Mulla on töissä kivaa. Pidän työstäni. Pidän esimiehestäni. Pidän jopa valtaosin työkavereistani. Onkohan se epänormaalia? Nyt kun se yksi on poissa, tämä tosiaan on ihan nautittavaa. Työssä ei kai koskaan ole ollut mitään vikaa, vaan se yksi pomo vain sai kaiken tuntumaan lohduttomalta.
Eilinen vaivaa. Miksi minä pelkään olla "normaalisti" sen nuoren miehen seurassa? Pelkään ihastuvani ja se tekee minusta tosi rasittavaa seuraa luultavasti. Kunpa tietäisin, mitä hänen päässään liikkuu. Ja miksi? Että voisin olla hänen kanssaan enemmän tekemisissä ja alkaa viritellä suhdetta? Sitä rataa minun ajatukseni tuntuvat kulkevan. Ihan kipeää. Muutama vuosi sitten olisin joutunut alaikäiseen kohdistuvasta haureudesta vastuuseen hänen kohdallaan. Mutta kun hän on täysi-ikäinen, suloinen, käytökseltään korrekti, hauska ja MIES. Miehen mitat, miehen halut ja miehinen olemus. Ikäistään kypsemmän oloinen käytös. Olen tosiaankin menettämässä järkeni. Note to myself: PYSY EROSSA, ettet kohtaa henkilökohtaisia ongelmia ja noloja tilanteita. Ja silti ajatus vaivaa: entäs jos hän voisi olla minulle jotain enemmän?
En taida oppia tätä juttua ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti