Toisina päivinä olen uusista tehtävistä intoa täynnä ja päässäni vilisee suunnitelmia. Hetkittäin tunnen toivottomuutta haasteiden edessä. Yritän olla itselleni armollinen ja vakuuttaa, ettei kukaan odota minulta ihmeitä.

Perustekemisellä ja omalla perusluonteellani tulen saamaan asioita eteenpäin. Tammikuun puolivälissä haen hyväksynnät ja kommentit linjauksilleni ja sen jälkeen kääritään hihat ja ryhdytään töihin.

Uusi vuosi on tarkoitus viettää ihmisten ulottumattomissa lataamassa akkuja.

Suklaasilmäpäivitys: tilanne tasoittuu arjessa, mieli ei. Liian usein kotona ajattelen häntä. Töissä pystymme toimimaan arkisesti ja kohtuullisen tasaisesti, mutta hänen pehmeiden huuliensa näkeminen saa minut ajattelemaan miltä ne tuntuisivatkaan omillani. Hänen iloisuutensa ja hymynsä käyvät suoraan sydämeeni. Kotona on vaikea tuntea aitoa intohimoa ja ajatukset harhailevat. Tunnen surullisuutta. Olenko tuhlaamassa mukavasti alkaneen ja kivalta tuntuvan suhteen haavekuvien vuoksi? Järjetön sydämeni, kun ihastuttaa minut niin helposti. Ja kun itselleen kuitenkin pitäisi olla rehellinen. Mitä minä lopulta oikein haluan?

Ongelma tunnistettu jo aikoja sitten

Tämän ongelman kanssa tullaan painimenaan ensimmäisten kuukausien aikana. Ja läpi sormien ei enää katsota.

Juovuttavaa

En tiedä mikä minulle tuli. Viime aikojen stressi vai yksinkertaisesti vaan onneton olo. Mutta hörppäsin muutaman lasillisen viiniä ja liian vikkelästi. Kaikki meni jäseniin ja olo sitä myöten.

Todella tyhmä veto, onneksi ei mitään ihmeempiä mokia tullut tehtyä. Mutta silti olen sitä mieltä, että tätäkään ei olisi saanut tapahtua. Minun ei ole hyvä päihtyä.

Suklaasilmän suhteen olo rauhoittui kertalaakista erään aivan muun asian vuoksi. Tunnen olevani luupin alla ja nyt on oltava monen asian suhteen aika tasainen ja mentävä eteenpäin ilman ylimääräisiä sivuaskeleita.

Minä onnistun.

Vastaanotto

Otin vastaan uudet tehtävät ja minusta tulee vajaan kymmenen hengen tiimin vetäjä ja lisää on otettava porukkaa melko nopeasti.

Koetan panostaa siihen, että saisin hyvän startin hommiin. Omien töiden siirtämiseen edelleen toisille menee aikaa, mutta toisaalta intoa alkaa toteutus on vaikka toisille jakaa.

Tiimissä on muutama käärme, joiden osalta on pakko tehdä siirtoja. Yksi käärme saa lähteä myrkyttämästä ilmaa ja siirron pitää tapahtua nopeasti. Toisen käärmeen osalta pitää katsoa kuinka terävät myrkkyhampaat ovat. Uutisen vastaanotosta on turha odottaa lämminhenkistä.

Ihan varmasti tulee olemaan haasteellinen kevät. Uskon kuitenkin saavani hommiin hyvän lähdön ja nosteen. Omalla toiminnallani minun on noustava tarpomisesta tekemiseen ja tuloksia on synnyttävä ensimmäisen 6 kuukauden aikana pakosta, loppuvuonna lisää. Puuhastelulla ei nyt pärjätä, vaan on tartuttava muutosjohtamiseen aikamoisella momentilla.

Onneksi ainakin paperilla mulle on back up.

Laantumista

Olen koettanut rauhoittaa ylikierroksilla juoksevaa mielikuvitustani. Ehkä huomenna pääsen taas itseni herraksi. Huomenna pitäisi hälvetä noiden työhön liittyvien jatkokuvioidenkin osalta epävarmuus ja saada asioita eteenpäin.

Pitäkää peukkuja.

Tunne-elämän kuohut

Pidän rakkaastani, mutten tiedä rakastanko. Tunne, että hän on enemmän kuin ansaitsen, on joka päivä läsnä. Että hän menee hukkaan kanssani, ottaen huomioon lapsihaaveet.

Ihastun liian helposti, työkaveriin, juttukaveriin junassa, kauniiseen tarjoilijatyttöön, jokaiseen hymyyn. Tuntuu, että minusta riittäisi rakkautta ja hellyyttä kaikille ja että itse olen sen kerjäläinen.

Sydämessäni on paikka liian monelle. Miten voin olla niin kypsymätön? Miten voisin oppia hyväksymään, että olen sellainen?

