Petetyn naisen raivo

Mua on kusetertu ja huolella. The fucking idiot! Sillä kuumalla kollegalla on ollut uusi akka kierroksessa jo varmasti ennen erilleen muuttoa. Se on ollut sit kuitenkin se draiveri eroamiseen. Monesti suoriinkin kysymyksiin kolmannesta osapuolesta on tullut vastaukseksi valheita. Suoraan päin naamaa. Mitä helvettiähän sen päässä on liikkunut. On antanut mun tehdä itsestäni naurunalaisen. Vitun paska.

Taas se tapahtui

Minä tiesin sen. Minä arvasin sen alusta asti, että kollegan avioerossa on kolmas osapuoli.
Ja nyt sain sille vahvistuksen. Näin on.

Tuntuu samaan aikaan helpottavalta ja vähän harmittavalta. Tämä rauhoittaa oman mielen tietysti siltä osin, että ylimääräinen vouhkaaminen jää pois. Samaan aikaan toki fiilis on - aiheetta kyllä- sellainen, etten ole tarpeeksi. Taaskaan.

Ei sen mun pitänytkään olla.

Työmatka

Hän on poissa viikon, työmatkalla. Jo ennakkoon on ollut tyhjä tunne. Olen koettanut olla välittämättä ja kuolettaa tunteet. Ei se oikein onnistu täysin, mutta olen jotenkin pystynyt kontrolloimaan itseni. 

Nyt tuntuu vaikealta.

Tulin maininneeksi eräälle toiselle, että kollega on eronnut. Nyt mua harmittaa, että kerroin siitä. Olisi ollut helpompaa, kun olisin vain pitänyt sen tiedon itselläni. Nyt pelkään olevani liian läpinäkyvä. 

Oon tunnoton

Jokunen viikko on mennyt. Tunteet ovat tasaantuneet. Olen varmasti ollut aidompi ja läsnäolevampi puoliso kuin aikoihin. Keskittynyt kodin laittamiseen ja remontin suunnitteluun. 

Känninen harharetki hoiti yhden asian pois päiväjärjestyksestä: kollegakiinnostus laantui jossain määrin. Säikähdys riitti tappamaan enimmät laineet. Täysin ilmeistä, ettei työihastus kokonaan kuollut ole. Mutta luvattomalla tiellä poikkeaminen sai minut tajuamaan, mitä mulla on vaakakupissa. Nyt sitten oma panos on suunnattu siihen, että se säilyy, ettei se järky enempää. 

Olen ollut sikäli oman mieleni kanssa tasapainossa, etten juuri muistele tuon synkän illan tapahtumia. Tai edes muista. Muuta kuin sen, ettei touhu lopulta ollut kovin kaksista humalatilan takia. Parempaan suoritukseen pystyn koska vaan kotona arkena. Seksi kotona on ollut ihanaa.

Olenko tunnoton, kun ei ole edes juurikaan huono omatunto. Tältäkö se tuntuu niistä, jotka pettävät usein? Ei juuri miltään?

Ei sitä koskaan tapahtunutkaan

Olen alkanut unohtaa. Haluan unohtaa. On kuin sitä yötä ei olisi ollut koskaan. Toisinaan, pieniksi hetkiksi, se nousee mieleen, mutta valtaosan ajasta en muista koko juttua. As if it never happened. Kertoo siitä, ettei se minulle mitään merkinnyt ja varmaan siitäkin, etten oikeasti kunnolla muista. 

Olen muutenkin sielultani rauhoittunut. Tuo yö säikäytti minut ajattelemaan, mitä on tapahtumassa. Jos en pidä varaani - jos emme pidä varaamme - minut/meidät hukka perii. Jään yksin arkeen, hän yksin elämäänsä. Irrallisina, sitoutumattomina, uuden edessä. Ja se ajatus ei tunnu hyvältä. Kollegaihastus tuntuu asettuneen mittasuhteisiinsa. Ei se kadonnut ole ja arvostan häntä edelleen valtavasti, mutta myös heräsin paremmin siihen, mitä minulla on. Mitä en sitten kuitenkaan halua heittää menemään. 

Juttelimme avopuolison kanssa jonkin verran tulevaisuudesta. Kerroin avoimesti miettineeni eroa, tulevaisuuden ja tavoitteiden puutetta. Suuntaa. Jotain orastavaa toivoa heräsi. Ajatus siitä, että hän rakastaa minua enemmän kuin ansaitsen koskaan. Miten sille voisi sanoa ei? Hylätä sen ja hypätä tyhjään. Ehkäpä on hyvä hetki vain odottaa.

Ei mitään

Muutama yö meni worst case scenarioita päässä pyörittäessä. En nukkunut kunnolla ja keskittymiskyky oli nollissa muutenkin. Torstaina olin jo ihan lopussa. Illalla päädyin juttelemaan kaverin- toivottavasti ystävän- kanssa. Tuntui ripittäytymiseltä. Avauduin ihan suoraan miten päin vittua maanantai meni. Juttelin myöhemmin vielä vanhemman ja viisaamman ystävän kanssa myös. Kaikilta sama neuvo. Älä tee mitään kun ei ole pakko. Älä murehdi sitä, mitä ei ole tapahtunut. 

