa mielestäni loistavasti sitä, miksi EN voi kuvitellakaan meneväni edes lounaalle. Herättyäni kuitenkin ajatuksiin hyppäsi nuori mies.
Huomenna menen pitkästä aikaa elokuviin. Menemme sinne isommalla porukalla, mutta mukana on se nuori mieskin. Miksi minä kiusaan itseäni? Lupaan, että tämän jälkeen pidän välimatkaa häneen itseni tähden. Juurihan minä olin hetki sitten varma, että oloni on ihan stabiili, enkä oikeastaan kaipaakaan mitään suhdepelleilyä. Yksi hauispari ja söpöt silmätkö minut saa pois tasapainosta? E-hei. EI. Ei? Mielikuvitukseni on ylivilkas. Eihän tässä mitään ole tapahtunut eikä tapahtumassakaan. Varmasti hänen juttunsa suhteen päättymisestä kolmenkympin paremmalla puolella olleeseen naiseen oli vain jutustelua, ei vihje. Tai hänen kommenttinsa mahtavan hauskasta illasta vain kohteliasta, ei flirtti. Tai "nähdään pian, toivottavasti", vain heitto. Kaveri, kaveri. Älä haihattele.
Kaiken tämän soossin sisällä päässä yksi asia huojentaa mieltä. Lapsi on taas terve.
Huomenna töihin.
Näihin tunnelmiin
7.9.2009
Kotitoimisto
Niin se on päivä mennyt. Pyykkikone on jyllännyt, ruoka on porissut ja taikina toisensa jälkeen on muuttunut leiväksi, pullaksi ja piiraaksi. Ja silti minusta tuntuu, että olen viettänyt ison osan päivästä koneen ääressä työskennellen. Tai puhelimessa.
Lapsi sairastaa ja jaksaa leikkiä vain vähän. Palapelejä ja lautapelejä kanssani vähän. Enimäkseen vain oleillut, pötkötellyt ja hörppinyt mehua. Ruoka onneksi maistui.
Sain lounaskutsun. Tai jotain. En varsinaista, mutta sen suuntaisen. Mieli tekisi. Kroppa muisti sekunninsadasosassa sen, minkä järki on koettanut unohtaa. En vastannut mitään.
Lapsi sairastaa ja jaksaa leikkiä vain vähän. Palapelejä ja lautapelejä kanssani vähän. Enimäkseen vain oleillut, pötkötellyt ja hörppinyt mehua. Ruoka onneksi maistui.
Sain lounaskutsun. Tai jotain. En varsinaista, mutta sen suuntaisen. Mieli tekisi. Kroppa muisti sekunninsadasosassa sen, minkä järki on koettanut unohtaa. En vastannut mitään.
6.9.2009
Kun lapsi sairastaa
1) Huoli lapsen voinnista
2) Huoli omasta/toisen lapsen mahdollisesta sairastumisesta
3) Ala järjestää hoitoa
4) Mieti mitä kaikkea pitikään tehdä töissä: delegoi, informoi, uudelleenaikatauluta, tee kotona mitä voit
5) Mieti, miten tämä vaikuttaa muihin suunnitelmiin
... Ja tässä kohtaa meni jo ihan vatsa kuralle. Huolestuttaa, onko tämä sitä (A)H1N1-tautia vai mistä on kyse. Lasta en ole vielä nähnyt, koska isänsä on häntä tänne juuri tuomassa.
Huolestuttaa, miten selviydyn siitä työkuormasta, joka mulla on pöydälläni ensi viikolla. Olen luultavasti kuitenkin poissa koko viikon. Voi yök.
Edit: ei taida olla sikainfluenssaa kuitenkaan.
Sain suunnilleen kaikki hommat järjestykseen, vaikka ei se poistakaan stressiä työssä poissaolosta
Banaanikärpäset ovat näin syksyihin hyvin raivostuttavia. Takuuvinkki niiden pyydystämiseen: omenaviinietikkatilkka purkkiin ja tippa fairya joukkoon. Siellä ne sitten raatoina kelluvat melko pian.
2) Huoli omasta/toisen lapsen mahdollisesta sairastumisesta
3) Ala järjestää hoitoa
4) Mieti mitä kaikkea pitikään tehdä töissä: delegoi, informoi, uudelleenaikatauluta, tee kotona mitä voit
5) Mieti, miten tämä vaikuttaa muihin suunnitelmiin
... Ja tässä kohtaa meni jo ihan vatsa kuralle. Huolestuttaa, onko tämä sitä (A)H1N1-tautia vai mistä on kyse. Lasta en ole vielä nähnyt, koska isänsä on häntä tänne juuri tuomassa.
Huolestuttaa, miten selviydyn siitä työkuormasta, joka mulla on pöydälläni ensi viikolla. Olen luultavasti kuitenkin poissa koko viikon. Voi yök.