Paskat puheista, jos niitä ei tarkoita. Olo ei rauhoitu yhtään. Töissä sitä sanoo: "ei jatketa tästä, kun ollaan kerran töissä". Mitä sillä on väliä, jos kerran kuitenkin tekee mieli? Jos kuitenkin päiväunissani toivon pääseväni suutelemaan, rakastelemaan, kuulemaan siitä, miten juuri nyt on kiva olla lähekkäin.

Tai että kunnioittavan, pitkäaikaisen arvostuksen alla kytee ajatus tilaisuudesta, jota ei vielä ole tullut ja siitä, mitä tekisi jos se tulisi. Useat vuodet ovat pitkä aika.

Lykkäystä ja tunnekuohuntaa

Aika raskas viikko. Monta asiaa on pitänyt jännittää ja nyt sitten vähitellen alkaa jotain muotoutua.

Käytiin nyt sitten suklaasilmän kanssa keskustelu. Voi kuinka hirvittävän hermostuksissaan hän olikaan. Kyllä minuakin vähän tietysti jännitti, mutta aika tavalla rennompaa oli kuitenkin kuin hänellä. No, homma on "kätelty" ja tästäkin mennään eteenpäin.

Työkuvioiden kättely sitten taas ei edennyt. Valitettavasti kävi niin, että homma jäi roikkumaan ilmaan muiden kiireiden vuoksi ja siihen voidaan palata vasta ensi viikolla.

Huominen työpäivä ei oikeastaan kovinkaan paljoa nappaa tai ainakin se aamu tulee olemaan yhtä helvettiä. Sen jälkeen toivottavasti selviän ilman ongelmia.

Uusiin haasteisiin

Tänään lupauduin ottamaan vastaan uudet tehtävät. Huomisesta alkaen käynnistyy tiedonsiirto. Torstaina isketään luvut paperiin ja varmaan jossain vaiheessa ensi viikkoa viesti heitetään julkisuuteen. Tietysti mikään ei ole varmaa ennen kuin on nimet paperissa, mutta aika selvältä tämä nyt näyttää. Kiitin tänään henkistä mentoriani. Hän on minulle hyvin rakas. Ilman hänen tsemppaustaan en tiedä olisiko mennyt pupu pöksyyn. Hänen viestinsä saavat minut kehräämään henkisesti. Tekisi mieleni suudella häntä tulisesti ihan vaan kiitokseksi.

Rentous on suklaasilmällä hukassa. Pitäisi varmaan jutella, mutta se on minusta niin puuduttavaa. Siinä hetkessä, siinä tilanteessa, ne sanat piti sanoa ja huulten kohdata. Miksi se pitäisi analysoida pilalle tai vähätellä pois päiväjärjestyksestä. Se oli kiva hetki. Ei pilata muistoa. Jatkoa ei seuranne. Parisuhteessa pitkästä aikaa puhuttiin vaikeasta aiheesta. Eikä mielipide ollut kummaltakaan muuttunut. Minä teen uraa -kait jonkinlaista- ja hän taas on elämässään ihan eri tilanteessa. Minusta tuntuu, etten pysty sitoutumaan tähän (tai ehkä mihinkään?) parisuhteeseen, koska ajatuksena on, ettei tämä kestä. Liian isoissa asioissa on erilainen elämäntilanne.

Ajattelen asiaa niin, että hän petaa tulevaisuuttaan. Parisuhdehistoriaa rakennetaan tulevia suhteita silmälläpitäen, sitä parempaa vaihtoehtoa odotellessa voimme yhtä hyvin kuluttaa aikaa yhdessä. Liittyhään siihen mukavia etuja, ei vähiten rentoutumista ja nauttimista läheisyydestä. Ei se ehkä huono diili ole, mutta ei ehkä oikeanlaista rakkauttakaan. Olen tainnut mennä sisältä rikki ja pahasti. Kaikesta tästä huolimatta asuntooni ilmestyy enenevässä määrin hänen tavaroitaan ja arki rullaa sen oletuksen ympärillä, että jaamme sen. Pitkäänkin ehkä.

Muutoksia luvassa

Työrintamalla tapahtuu. Minulle tarjottiin uusia haasteita loppuviikosta. Koetan muodostaa mielipidettäni ja tehdä päätöksiä sen suhteen, mitä vastaan. Tai oikeastaan tilanne on se, että vastaan varmaankin kyllä, ottaen huomioon totaalisen kyllästymiseni nykyisiin hommiin. Pitää vaan koettaa selvitellä, mitä sitä voisi tehdä, jotta homma rokkaisi tulevaisuudessa. Tilanteet johtivat toiseen ja sain mitä halusin. Olen näköjään taitava järjestämään asiat niin, että saan ne menemään mieleni mukaan, vaikka lopulta se ei tosiaan ole kovinkaan viisasta. Suklaasilmät veivät voiton itsekuristani. Parisuhde voi hyvin, kun en ajattele liikaa.

Totaalikyllästyminen

Oon jotenkin totaalikyllästynyt nykyiseen työhöni. En koe siitä juurikaan enää nautintoa, onnistumisen tunteet ovat harvassa. Muutenkin olen jotenkin iloton. Parisuhde on hyvällä mallilla, mutta en koe samanlaisia elähdyttäviä tunteita ja värinöitä kuin joskus. Ne suklaasilmät toisaalla ovat vielä mielessä turhan tiuhaan. Välttelen niitä parhaani mukaan vaikka toisaalta...

Rauhoittuminen

Olen ollut sitkeästi kipeänä muutaman viikon. Antibioottia ja särkylääkkeitä on mennyt, mutta olo ei ole kovinkaan paljon kohentunut. Se hyöty tästä sairastamisesta on ollut, että oloni on rauhoittunut. Työt eivät tunnu niin tuhottoman tärkeiltä, orastanut ihastus on unohtunut ja jotenkin sisäisesti on helpottunut olo. Tuntuu, että elämä on asettumassa johonkin löytämäänsä uomaan hetkeksi. Tunteeni ovat syventyneet. Tuntuu, että päivä päivältä hänen merkityksensä ja tärkeytensä elämässäni kasvaa. Ikävän tunne on läsnä hänen olleessaan pois. Tämä on hieman pelottaavakin, olenhan antamassa jotain pois, osan vapauttani kaiketi. Ehkä minun pitää uskoa että joskus suurinta vapautta on se, että voi jäädä eikä se, että voi lähteä.

Ei tätä, ei nyt

Ei, ei taas. Levottomat ajatukset valtaavat mielen. Suklaiset ruskeat silmät ja veijarimainen hymy. Älä ihastu. Keskity siihen mitä olet kehittelemässä kotirintamalla.

Tunnen itseni niin vanhaksi

Työpaikan bileissä huomasin olevani 7-10 vuotta vallitsevaa keski-ikää vanhempi, auttamatta "ulkona" monista jutuista. Omien lasten murrosikä pelottaa jo nyt. Tunnen selvää masentuneisuutta ja huonoa itsetuntoa. Big time. Tahtoisin olla viehättävä ja haluttava. Oloni on jotain muuta. En ole tällä hetkellä työssä, jossa tuntisin osaavani tarpeeksi tai ymmärtäväni riittävästi. Haasteet ovat nyt osaamispohjaisia eikä koulutusta tai aikaa opetteluun ole. Minun pitäisi tunnistaa omat vahvuuteni ja olla niissä parempi. Tunnistaa omat heikkouteni ja miettiä, miten pystyn ohittamaan ne päivittäin. En jaksa.

Mitä tapahtuu?

Oloni on otsikon mukainen. Töissä on ihan tolkuton hoppu. Kiirettä on riittänyt pitkille liukumille ja ylitöiksi asti. Saldorajat ovat paukkuneet aikoja sitten. Yritän jossain vaiheessa pitää myös vapaata. Lauantaina muutimme osan hänen asuntonsa sisällöstä meille. En oikein tiedä mitä ajattelisin siitä. Toisaalta olen vilpittömän onnellinen. Toisaalta minua vaivaa ärtymys, jotenkin pelko oman elintilan menetyksestä. Toisaalta oon innoissani siitä, että arkea jakamaan tulee hänen kaltaisensa ihana ihminen. Mutta osaankohan minä nauttia kaikkien näiden "itsenäisten" vuosien jälkeen parisuhteen arjesta. Vai tuleeko päinvastoin ahdistus?

Muutoksen tuuli

Tulevat viikot tuovat muutoksia arkeen. Työajan uudelleenjärjestely toisaalla vaikuttaa myös minun arkeeni. Kulta on jatkossa läsnä enemmän luonani, vaikka varsinaisesti asuukin toisaalla. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan arki kehittyy tämän "asutaan osittain yhdessä" kokeilun aikana. Odottavissa tunnelmissa ollaan. Ja vähän ahdistaa.

Too damn tired

Oishan se mukavaa kirjoittaa muistiin mitä kuuluu, mitä on tapahtunut ja miltä juuri tänään tuntuu. Päällimäisenä tunteena kuitenkin häilyy tällä hetkellä mieletön väsymys. Työviikko on ollut tappavan pitkä ja hommaa riittää samaan tahtiin vielä ainakin pariksi viikoksi. Kaipa mulla menee ihan hyvin, kun ei jaksa edes valittaa.

AAAAAAAARRRRGGGGGGHHHHH

Mikä siinä on, että sen pitää olla joka paikassa samanlaista?

Itse yritän nostaa ongelmaa esiin ja saada apua monta kuukautta. Perustelen kantani, esitän faktat, kerjään ja ruikutan, valitan joka välissä, jossa joku suostuu kuuntelemaan, huudan ja kuiskaan eikä mitään tapahdu. Sitten kun joku "herra iso herra" lopulta vetää asiakkaan suunnalla murun henkeen (odotetusti ja varoitusteni mukaisesti, jotka ovat siis kaikuneet kuuroille korville) niin sitten tulee kyllä vipinää punttiin JA tietysti aletaan vähän vinoilla, että miksi tämä asia on päästetty tälle tolalle. Siis MITÄ V**TUA? Onneksi on sentään helppo kaivaa esiin 1) kirjalliset esitykset asiasta, 2) meilit aiheesta 3) muistiinpanot suullisista keskusteluista, joilla kaikilla kolmella voi ainakin yrittää perustella väitettään siitä, että on ainakin yrittänyt herättää porukan ENNEN kuin löysät ovat housussa. Mutta mitäpä se sitten enää auttaa ketään... tuokaan "olinpa oikeassa" todistelu. Mutta ottaapahan silti koteloon, kun ensin yrittää ja yrittää ja sitten lopulta tulee kuitenkin riskien realisoituessa paskaa niskaan.

Huolia

Toinen lapsistani on poissa kotoa. Kun hän lähti, itkin. Kun hän soitti kotiin, itku ei ollut kaukana. Tuntuu pitkästä aikaa, etten haluaisi luopua hetkestäkään, jonka voisin hänen kanssaan viettää. Toivottavasti muistan tämän tunteen seuraavan kerran, kun harmittaa.

Toisen lapsen kanssa on ollut levollista, rauhallista yhdessäolemista.

Toisaalla asuva kultaseni sai huonoja uutisia. Toisaalta meidän kannaltamme ne uutiset voivat olla hyviä. Nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa tulevalle.

Terveyshuoli askarruttaa ja joudun miettimään muitakin kuin itseäni, omaa jaksamistani. Toivottavasti kaikki selviää ja huoleni on ylimitoitettu.

Kaukaa katsoen näkee joskus paremmin?

Juttelin kaverini kanssa. Hänen viestinsä eilisiin pohdintoihin (joista siis juttelin hänen kanssaan) oli, että älä stressaa. Ja ylipäätään ettei minun pitäisi niin paljon yrittää miettiä sitä mitä toinen ajattelee tai saattaisi tuntea vaan keskittyä siihen miltä minusta itsestäni tuntuu.

Taas kerran olen alkanut sortua siihen, mitä olen yrittänyt paeta: koetan tehdä elämän toisille mahdollisimman helpoksi, vaikka itse kärsisin tai olisin neuvoton. Joskus tarvitsee saada ravistelua, vaikka hienovaraistakin, että hoksaa. Pelottavaa.

Mikä minua eniten pelottaa?

Puhumme millaista olisi elää saman katon alla. Minulle se tarkoittaisi sitä, että päästän hänet oman elämäni hetkiin enenevässä määrin - koko ajan. Hän olisi siinä, hellisi, auttaisi ja hoivaisi. Olisi läsnä, osallistuisi, saisin paijata ja rakastaa. Samalla hän olisi siinä vaatimuksineen, mielipiteineen ja haluineen. Voisiko se olla erilaista kuin ennen? Vai menettäisinkö taas itseni ja oman alueeni kokonaan? Ei se hänen syytään ole. Eniten pelkään sitä, osaanko pitää itsestäni huolen, pystynkö pitämään oman elintilani ja nauttimaan itsenäisyydestäni hänen rinnallaan.

Samalla hänelle se olisi suuri muutos. Hän, joka on saanut olla yksin, täysin vapaana, olisikin yhtäkkiä puolisona ja miesmallina lapsille. Häneen eivät kohdistuisi vain minun mielipiteeni, haluni ja vaatimukseni (sekä omasta elintilasta kamppailuni -itseni kanssa) vaan myös lasten odotukset, vaatimukset ja halut. Miten hän sopeutuisi siihen? Hänellä vaihtuisi samaan aikaan elinpiiri, työ, paikkakunta ja perhetilanne. Hän joutuisi luopumaan itselleen tärkeistä asioista - ainakin hetkellisesti tilanpuutteen vuoksi. Minua pelottaa, että liian moni suuri muutos yhtä aikaa olisi todella stressaavaa.

Sydämeni ei kestä ruotia mitä se lapsille tarkoittaisi. Koetan vakuuttaa itselleni, että se tarkoittaisi hyvää. Enemmän jaksamista, enemmän huomiota, joustavuutta ja kaivattua miehen mallia. Samalla se nostaisi pintaan surua isästä, mustasukkaisuutta äidistä, pelkoa menetyksestä. Kuten minullakin.

Minua pelottaa, vaikka samaan aikaan toivon sydämestäni, että välimatka vähenisi/poistuisi ja voisimme olla yhdessä enemmän. Ehkä ne suurilta tuntuvat ongelmat saavuttavat käsiteltäviä mittasuhteita, kun ne käsittelee osissa. Ja keskustelee ne yhdessä. Ehkä omien huolien kirjaaminen kuitenkin auttaa minua konkretisoimaan sitä, mikä pelottaa.

Muistilappu itselleni

Muista tämä tunne, kun jonain päivänä harmittaa. Muista, miten fantastiselta tuntuu olla rakastettu -edes hetken- ja rakastaa takaisin. Millään muulla ei tunnu olevan mitään väliä.

Mahtavaa yhteistä aikaa, jonka ei toivoisi loppuvan koskaan.

Juhannus

Juhannus sujui ihanasti. Toivottavasti tuleva viikonloppu ja seuraava viikko ovat yhtä mukavia. Uskon jopa siihen, että voisivat olla.

Lomani alkoi työnteolla. Toivottavasti sitä ei ole luvassa joka päivä.

Uskoisin, että vuorokaudessa toisten elämästä lukemiseen ja oman dokumentointiin menee liikaa aikaa. Osaisinkohan lopettaa? Toisaalta, valtaisan huonolla muistilla varustetulle ihmiselle tämä on ihan hyvä keino jättää edes jotain itselleen muistiin.

Laitoin kuukausi sitten jotain talteen. Kun seuraavan kerran tarvitsin sitä, luulin hukanneeni sen. Onneksi kuitenkin sinnikkäästi katsoin kaikki todennäköiset ja sen jälkeen ne epätodennäköiset paikat. Ja löysin lopulta etsimäni. Harmittaa vaan, että sen etsimisestä oli harmia muillekin.

Tunnekuolema

Jep. Tuntuuhan se, yhdessäoleminen, ihan mukavalta. Hellä kosketus saa hymyilemään ja kauniit sanat ilahduttavat. Mutta silti, jokin muuttui. Ensisijaisesti uskon muutoksen tapahtuneen minussa, mutta heijasteleehan se väistämättä suhteeseen.

Tuleva viikonloppu on tarkoitus viettää yhdessä. Koetan olla avoimin mielin ja yritän saada selkoa siitä, miltä minusta tuntuu. Nyt ei tunnu hyvältä, saati parhaalta.

It's been too many hours and 10 days since you took...

Kesäleskenä oleminen näissä tunnelmissa ei ole ollut herkkua. Ja vielä pitäisi jaksaa. Töissä pukkaa resurssiperäistä stressiä siihen malliin, että kohta sydän alkanee hypätä ihan omassa rytmissään sen vuoksi.

Ja urheilla täytyy enemmän ja syödä terveemmin.

Tämä päivä on hyvä päivä. Huomisen olisi syytä olla parempi.

Ne pelottavan suuret kysymykset

"En minä kyllä ole koskaan niin ajatellut, ettei minulla olisi omia lapsia. Edes sitä yhtä. Mutta ei nyt tietenkään heti."

Pidän hänestä aivan liikaa. Tämän päättäminen ei tule olemaan helppoa, mutta väistämätöntä kyllä.

Perfect weekend

Tästä viikonlopusta on tulossa täydellinen. Ei mitään ihmeellistä, kiireettömyyttä vaan ja läheisyyttä. Pois kauas mene tulevan pelko. Elämä on nyt.

Kuinka tärkeä oot minulle

Hän pohti tänään, ettei tule tarpeeksi usein sanoneeksi minulle kuinka tärkeä olen hänelle. Olin samaa mieltä.

Hän taitaa olla loputtomasti sellainen, ettei koskaan paljasta itseään avoimesti. Hän muistuttaa minua eräästä, johon tutustuin. Eräästä, joka kertoili, että vaikka voisi tehdä mitä, yrittäisi silti edetä hitaasti. Ja sitten siitä, mitä kaikkea voi olla käynnissä sinisten silmien takana.

Milloinkahan minä opin nauttimaan matkanteosta ja hetkessä elämisestä?

Arpia sielussa

Palasin muistoihin nähtyäni joitain perhekuvia. Onnellista, tietämätöntä.
Sielussani on arpia. Yritän estää niitä jarruttamasta tulevaisuutta.

Sinä olet vielä nuori ja silti sinullakin on arpia, ajattelen.

Entä sinä, elämäniloa täysi. Kunpa en tekisi sinulle arpia. Kunpa osaisit elää niin, ettet hanki niitä. Minä kyllä tunnistan surun sinun silmistäsi, onhan se kuin katsoisin peiliin.

Aina ei ollut niin.

Suunnitelmat

Olemme suunnitelleet jos vaikka minkälaista menoa pitkin kesää. Ei mielestäni mitään liian massiivista aikataulua, mutta jotain kivaa kuitenkin kesään on kiinnitetty.

Tunturimaiseman katselua, yksi kesätapahtuma, yleistä oleilua ja rauhallista menoa. Yhtä ja toista siis. Yhdessä.

Vietimme ihanan ulkoiluviikonlopun. Tuntui kivalta elää hetkessä ja nauttia tuulesta, keväästä ja savun tuoksusta vaatteissa. Hänen kanssaan minun on hyvä olla.

Kunpa osaisin olla murehtimatta tulevaa.

Voiskohan se olla?

Tuntuu tältä

Ongelma taklattu uusien tieltä

Niin ne asiat tuppaavat järjestymään. Päätin olla vitkuttelematta ja nostin asian esiin. Ja sainkin sitten sen hoidettua ihan nätisti pois päiväjärjestyksestä.

Nyt minusta tuntuu, että olemme löytäneet uusia ongelmia. Ehkä olen itse vain väsynyt ja kyllästynyt, mutta tuntuu siltä, että jokin hiertää.

Ensimmäinen ärsytyksen aihe löytyi

Juu, koko alkuviikon oon huomannut miettiväni yhtä juttua ja sitä miten siitä oikein sanois. Koska se ärsyttää minua. Siis kyseessä ei ole henkilön ominaisuus tai mikään tapa tms. Yksi asia vaan jäi leijumaan ja se on saatava järjestykseen, koska luultavasti se sitten vaan alkaa ärsyttää mua enemmän vaan.

Ääneen lausumattomat ajatukset

Töissä on kiirettä. Hankalat sisäiset asiat menivät vähän ohi, tai ainakin levitettiin öljyä laineille.

Tiimi on silti hajallaan. Itselläni on vähän into hukassa. Ylipäätään on liian kiire tutustumiselle.

Samaan aikaan toisaalla olen käyttänyt paljon aikaa tutustumiseen. Olen tutustunut entistä syvemmin ihastukseeni. Meillä menee hyvin. Jotain tässä on. Paljon niin hyvää. Jotain ihmettelemistä.

Kuinka sydämeen käypää voikaan olla ihan yksinkertainen lause ja pienet teot. Se, että toinen haluaa vilpittömästi auttaa. Se, että toisesta huomaa miten hän on valmis näkemään vaivaa sen eteen, että on mukavaa yhdessä. Ja erityisesti se, että yrittämättä on hauskaa ja helppoa yhdessä. Tuntuu pahalta, kun emme voi olla yhdessä enempää. Toisaalta se on myös helpotus. Etteivät asiat etene liian vauhdilla. Juuri nyt monet asiat, joita tekisi mieli suunnitella, tuntuvat liian suurilta päätöksiltä. Kuitenkin ne livahtavat molempien juttuihin leikittelyn varjolla.

Yritämme olla miettimättä liikaa. Tai minä yritän.

Kuitenkin jokainen katse, joka kertoo siitä, että hänen on hyvä olla juuri tässä, nyt, minun kanssani, saa janoamaan sitä lisää. Siinä katseessa ei ole surua, toisin kuin omassani.

Tiimiytymättömyys

Uudella työpaikalla tuntuivat asiat menevän hyvin. Alkuun. Nyt niitä haasteita alkaa nousta.

Tiimissä yksi toimii agitaattorina ja vetää omaan suuntaansa. Yritykset kerätä ympärille ihmisiä, joita saa "samaan kelkkaan" ja käännytettyä pomoa vastaan ovat läpinäkyviä. Minua raivostuttaa se, miten joku voi toimia noin ajattelemattomasti. Mielestäni se luo huonoa verta koko tiimiin ja vaikeuttaa edessä olevien isojen asioiden läpivientiä. Otin asian puheeksi osapuolten kanssa. Toivon, etten saa itse leimaa otsaani.

Koen asioiden olevan hyviä ja tärkeitä ja tiimissä olevan monipuolisia osaajia. Asiat on vain saatava menemään eteenpäin. Meillä ei ole varaa siihen, että joku osajoukko alkaa vetää eri suuntaan. Toivottavasti homma oikenee keskustelemalla eikä tarvita henkilövaihdoksia. Ne ovat leimaavia ja epämieluisia, jos siihen pisteeseen ajaudutaan.

Miksi näitä asioita on niin vaikea saada oikaistua?

Luonnevika?

Oonkohan minä oikeasti jotenkin turtunut tai liian väsynyt tai jotain?

Tiedän, että tykkään joo ja hän on hyvä.

Mutta ehkä välimatka tekee sen, että tutustuminen on kuitenkin vähän hankalaa. Pohdin että riittääkö tämä tunne? Mihin saakka se kestää, syveneekö se vai laantuuko pois. Yhdessä oleminen on kivaa. Ehkä sen pitäisi riittää tässä vaiheessa. Eikä pitäisi miettiä niin paljon eikä liian pitkälle.

Mutta se taitaa olla mun luonne.

Lapset

Lapseni ovat aivan ympäriinsä ihastuneita häneen. Sydäntäni särkee. Jos tämä ihana suhde ei kestä, niin heidän sydämensä särkyvät. Tuntuu pahalta.

Pelkään ennakkoon, ettei mikään, mikä tuntuu näin miellyttävältä, voi kestää.

Etäisyys

Ehdimme nähdä vain hyvin lyhyen ajan, lounaan verran viime viikon aikana. Tunnen ikävää ja odotan tapaamista. Pohdin kuitenkin samalla minkä tasoisia tunteeni ovat. Hänen kanssaan on valtavan hyvä olla. Mikä on tarpeeksi hyvää?

Ihmettelen tätä etäisyyden tuntua. Tämmöistäkö on kypsä kiintymys?

Keskustelu

Vietimme upean viikonlopun yhdessä. Kaikki sujuu, on huoletonta ja helppoa. Makasimme vierekkäin sängyllä, pitelimme toisiamme käsistä ja keskustelimme. Luulen, että ihastuminen syvenee puolin ja toisin. Hän on solahtanut perheeseemme kuin lämmin veitsi voihin. Mutta hän on arvoitus. Tuntuu, että hän nauttii yhdessä olemisesta, mutta on selkeästi myös henkilö, joka ei tee mitään harkitsematonta. Koetan malttaa olla hoputtamatta.

Aamuni ensimmäinen

Kellon soidessa ja herätessäni tähän päivään, ajatusten tulva hyökyi yli. Tuntui, että samanaikaisesti tajunnan täyttivät ihastus, aamurutiinit, huoli lapsista, päivähoito, ex-mies, työt, puhelimen tarkastus jne. Vedin syvään henkeä, sammutin herätyksen ja keskityin siihen yhteen ajatukseen, jonka tiesin rauhoittavan minut. Toivoin hänen olevan käden ulottuvilla.

Minuuden tärkeydestä ja uskottomuudesta

Kirjasin itselleni auki sen, minkä koen olevani elämässäni tärkeätä ja tavoittelemisen arvoista. Listasin, millainen koen olevani. Selitin, miksi kuvittelen sellaiseksi tulleeni. Nyt jos koskaan on aika sanoa: "Mikä laulaen tulee, se laulaen tulee. Anna sen tulla."

Ystävättäreni on leikkinyt tulella jo kauan. En ole häntä neuvonut tekemään tai olemaan tekemättä. Tiedän sen olevan turhaa. Jokaisen on omat valintansa tehtävä ja seuraukset kannettava. Uskoton. En olisi halunnut tietää.

Liian erilaiset

Ollaankohan me liian erilaisia, mietin?

Taas tullaan sen kysymyksen äärelle, että hyväksytäänkö minut sellaisena, mikä olen. Riittääkö toisella itsetunto olla tukija? Pelkään hänen edustavan siinä suhteessa liian perinteistä miesmallia. Ja tämä kaikki pyörii mielessä, vaikka en edes tunne häntä vielä. Tai ehkä juuri siksi. Olen tainnut tuomita tämän suhteen jo elämällä taas liian pitkälle eteenpäin.

Muistutan itseäni taas kerran: anna asioiden tulla. Elä päivä kerrallaan.

Kaipuusta

Huomaan, että minulla on häntä ikävä. Tapaamme vasta reilun viikon kuluttua ja tunne siitä, että tuo aikaväli kestää ikuisuuden tuntuu olevan molempien ajatuksissa. Mietimme yhdessä, mitä voisimme tehdä toisin, jotta tapaisimme pikemmin. Mutta juuri nyt ei tunnu olevan tarjolla sellaista ratkaisua, johon molemmat voisimme sitoutua ja tavata aiemmin. Niinpä kärvistelemme tässä tunteessa sitten. Onhan se jotenkin katkeran suloista. Tässä tapauksessa kuitenkin määränpää tuntuu tärkeämmältä kuin matka.

Arviointikyvyttömyys

Purin laukut ja valmistauduin lyhyesti treffeille. Tuntui mukavalta nähdä hänet taas. Ensisuudelma oli haparoiva, mutta suloinen. Hänen kanssaan oli uskomattoman helppo viettää aikaa. Mikään ei jännittänyt ja kaikki tuntui niin rennolta. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän jännittää. Hän vaikuttaa olevan hieman kokematon.

Minulla on valtavan hauskaa, rentoa ja turvallisen tuntuista. Toisaalta haluan näistä syistä olla hänen kanssaan, katsoa mitä huominen tuo ja mennä tunteen mukana. Samaan aikaan minua hirvittää elämässäni käynnistymässä oleva myllytys ja pelkään tallovani hänet jalkoihini ihan vaan vauhdin vuoksi. Minussa herännyt suojeluvaisto häiritsee ihastumistani. En oikein luota arviointikykyyni. Jotenkin arvioin hänet kokemattomaksi, mutta pelkään sen samalla hämärtävän arviointikykyäni sen suhteen, millaiseen itsearviointiin hän on kykenevä.

Olen tainnut viettää liikaa aikaa lasteni kanssa, kun alan kohdella miehiäkin niin.

Kotiin

Tänään alkaisi kotimatka. Olen kärsinyt aikaerorasituksesta enemmän kuin yhdelläkään aiemmalla reissulla. Vielä pitäisi jaksaa tehdä työpäivän verran hommia ja sitten iltalennolla kohti Eurooppaa.