Äläkä ainakaan tunnusta mitään. Omilta harteilta painon siirtäminen toiselle, tuskan aiheuttaminen, itsetunnon heikentäminen ja vertailtavaksi asettaminen - miksi minä haluaisin tehdä sellaista henkilölle josta välitän jonkin sellaisen takia, jolla ei ollut mitään merkitystä? 

Vitun tyhmää

Liian monta olutta. Vahvaa. Levoton mieli ja tarve tehdä jokin irtiotto. Huonoa seuraa ja helvetin typeriä kännisen valintoja.

Olisi nyt edes sitä kuuluisaa humalaisen tuuria, ettei tää soppa leviä täysin käsiin. 

Joutuu tässä jokusen viikon nyt hajoilemaan asian kanssa. Kuukauden ehkä. Luoja, anna olla onni myötä.

Tunne siitä, että nyt voi siirtyä eteenpäin kollegaihastumisen takaa parisuhteen rakentamiseen taas ja elämän tasapainottamiseen, on vahva. Jos tästä sekoilusta ei tule negatiivisia jatkoja, niin tästä voi olla jopa apua. 

Mutta edelleen voi vain ihmetellä hiljaa itselleen, miten typerä sitä voikaan olla - vastuutonta tuo touhu, vaikka vastuullisuuteen oli kaikki eväät.

Tiivistä nyt tämä fiilis otsikkoon?

Koko viikonloppu on mennyt huterissa fiilareissa. Mun sydän ei oo enää täysillä mukana tässä. Se on jossain joron jäljillä. 

Huomenna oon taas reissussa. Saan seuraksi vanhan tutun, jota en oo moneen vuoteen nähnyt. Kiva päästä juttelemaan, päätin ennakkoon pyrkiä kuuntelemaan paljon enemmän kuin puhumaan. Hänellä työkuviot meni isosti uusiksi hetki sitten ja parhaassa tapauksessa olen sopivasti etäinen juttukaveriksi. 

Sisällä kuohuu. Ajatukset karkailevat. Mun tunteiden kohde antoi ymmärtää rivien välistä, ettei ole valmis suhteeseen nyt. Entäs myöhemmin? Päässä soivat Anna Erikssonin "Kuka saa sut nyt?" -biisin sanat. Mun pitäis voida luottaa siihen, että jos meidän on määrä olla yhdessä, niin tulee käymään. On caan helvetin vaikea olla tekemättä jotain.

Samalla mietin, miten voin olla niin tunteeton kotona. Olenhan sentään rakastanut avopuolisoa. Vai olenko oikeasti?

Tänään hän mainitsi jonkun asian kohdalla, että 'ensi kesänä sitten' ja mulla pääsi melkein itku. Mun sydän on jo niin sanonut itsensä irti tästä, etten tiedä onko meillä yhteinen kesä vai ei. Tuntuu pahalta.

Tyttärestäkin kasvaa nuori neiti koko ajan. Millaisia elämänohjeita mun pitäisi pystyä antamaan, kun en tunnu osaavan itsekään elää.

Minäkin haluan

Huoh. Juttelin tänään kollegan kanssa. Hän oli ihastunut palavasti toiseen yhteiseen kollegaamme ja tunne olikin sitten osoittautunut molemminpuoliseksi. 

Hän oli jo aiemmin eronnut omasta avomiehestään ja lopulta tuo toinen kollega oli sitten eronnut omasta - vastavihitystä - vaimostaan. Nyt nuo kaksi kollegaa elävät suhteen alkuhuumaa ja vaikuttavat hyvin onnellisilta. 

Tuli kyllä sellainen olo, että miksi minäkin en voisi saada sitä samaa? Vai onko tämä mun tunne liian yksipuolinen?

Tunnen itseni toisarvoiseksi. Vähäisemmäksi. 

Illallinen

Juttelin illallisella tyttökaverin kanssa. Käytiin läpi tilannetta monesta suunnasta tän mun fiiliksen suhteen. On täysin ilmeistä, että kaikki näkee mun työkaveriin ihastumisen ihan täysin läpi.

Se mitä kukaan muu ei tiedä, on se, että tuo työkaveri on jo eronnut omasta puolisostaan. Kukaan muu ei tiedä. Mä oon tän fiiliksen ja tuskan kanssa ihan yksin.

Tuntui siis melko paskamaiselta yrittää ympäripyöreästi selittää eilen, että joo oon ihastunut ja joo, sitä ei kannata nyt ääneen sanoa ko henkilölle "ettei se nyt vaan ymmärrä sitä väärin" "ettei se vaan tee epäkypsiä päätöksiä". Teki mieli huutaa ääneen, että se on omat päätöksensä tehnyt jo ja mä oon se onneton, joka nyt pelkää kaiken aikaa, että tilaisuus menee sivu suun. Että nyt pitäisi toimia, ennen kuin olen jo menettänyt hänet jollekulle toiselle. Mutta minä olen lojaali hänelle antamalleni lupaukselle ja kärsin koko fiiliksen yksin.

Aika puusilmä pitää kyllä tuon miehenkin olla, jos ei tajua miten lääpällään olen häneen. Minusta tuntuu, että hän vetäytyy aina vain kauemmas. Vihjeet menevät ohi tai hän ei halua olla huomaavinaan niitä. Yritän selittää itselleni, että se olisi vain suojeluvaistoa häneltä. Ujoutta ja vetäytymistä omaan kuoreen, kun tietää minun olevan varattu. Ja samaan aikaan pelkään ihan helvetisti sen olevan sitä, ettei hän todellisuudessa välitä minusta samoin kuin minä hänestä.

Rakkaus

Mä oon rakastunut. Mitä enemmän oon, sen kurjemmalta tuntuu. Tuntuu, että toinen vaan etääntyy lisää. Ei ole niin tiiviisti mun kanssa kuin haluaisin. 

Ujo?

En tiedä. Mutta vittu että mä haluan, HALUAN, haluan olla rakkauden kohde. Täysillä. Ehdoitta. Rakastaa. Suudella. Panna.

Ei osu, ei millään

No voihan paska. Pääministeri puhui Suomen huonosta jamasta. Olisin innokkaana halunnut jutella puheesta, näkökulmista ja fiiliksistä puolison kanssa. Mutta vittu - ei sitä kiinnostanut pätkääkään. Nopeasti vaan pelaamaan jotain typerää tietsikkapeliä. 

Tämä on lopun alkua. We are not gonna survive this. Ihan sama onko joku työpaikan ihanuus kiinnostunut minusta vai ei. Tää suhde ei riitä tyydyttämään mun tarpeita enää. I'll give it max 6 months. Sorry.

Lähettämätön viesti

Kiitos seurasta. Vaikea olla pitämättä sinusta vielä enemmän.

Tiedän, etten yllä tasollesi, mutta tekisin sinut onnellisemmaksi kuin voit kuvitellakaan.

Sen verran on elettyä elämää takana, että tiedän milloin kohdalla on todellinen helmi.

Toivon sydämestäni, että löydät vielä jonkun, joka arvostaa sinua niin kuin minä.

Olet ehkä parasta ikinä ja minun sydämeni murtuu siitä, etten voi käyttää loppuelämäni jokaista päivää sen osoittamiseen.

Nothing

We talked a while, had a few drinks.

He prolly told me the underlying thoughts, they sunk in. He ain't into me,  he won't stay. He ain't mine to take, he goes his way. Still I can't help falling into him. Can't help missing him. I'll end up hurt, still ain't gonna miss a second. 

He will think things through and make his move. In time, when its right. It won't be me, but I can't help hoping. I love him, and it hurts.

Can't say it out loud any louder, and I still am not heard. The audience is listening another channel and I can't switch it. 

Malttamaton

Odotan huomista. Tänään näimme vain lyhyesti. Pieni kosketus. Ne silmät. En kestä miten ihanat.

Huomenna emme ehkä ehdi nähdä ennen iltaa. Mutta sitten, meillä on vain toisemme muutaman tunnin ajan. Ihmettelen ennakkoon, mistä jutut tulevat koostumaan. Toivottavasti se on kaunista.

Säännöt rakkaudelle

Kuuntelin Anna Puun "Säännöt Rakkaudelle" ja "Mestaripiirros" biisejä ja ajattelin, että on kertakaikkiaan ihmeellistä miten ne sanat avautuvat minulle nyt. Kuvaavat tunnetiloja paremmin kuin hyvin.

Ystävällisyys vs ihastuminen

Hän sanoo minulle:
"Ihmiset,  joiden kanssa on helppo puhua on harvinaisia".
"Olet hauskaa seuraa"
 "Mennäänks oluelle"

Katsoo silmiin ja hymyilee.

Onko se sitä, että on ystävällinen minulle? Vain ystävällinen? Kohtelias niin kuin kaikille. Kun mun vaisto ja sydän sanoo, että tässä on jotain muutakin. Hän lähtee toiselle puolelle kaupunkia lounaalle mun seuraksi. Kävelee vieressä ja koko ajan on tunne, että hänen tekisi mieli ottaa mut kainaloon.

Me ei halata. Ikinä. Aina silloinkin, kun muita halataan porukassa, me emme tee sitä. Tönäistään vaan olkapäätä. Koska mulla ainakin on fiilis, että jos halais, ei haluais päästää irti. Silti liian usein vaikka juna-asemalla eri suuntiin lähtiessä katse viipyy ja tuntuu, kuin toinen siirtyisi sen muutaman sentin eteenpäin, viivyttelisi sen muutaman sekunnin kuin odottaen, että halataan, kunnes taas tavataan. Mutta sitten me kuitenkin vaan huiskaistaan kädellä ja sanotaan hei.

Mä haluan ajatella, että kun mennään ensi viikolla yhdessä ulos, me halataan. Me halataan ja me suudellaan. Ja kun me suudellaan, me tiedetään, ettei se siihen jää. Me suudellaan niin, että sielu syttyy ja se syttyy sellaiseen tuleen, joka ei sammu.

Makasin aamulla hotellihuoneen sängyllä. Mietin miten helvetissä tästä voisi selvitä kuivin jaloin ja totesin itselleni, että se peli on menetetty jo. Mietin häntä sormet haaroissa ja runkkasin itseni edes hetkeksi hyvään fiilikseen. Jostain syystä kuvittelisin hänen olevan mies, joka haluaa naida takaapäin. Ajattelin niitä T-paidan hihojen alta alkavia, isoiksi pumpattuja hauiksia ja sitä, miten työhuoneessa tuijotan niitä. Mietin, miltä se tuntuisi olla hänen päällään ja ottaa hauiksista kiinni. Mietin sitä, miten hän seisoo rinnallani ja silittää vatsalihaksiaan. Hän tekee sitä aika usein, vähän huomaamattoman oloisesti, mutta multa ei sekuntikaan jää imemättä sisään. Näky piirtyy mun päähän ja jää sinne.

En ihan oikeasti tiedä mitkä mun edessä olevat polut on. En ole koskaan ollut kovin hyvä siinä, että olisin tekemättä mitään. Jotenkin tässä ihmissuhdeasiassa kuitenkin tuntuu, että paras tie valita olisi antaa ajan kulua. Olla tekemättä mitään. Ja se on todella vaikeaa.

Hän on vasta muuttanut "kokeeksi" erilleen puolisostaan. Hän on kertonut sen omien sanojensa mukaan vain minulle (töissä). Hän haluaa viettää mun kanssa aikaa työajan ulkopuolella.


Mun sydän sanoo mulle, että hän on herännyt, avannut silmät ja todennut, että maailmassa on jotain muuta. Muistan erään keskustelun, jossa kehuin häntä ja johon hän kommentoi minun edustavan jotain promillen osaa maailman naisista joka ajattelee noin. Viitaten suhteellisella luvulla varmaan siihen, että niitä naisia on yksi. Sydämeni sanoo, että minä hänet herätin. Sain silmät auki ja sitten niitä ei enää saa kiinni. Mä olin hänelle jotain samaa, kun Retalus aikoinaan oli minulle. Jotain, joka sai ajattelemaan, että elämässä on enemmän. On jotain parempaa. Jotain minkä minäkin voin saavuttaa, jotain minkä ansaitsen.

Minä haluaisin olla hänelle nyt se joku, joka muuttaa maailman. Se joku, jonka kanssa voisi sanoa, "kaikki on niin paljon paremmin kuin ennen" "Olen onnellisempi kuin koskaan".Samaan aikaan mä tiedän sisälläni, että aikaa pitäisi antaa mennä. Hänen pitäisi saada ajatella avioliitto kuntoon tai loppuun. Koettaa miten se sujuu. Luopua muistoista ja parantua. Mä taidan tietää sydämessäni, etten mä tule olemaan kuin korkeintaan askelma matkalla ylöspäin.

Kannattaako mun asettautua kontilleni maahan ja luopua siitä mitä mulla on hänen vuokseen? Miksi maailmassa ei voisi olla niin, että mä voin olla se joku hänelle ja silti pitää oman elämäni?

Date

Siis me sovittiin treffit. Ihan oikeasti. Kahdestaan. Työajan ulkopuolella. 

En voi uskoa tätä todeksi.

Sydämen haaste

Olet himassa. Aika kulkee. Katsot perhettä, ajattelet elämää. 

Voinko mä jäädä tähän? Voinko mä tyytyä tähän elämään tulojen, vakauden, ystävyyden perusteella? Mä en tahdo puolisolle mitään muuta kuin hyvää ja mä en ole enää varma, olenko minä hänelle hyväksi. 

Vaikka ei mitään tulisikaan toisaalla, niin voinko mä jäädä?

Sattuu.

Tunnon tuska

Kaikesta huolimatta hän on ajatuksissani. Millainen ihminen makaa avopuolison kainalossa ja ajattelee samalla millaista olisi suudella toista? Miltä se tuntuisi, kun katse nauliintuisi silmiin, siirtyisi huuliin, palaisi silmiin ja molemmat tietäisivät hetken olevan nyt? Oluenhuuruinen hengitys pyyhkäisisi aisteja ennen huulten kohtaamista. Hänen vahvat käsivartensa siirtäisivät vartalon syleilyyn ja kokonaisvaltainen kontakti lähettäisi kaikkialta saman, eläimellisen halun ja vahvojen tunteiden viestin. Suudelman pehmeys muuttuisi halun vaatimukseksi ja kumpikaan ei haluaisi päästää irti. Ikinä.  

Millainen ihminen makaa toisen vieressä ja miettii tunnetta, joka kutkuttaa kaikkia solun sopukoita? En tahdo olla minä.

Välitilinpäätös

Huomasin olevani tänään hieman liian väsynyt mihinkään. Poissaoleva ja harmistunut. En halunnut edes nähdä häntä. Luonnollisesti päädyimme kuitenkin juttelemaan, koska työ nyt edellyttää sitä.

Hän oli jutustelutuulella ehkä minuakin enemmän. Onneksi ensi viikon kalenteri on sellainen, ettemme oikeastaan näe. Luulenpa sen olevan oikein hyvä asia.

Oi voi sinua

Juttelimme aamulla. Kerroin, että tunteet ovat sekoittaneet pääni ja etten nuku oikein kunnolla hänen takiaan. Sanoin, että kuten on tiedossa, pidän hänestä valtavasti. Kerroin, että minussa on herännyt vahva hoivavietti hänen tilanteensa vuoksi. Että pääni on sekaisin, tunteet vuoristoratana ja on vaikea keskittyä.

"Sinä olet todella empaattinen. Stressaat turhaan, mulla on kaikki hyvin". "Olet samanlainen stressaaja kuin äitini".

Eipä mulla sitten muuta. Ei tosiaan taida olla toiseen suuntaan tunnetta. Yhtään. Turhaa haihattelua.

GET OVER IT.

Anna jotain mihin tarttua

Yritän tänään rohkaista mieleni puhumiseen. Mun on pakko saada tää asia ulos systeemistä nyt tai valvon loputtomasti. 

Työkyky menee ja elämä muuttuu hankalaksi. Speak it out. Its not gonna kill you.

Uupumus

En nuku. Nukun huonosti. Olen levoton. Jotenkin mieltä kevensi, kun sain sanottua, ettei nyt mene kovin lujaa kotonakaan. Sain puhuttua avopuolison kanssa siitä, että olen kriisissä. Pää ei tiedä mitä tehdä. Sydän on levoton.

Eikä minulla ole hajuakaan mitä tuo komistus ajattelee. Tiedän vain haluavani häntä ihan helvetisti. 

Työkyvyttömyys

En tunne itseäni työkykyiseksi. En pysty keskittymään arkeen tai suunnittelemaan seuraavia steppejä, koska ajatukset kiertävät kehää. Luultavasti se on juuri niin, että meidän pitää jutella. Pelottaa ihan perkeleesti.

Kotona on avopuoliso, jonka kanssa arki sujuu. Lapset pitävät hänestä ja elämä on toimivaa. Seksielämä on hyvää ja runsasta. Hellyyttä on. 

Töissä ajatukset villitsee älyllisesti haastava, toimelias tyyppi, jonka seksikkyys salpaa hengen. Testosteroni sekoittaa ajatukset ja saa ne kiertämään kehää.

Mitä se tarkoittaisi jos meillä olisi jotain yhteistä? Neljän eri ikäisen lapsen perhettä, erilaisia kasvatustapoja, haastavia aikatauluja, taloudellisia vaikeuksia ainakin aluksi. Entisten puolisojen yhteensovittelua. Riskiä siitä, että töissäkin kaikki menee päin persettä.

Ei kovin houkuttelevia vaihtoehtoja järkiperustein. Ja silti sydän haluaa ihan omia juttujaan.

Keskustelu ei toimi

Olen ollut järjettömän varuillani. En pysty olemaan oma itseni. Varon sanojani ja koetan olla kompastumatta omaan nokkeluuteeni.

Juttelin sisareni kanssa. Hän antoi vain yhden neuvon. "Teidän pitää jutella."

Ja hän sanoi, että sinä tiedät jo.

Ei tarpeeksi hyvä

Se fiilis: en ole tarpeeksi hyvä. Kuka sen pistää mun päähän? Mistä se kumpuaa? Olen saanut elämässä paljon, mutta edelleen tuntuu, ettei se riitä. Minä en riitä. 

Miksi parisuhteissa tai kohtaamisissa vastakkaisen sukupuolen kanssa se tunne on niin vahvana: saisinko hänet jos yrittäisin? Ja miksi pitää jollain sairaalla tavalla yrittää, vaikka ei siinä ei ole tolkun häivää ja vaikka lopulta en itsekään tiedä mitä tekisin jos onnistuisin.

Valtaosan ajasta sitä yrittää mahdottomuuksia ja sitten tuntuu pahalta, kun ei pääse tavoitteisiin. Tuntuu hylätyltä, väheksityltä. Siltä, ettei ole tarpeeksi hyvä. 

Milloin olen ihmisenä tarpeeksi? Milloin riitän? Kenelle minun pitää riittää?

Sekava päivä

Sain minä jotain aikaankin. Vaikka päivä olikin rikkonainen. Musertava tunne väistyi, huomasin hänen olevan hyväntuulinen. En kuitenkaan malttanut olla kertomatta, mitä ajattelen. Annoin koko sydämeni lämmön ja ajatusten soljua sanoiksi näytölle. Rakkaus matkasi sydämestä sydämeen ja kirjoittaessani arvasin sen kääntyvän ystävyyden häiveisen verhon alle. Annoin tekstin uida hänelle. Hän oli sanaton aluksi. Sai sanottua, ettei sellaista saa kirjoittaa. Lupasin olla kirjoittamatta. Hän korjasi, että tarkoitti sanoa, ettei pysty vastaanottamaan sellaista kehua, on sanaton. Sanoi kuitenkin Kiitos. Se oli riittävästi. 

Erittäin huonosti nukuttu yö

En saanut juurikaan unta. Valvoin pitkään horrostaen välillä. Jatkuvana ajatuksena miten hän mahtaa jaksaa. En voinut olla ajattelematta millaista olisi halata häntä niin, että välittäminen aidosti tuntuu. Voiko rakkauden tunnistaa hipaisusta? Haittaako, jos rakastumisen tunnustaa kosketuksella?

Haluaisin halata häntä niin, että jokainen hänen soluistaan saisi tuntea sydämeni lämmön.

En vielä aamulla nähnyt häntä. En tiedä mitä teen, kun näen.

Sydän hakkaa, rauhatta lyö

Hitsi mun ajatukset laukkaa kuin hullut. Pää kelaa ja kelaa samaa rataa. Hänellä on edessään ihan fantastiset ajat. Pääsee deittailemaan daameja, kokeilemaan viehätysvoimaansa ja hurmaamaan. Hän on niin vetovoimainen, komea ja hullaannuttavan testosteroninen. 

On toki murheellista nähdä taas yksi rikkoontunut perhe. Hänen ajatuksensa kuulostivat kuitenkin järkeviltä ja lasten etua ajavilta. Ainakin tässä vaiheessa. 

Mä oon varmaan vielä jossain roolissa. Luultavasti olkapäänä. Juttukaverina. Luottopakkina. En tiedä. Jotenkin vaan pelkään omaa rooliani tilanteessa. Se voi olla omalle sydämelleni turmiollinen. 

Mä haluan ajatella, että mun kannustus ja ihastus on voinut olla vaikuttamassa tilanteeseen. Mä oon ehkä luonut jotain sellaista ajattelua, mikä ei olisi käynnistynyt muuten.

Mun täytyy nyt uskoa ja luottaa itseeni, että voin antaa kaiken itsestäni hänelle tueksi. Lähimmäisen rakkauden, sylin, hellyyden. Ehjätä osaltani sitä mitä voin. Kunhan en mene itse rikki.

Kaikille kohtaamisillemme on syyt. Onko sattuma aina johdatusta? Haluan ajatella meidän olevan tässä tilanteessa koska niin nyt vaan kuului käydä. Anna mulle voimaa kohdata tää kaikki.

Mun sydän meni sekaisin

Hitto, se ihanien päiväunieni kohde... kertoi aamulla olevansa asumuserossa.
Mulla hajosi pää tasan tähän.

Tämä voi olla jonkin todella kauniin alku. Tai sitten jotain mikä rikkoo pysyvästi enemmän kuin pystyn koskaan korjaamaan.

Mulla on niin tyhjä tunne sydämessä, että mä en kestä. Tekisi mieli rutistaa, paijata, suudella, kiihottaa, sytyttää, luoda uskoa itseen. 

Laihaa

En tiedä mitä odotin, mutta tauon jälkeen olimme hyvin asialinjalla. Ehkä reilu viikko kaukana toisistamme tarkoittikin prioriteettien asettamista ja löytymistä.

Huomenna kohtaaminen aamulla. Mielenkiintoista nähdä, mitä se pitää sisällään.

Oman parisuhteen osalta jokin on muuttunut. Ehkä se olen minä itse. Jos uskoisin, että on olemassa parisuhteen aura, toteaisin sen muuttuneen. Jos lämpömittarilla voisi mitata suhteen kuumuutta, se näyttäisi alhaisempia asteita.

Jotenkin parisuhteen tila tuntuu etäisemmältä. Tulkitsen puolison vetäytymistä ikävästi. Ehkä minussa on jokin muuttunut, joka heijastuu. Tuntuu ikävältä sisällä, mutta samaan aikaan myös siltä, että ehkä tämän kuuluu mennä näin. Olenko valmis taistelemaan tämän parisuhteen puolesta ja tuntuisiko jostain muusta toiminnasta luopuminen uhraukselta, jota en ole valmis tekemään.

Jos vastaan: "en tiedä", niin tiedänkö silloin jo?

Reilu pari vuorokautta vielä

En voi olla ajattelematta... Onkohan hän ajatellut minua laisinkaan? Olenko käynyt mielessä joen rannalla tai viskiä siemaillessa? Onko hymy muistunut mieleen tai lämpö aikahtanut rinnassa? Onko housuissa tuntunut vuokseni se merkitsevä kivistys, edes orastava?

Samaan aikaan, kun mietin näitä, tuumailen josko se menneisyydestä viestin lähettänyt komistus vielä osuu polulleni ja muuallekin. Osaisin ehkä ottaa sen piristävänä hetkestä nauttimisena. Tai sitten en. Vittu mä tiedä mistään enää mitään. Lähden metsään.

Hymyilyä tauotta

Hän on reissussa. Poissa ollessaankin hän yllätti minut epäsuoralla viestillä. Yksi lause on jaksanut motivoida ja innostaa minua monta päivää. En lakkaa hymyilemästä aina sitä viestiä ajatellessani enkä malta olla ajattelematta sitä vähän väliä. Hymyilen siis lähes tauotta. 

Mulla on valtavan kevyt olo ja sellainen fiilis, että kävelen voittajana ulos monesta tilanteesta. Toivottavasti universumin selittämättömät voimat nyt menevät linjaan ja saan aikaan ihmeitä. 

Karismaattinen aura tilattu!

Hitsi kun on ikävä

Onhan se epäreilua. Ei saisi yrittää vaikuttaa toisen mieleen, kai sitä viettelyksikin voi kutsua. Olin viikonloppuna juhlissa, massabileissä suorastaan. Ja olin flirttailevalla tuulella. Flirttaillessani ajattelin oikeastaan sitä, että minun pitäisi tehdä jotain sopimatonta, että en enempää sotkeutuisi ajatuksissani häneen. Okei, olutta oli mennyt jonkin verran, sen verran etteivät ajatuskulut kovin järkeviä olleet. Missä ajatuksista oli se osuus, ettei pitäisi tehdä MITÄÄN? Mikä helvetti minua vaivaa? Ilokseni huomasin, että flirtti puree ja tehokkaasti. Liiankin.