Edit: ei taida olla sikainfluenssaa kuitenkaan.
Sain suunnilleen kaikki hommat järjestykseen, vaikka ei se poistakaan stressiä työssä poissaolosta
Banaanikärpäset ovat näin syksyihin hyvin raivostuttavia. Takuuvinkki niiden pyydystämiseen: omenaviinietikkatilkka purkkiin ja tippa fairya joukkoon. Siellä ne sitten raatoina kelluvat melko pian.
Työpäivän aloitus
Päätin taittaa työmatkan jalan. En siksi, että olisin epäillyt ajokuntoani vaan siksi, etten luultavasti muuten tule lähteneeksi lainkaan liikkumaan.
Aamulla herätessäni päässä oli isoja kysymysmerkkejä. Kun pääsin töihin, päätin lukea eilisen viestin ja mukavaltahan se tuntui. Joskus kaipaan paluuta hulluuteen vaikka se olikin lopulta raskasta.
Lopulta tässä kaikessa taitaa olla kyse siitä, että haluaisin jonkun, joka, niin kornilta kuin se kuulostaakin, rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Suurin ongelmahan tässä kaikessa taitaakin oikeastaan olla se, etten tiedä kuka olen.
Pitäisi saada työstä kiinni. Opetella uutta ja laatia ohjeet toisille. Miten maailmassa osaan keskittyä?
"en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin"
Aamulla herätessäni päässä oli isoja kysymysmerkkejä. Kun pääsin töihin, päätin lukea eilisen viestin ja mukavaltahan se tuntui. Joskus kaipaan paluuta hulluuteen vaikka se olikin lopulta raskasta.
Lopulta tässä kaikessa taitaa olla kyse siitä, että haluaisin jonkun, joka, niin kornilta kuin se kuulostaakin, rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Suurin ongelmahan tässä kaikessa taitaakin oikeastaan olla se, etten tiedä kuka olen.
Pitäisi saada työstä kiinni. Opetella uutta ja laatia ohjeet toisille. Miten maailmassa osaan keskittyä?
"en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin"
Tunnemylly yrittää käynnistyä ja yritän tappaa sen liikkeen ennen kuin se alkaa
Niin nuori. Niin suloinen. En saa selvää, missä mennään. Ei ole mitään, mikä vihjaisi mihinkään, silti pohdin lausetta siellä ja toista täällä. Tekisi mieli kysyä edes jos ei ehdottaa. Mutten kykene. 12 vuotta on liikaa. Tekisin itsestäni naurettavan, etenkin kun en tiedä mitä oikeastaan haluan. Annan ajan mennä. Tunteet kuplivat kuin jo sammutetulla levyllä hautuva puuro.
Ja viesti. Sanoma sieltä, josta sitä ehdin jo odottaa. Pari lausetta, jotka lämmittivät ja toivat mieleen jotain, mikä on jo aktiivisella unohtamisella ollut taustalla. Suudelmat, puseron alle hiipivät kämmenet, sormet, jotka tiesivät miten ja mistä. Surulliset silmät, jotka joka hetkessä tiesivät tiensä, vaikka pohtivatkin onko tiessä risteyksiä vai vain harharetkiä ei minnekään tai tuhoon. Hetkessä se kaikki iski punaviinin turruttamaan mieleen. Ja silti raikas blondi hihan alla kiristävien hauistensa ja treenattujen reisiensä kanssa sotkeutui mielikuvaan. Hänen huumorintajunsa iski hymysuoneen ja reiluus jonnekin.
Jos en yrittäisi tietää paremmin, väittäisin meidän koettelevan tulitikkuleikkejä vähän kostealla paperilla. Koska se kuivuu tarpeeksi roihutakseen varoittamatta? Vai ehtiikö jokin muu kivempi leikki vallata mielen ennen kuin jotain tapahtuu? Tekisi mieli varoen koskettaa ja koettaa kipinää. Pidättäydyn. Jatkossakin, lupaan itselleni. Toivon salaa, etten välittäisi mistään ja syöksyisin suin päin surmaan. Onko hyvä elämä se, jonka elää varoen vai se joka tuntuu elämältä? Onko minulla enää oikeutta valita, kun on kahden pienen elämä omalla vastuulla?
Huomennakin on työpäivä. Tai oikeastaan tänään.
Ja viesti. Sanoma sieltä, josta sitä ehdin jo odottaa. Pari lausetta, jotka lämmittivät ja toivat mieleen jotain, mikä on jo aktiivisella unohtamisella ollut taustalla. Suudelmat, puseron alle hiipivät kämmenet, sormet, jotka tiesivät miten ja mistä. Surulliset silmät, jotka joka hetkessä tiesivät tiensä, vaikka pohtivatkin onko tiessä risteyksiä vai vain harharetkiä ei minnekään tai tuhoon. Hetkessä se kaikki iski punaviinin turruttamaan mieleen. Ja silti raikas blondi hihan alla kiristävien hauistensa ja treenattujen reisiensä kanssa sotkeutui mielikuvaan. Hänen huumorintajunsa iski hymysuoneen ja reiluus jonnekin.