Työkaveri on liikaa ajatuksissa, mutta en voi mitään sille. Me vaan viihdymme yhdessä. Luulenpa, että suuteluun on alle kuukausi. Jos sillä pääsisi yli tästä. Shokkia sen verran ja säikähdystä: 'meidän ei pidä viedä tätä pidemmälle' 'liikaa ongelmia' 'kivaa tähän asti ja jatketaan fiksusti'. Psyykkaan itseäni. Olen varma, että niillä huulilla osataan suudella.

Rautaa ja hikeä

Olen vetänyt tällä viikolla melko monta sarjaa salilla kiukulla. Tänään rääkkäsin reisiä niin, että viimeisessä sarjassa tuntui jo oikeasti tosi pahalta, mutta tein myös henkilökohtaisen maksimin pitkiin aikoihin.

Josko se kropan rääkkääminen saisi sydämen rauhoittumaan. Pari päivää on nyt tuntunut siltä, että olemme molemmat jotenkin varovaisia. Kohtaamisiimme tulee työkuvioiden muutoksen takia taukoa. Toivon sen rauhoittavan osaltaan tilannetta samalla kun tulee muita kiireitä.

Jos minä kiukulla saan käskettyä kroppaa suoriutumaan jostain mistä se ei suoriutunut vielä hetki sitten, voisinko oppia käskemään sydäntä samalla tavalla? Keskittymään ponnistukseen ja ylittämään itsensä.

Ihanan kamalaa

Ei pitäisi tehdä tulkintoja. Pitäisi keskustella suoraan. Mutta ei tässä nyt vielä ole sellaiseen mahdollisuutta tarjoutunut. Tulossa kuitenkin hyvää vauhtia.

Kaikesta sen huomaa, että tulossa on melkoinen yhteinen syksy. Olemme saaneet miellyttävän työtilan, jossa katseille ja yhteiselle tekemiselle on tilaa ja aikaa. Onneksi sentään tilassa istumme sen verran kaukana toisistamme, ettei tahattomia hipaisuja tule ihan liikaa.

Hän puhuu minulle siitä, miten viihtyy kanssani, nauttii seurastani ja haluaa viettää enemmän yhteistä aikaa. Tunnen aivan samoin. Yhä enemmän keskustelu saa sävyjä, joissa on syvyyttä. Samaan aikaan näiden keskustelujen kanssa hän pyysi minua ulos. Tapaamiseen työajan ulkopuolella. "Just us".

Valvoin viime yönä tunteja. Heräsin aamuyöllä johonkin aikaan pohtimaan tilannetta. Houkutus on valtava, mutta yritän samaan aikaan vakuuttaa itseni siitä, että osaan toimia viisaasti enkä tällä kertaa päädy aiheuttamaan itselleni ja ympärillä oleville ihmisille enempää tuskaa. Vielä kun uskoisin itseeni.

Poissa silmistä, vaan ei mielestä

Tauot tekevät hyvää. Loma esimerkiksi. Helpotti vähän. Vaikka erittäin usein ajatuksiin hän lomallakin hiipi, oli kuitenkin levolisempi olo.

Heti loman jälkeen kuitenkin, ensimmäiset yhteiset työpäivät toivat saman fiiliksen. Ajatuksissa liian usein.

Ollessamme yhdessä huomaan pakoilevani katsetta. Jos katsoisin silmiin, ne antaisivat minut ílmi enkä vastaisi enää itsestäni. Vaikka ei ihastumiseni salaisuudeksi ole jäänyt, kyllä me molemmat sen tiedämme. Toisaalta on mukavaa, kun huomaan hänen nauttivan saamastaan huomiosta. Samalla pelkään, miten syvälle tämä leikki minut vie synkkiin aikoihin. Koska tästä, vaikka kuinka kaunista hetkittäin, seuraa väistämättä monenlaista luopumisen tuskaa.

Tekisi mieli, niin kovasti oikein, koettaa millaista läheisyys olisi. Kuulla toisen sanovan, että on janonnut kosketustani yhtä paljon kuin minä hänen. Samaan aikaan kuitenkin kotona kosketus tuntuu yhtä hyvältä kuin ennen ja rakastan ihan yhtä paljon.

Kollega totesi, etti ihmistä ole tarkoitettu yksiavioiseksi ja että eläimiähän me olemme. Kontrollia kuitenkin odotetaan enemmän. Edelleen.

Ja minä yritän, vakuutan, yritän kyllä. En vain ole ihan varma, uskonko onnistuvani ja silloin ollaan jo turmion tiellä.

Unia

Hän tulee uniini. Viime yön unessa oli kastunut pahasti sateessa matkalla asiakkaalle, jossa jonolin odottelemassa. Hän mukamas tuli neuvotteluhuoneeseen yläruumis paljaan, koska oli jättänyt paitansa naulakoille kuivumaan. Hengästyttävät lihakset tekivät katsomisen vaikeaksi. Hän tuli täpötäydessä neuvotteluhuoneessa viereeni istumaan. Uni meni sillä kohdalla unenomaisesti sekaisin, koska siinä oli ollut hirmuisen ahdasta, mutta yhtäkkiä tilaa löytyikin isolle miehelle, tosin sopivasti seksikkään ahtaasti edelleen. Hänen jalkansa lepäsivät reisistä vastakkain omieni kanssa ja hänen kätensä laskeutui lantiolleni niin, että se kulki selän yli ensin. Eihän tuollaista oikeasti missään tapahtuisi, mutta fantasiaunessani mahdollista sekin oli. Jostain syystä kukaan muu ei kiinnittänyt huomiota siihen, että hän piteli minusta kiinni.

Loppu-uni oli sekavaa mukamas asiakasneuvottelua, mukamas jotain omituista seksuaaisesti vihjailevaa kotimatkaa. Mutta ajatus kosketusten ja hipaisujen muuttumisesta rohkeammiksi aidossakin kontekstissa jäi elämään ja sydän on levottomampi kuin aikoihin.

Välittämisen tunne

Minuun on tehnyt erittäin suuren vaikutuksen eräs läheinen työkaveri. No, ei sinänsä yllätys, useinhan työpaikoilla tapahtuu ihastumisia.

Kyseinen kaveri on ulkoiselta olemukseltaan hyvin maskuliininen, lihaksikas ja omalla tavallaan kasvoiltaankin komea. Ehdottomasti hämmentävintä on se, ettei hän tunnu itse tiedostavan omaa fyysistä vetovoimaansa juurikaan. Tai sitten hän on taitava näyttelijä. Mutta ei tuo ulkoinen olemus minuun tehnyt vaikutusta, mikä sinänsä sekin on tavallaan hämmentävää. Oikeastaan noteerasin kokonaisuuden vasta useiden kuukausien jälkeen. Komea kuori sai sisälleen tunteikkaan ajattelijan, jonka järki leikkaa kuin partaveitsi.

Aloimme tehdä läheisemmin yhteistyötä reilu vuosi sitten ja mitä enemmän teen hänen kanssaan töitä, sen enemmän pidän hänen ajattelustaan, tavastaan hoitaa asioita ja siitä uskomattomasta sinnikkyydestä ja pitkäpinnaisuudesta, jota hän osoittaa päämääriin pyrkiessään.

Jossain vaiheessa yhteistä tekemistä tapahtui jotain. Kaikki ei ollut suoraviivaista alkuun, haasteitakin oli, mutta koska näin kaverissa potentiaalia, koetin yhteistyön kunnolla käyntiin saamiseksi kiinnittää huomioni onnistumisiin ja kehuin ja kannustin niissä asioissa, joiden toivoin kehittyvän ja joissa tuli onnistumisia. Otin -vaikka ei kai olisi tarvinnut- jonkinlaisen sparraajan roolin. Ja sitten jossain kohtaa sain jäyhältä suomalaiselta mieheltä sellaisen katseen, josta näin kiitoksen ja hyväksynnän. Se tuntui loistavalta.  Uskoisin, että kaverin vastuut kasvavat kasvavan itseluottamuksen myötä ja olen saanut rakennettua kasvupolkua opettamalla luopumista.


Yksi junamatka se taisi olla, jossa kevyesti jutustelimme jotain yleistä lätinää, mitä sitä nyt keskenään yleensä lätistään. Siinä jutustellessa katsottiin toisiamme hetken liian pitkään. Silloin välittämisen tunne oli ihan konkreettinen.

Syksyllä oli työkuvioissa ihan karmeita hetkiä ja olin hetkittäin ihan hajalla. Silloin totesin, että ilman työkaveriani en pystyisi tekemään töitäni alkuunkaan. Me olemme erittäin hyvä tiimi. Juttelemme paljon asiaa ja varmaan yhtä paljon asiatonta.

Olen siis jälleen ihastunut, välitän hänestä erittäin paljon. Tunnen halua häntä kohtaan. Ilmeisesti kuitenkin olen sen verran vanhempi ja viisaampi, että kerrankin ajattelin olla tekemättä typeryyksiä. Nimittäin yleisellä tasolla elämäni ja tämä työkuvio toimivat liian hyvin, että kannattaisi ottaa riskejä lähtemällä leikkimään jotain sopimatonta hänen kanssaan.

Ehkä siksi yhteydenotto vuosien takaa tuntuu hämmentävältä sattumukselta. Juuri kun näen vaivaa, etten sekoilisi, minua muistutetaan siitä, miten mukavaakin se voi olla. Ja se välittämisen tunne, joka silloin oli, tuntui yhtä todellisena kuin se silloinkin oli. Olen oppinut vuosien varrella itsestäni yhden asian: minun on lupa välittää. Välittäminen on vahvuuteni ja parhaat palkinnot ovat siinä, mitä välittämisen tunne saa ihmisissä aikaan. Välitän, ehkä jopa rakastan, maailman päivä päivältä paremmaksi. Uskon, että sen takia puolisonikin minusta välittää. Koska minä saan hänet tuntemaan olonsa hyväksi. Se on valtavan palkitsevaa.

Vuosien tauon jälkeen löysin tieni tänne uudelleen. Ehkä siksi, että jotain muutakin löytyi uudelleen. Huumorilla höystettyjä levottomia juttuja.

En nyt tähän ala referoida kuluneita vuosia, niiden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka kuinka paljon asioita. Viisaita ja tyhmiä valintoja, onnellisia hetkiä enemmän kuin onnettomia, ihastumisia, rakastumista, paljon levottomia juttuja ja elämää yleensä.

Mielenkiintoista seurata niin itseään kuin muitakin.

"The first and worst of all fraudes is to cheat one's self. All sin is easy after that."