Jos en yrittäisi tietää paremmin, väittäisin meidän koettelevan tulitikkuleikkejä vähän kostealla paperilla. Koska se kuivuu tarpeeksi roihutakseen varoittamatta? Vai ehtiikö jokin muu kivempi leikki vallata mielen ennen kuin jotain tapahtuu? Tekisi mieli varoen koskettaa ja koettaa kipinää. Pidättäydyn. Jatkossakin, lupaan itselleni. Toivon salaa, etten välittäisi mistään ja syöksyisin suin päin surmaan. Onko hyvä elämä se, jonka elää varoen vai se joka tuntuu elämältä? Onko minulla enää oikeutta valita, kun on kahden pienen elämä omalla vastuulla?
Huomennakin on työpäivä. Tai oikeastaan tänään.
5.9.2009
Viininmaistelua
Tänään on luvassa valkkarimaistelut hyvässä seurassa. Nimittäin se nuori komistus ja yksi pariskunta. Tuntuu tavallaan hassulta mennä sinne yhdessä, vaikka emme pari olekaan. Jotenkin tämä asetelma on kummallinen. En ehkä osaa ottaa tätä niin rennoin rantein kuin pitäisi.
Olen ollut pitkän päivän töissä ilman eväitä. Nyt on pakko ehtiä kotiin syömään vähäksi aikaa, jotta olo kohentuisi mukavaa iltaa kohti.
Olen ollut pitkän päivän töissä ilman eväitä. Nyt on pakko ehtiä kotiin syömään vähäksi aikaa, jotta olo kohentuisi mukavaa iltaa kohti.
4.9.2009
Toimenkuvan muutos ja yllätysviesti
Julkista se ei ole, mutta toimenkuvaani on tulossa muutos. Se tuo mukanaan enemmän vastuuta ja ehkä pienen korotuksen liksaan. Molemmat ovat tervetulleita, tosin vastuu nykyisen kuorman päälle hirvittää. Jotain vastuita on saatava pois, jotta voi ottaa uutta tilalle.
Tällä hetkellä pännii eritoten tilanne, jossa muiden ohella itsekin teen töitä, jotka kuuluvat oikeastaan muille. Niille, jotka ovat lomautuksella.
Sain yllättäen viestin herkulliselta nuorukaiselta. Se lämmitti mieltäni itseäni hämmästyttävän paljon. Selvisi, että kyseessä oli hieman juopuneen miehen hetken mielijohde. Jotenkin oma fiilis siitä vähän latistui. Eihän me olla kuin hyvänpäivän tuttuja kaverin kautta. Mutta se, että hän tuli ajatelleeksi minua ja pyysi seuraansa, oh my. Tyhmää huomionkipeyttä, tiedän. Mutta ajatus niisä käsivarsista kosketeltavana tai niistä silmistä katsomassa minua... krhm. Vain kavereita. Ei ees ystäviä. Muista.
Töissä löysin itsestäni puolen, josta en taida pitää. Minusta tuntuu, että minulle näpäyteltiin tänään pariin otteeseen. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi siitä ajatella. Onko niin, että vastuun kasvaessa jotkut asiat tulevat mutkikkaiksi. Ei siksi, että minä muuttuisin niin paljon. Vaan siksi, että muiden oletus minusta vaihtuu. Kateus. Huoh.
Tällä hetkellä pännii eritoten tilanne, jossa muiden ohella itsekin teen töitä, jotka kuuluvat oikeastaan muille. Niille, jotka ovat lomautuksella.
Sain yllättäen viestin herkulliselta nuorukaiselta. Se lämmitti mieltäni itseäni hämmästyttävän paljon. Selvisi, että kyseessä oli hieman juopuneen miehen hetken mielijohde. Jotenkin oma fiilis siitä vähän latistui. Eihän me olla kuin hyvänpäivän tuttuja kaverin kautta. Mutta se, että hän tuli ajatelleeksi minua ja pyysi seuraansa, oh my. Tyhmää huomionkipeyttä, tiedän. Mutta ajatus niisä käsivarsista kosketeltavana tai niistä silmistä katsomassa minua... krhm. Vain kavereita. Ei ees ystäviä. Muista.
Töissä löysin itsestäni puolen, josta en taida pitää. Minusta tuntuu, että minulle näpäyteltiin tänään pariin otteeseen. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi siitä ajatella. Onko niin, että vastuun kasvaessa jotkut asiat tulevat mutkikkaiksi. Ei siksi, että minä muuttuisin niin paljon. Vaan siksi, että muiden oletus minusta vaihtuu. Kateus. Huoh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)