Sain entiseltä esimieheltäni aivan ihanan viestin. Se kosketti minua. Tunnen hänet ja tiedän millä mielellä hän on sen kirjoittanut, niin se tuntui entistä mukavammalta. Jos jossain järjestettäisiin äänestys siitä, millainen on hyvä teaminvetäjä, henkilöjohtaja ja sparraaja, äänestäisin häntä voittajaksi kaikissa sarjoissa.

Vaikka kotimatka ottaa lähes vuorokauden, sovin silti treffit perjantaiksi. Ja odotan niitä tosi kovasti. Ihastuminen on siistiä.

Haasteita

Reissuun liittyvät työtehtävät ovat alkaneet jotenkuten.

Melkoisen kypsää on tällä hetkellä. Väsyttää, prosessit eivät etene niin kuin pitäisi ja oma motivaatio selvittää tätä ongelmaa juuri nyt ei ole kovin suuri.

Lisäksi mulla on sellainen olo, että ihastumisen tunnekuohu laantuu ja homma jotenkin väljähtyy vain siksi, että tämä meni säätämiseksi.

Keljuttaa.

Empimistä

Oon koettanut järjestellä menojani niin, että mulle tarjoutuisi tilaisuus viettää aikaa ihastukseni kanssa vähän aiemmin.

Olen yrittänyt jarrutella itseäni, rauhoittaa mielen ja hakea sitä tunnetta, jossa voi mennä tilanteen ja fiiliksen mukana ilman ennakkosuunnitelmia. Mutta en minä ilmeisesti luonteelleni mitään voi. Päässä ruksuttavat rattaat muodostavat erilaisia scenejä, joihin sitten yritän keksiä kehystarinan ohella myös tapahtumasisällön ja jatkon. Ja kaikki niistä päättyvät samaan tuskastumiseen siitä, että toimin liian puuttellisten faktojen varassa voidakseni edes tehdä skenaaroita.

Olen taas työreissussa, kaukana ihastuksesta. Jotenkin väliin kasautuneet kilometrit nostavat myös huolta siitä, mikä osuus kiinnostuksesta on todellista. Ja mitä me toisiltamme voimme saada tai haluta.

Taidan koettaa löytää tältäkin taivaalta sen iltatähden.

Reissu

Taas pitäisi saada itsensä motivoitua reissuun mannerten välillä. Ei ihan satasella nappaa.

Tänään vähän tuli valoa tulevaan, allokaatio tulee olemaan 60/40 uuden ja vanhan duunin välillä seuraavat kuukaudet. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee. Mutta toisaalta kiva tietää, etteivät hommat nyt kuitenkaan ihan pahimmalla mahdollisella tavalla jää kesken.

Ikävä on yhä. Kaipa tähänkin tottuu?

Date

Kylläpä osaa tuntua aika pitkältä. Olen ihastunut. Nii-in. Toiveeni toteutui ja se on menoa nyt. Sovimme tapaamisesta maaliskuussa, ennen sitä ei yhteistä aikaa kerta kaikkiaan löytynyt.

Ja nyt sitten odotan. Millaisen kuvion mielikuvitukseni mahtaakaan ennättää kehitellä ennen sitä? Hän herätti kiinnostukseni uskomattomalla rauhallisuudellaan, huomaavaisuudellaan ja aitouden tunnulla. Hän on selvästi älykäs, mutta ei korosta sitä mitenkään ja tuntuu olevan sinut itsensä ja maailman kanssa. Minulla on häntä ikävä jo nyt.

Viestit kulkevat tiuhaan ja jokainen sykähdyttää. Ihastuminen on superihana tunne. Oon ihan fiiliksissä.

Ystävänpäivä

Aamu alkoi jakamalla ystävänpäiväntoivotuksia kollegoille ja ystäville.

Olen virittelemässä uutta, kutkuttavaa ihmissuhdetta. Tapasimme muutamia viikkoja sitten ensimmäisen kerran ja viikonloppuna uudelleen. On ilmeistä, että mielenkiinto on molemminpuolista. Olen sopinut treffit, mutta tapaamiseen on ihan järkyttävän pitkältä tuntuva aika.

Toiveeni siis siltä osin toteutui. Kuinka mukavaa.

Väsynyt mutta onnellinen

Tulipas valvottua viikonlopun aikaan. Vietin aikaa pienessä porukassa yhteisen harrastuksen äärellä ja tuli valvottua tosi myöhään ja silti herättyä aikaisin.

Olen hurjan tyytyväinen siihen, miten viikonloppu meni. Vaikuttaisi siltä, etteivät toiveeni ole kuuroille korville kaikuneet. Nyt vaan jatkan toivomista sen suhteen, että lupaava alku tarkoittaa tuloksekasta jatkoa.

Karkkipäivä

Auuuuu-uuu.
Tää palaveri on ehkä parasta ikinä, jos silmänruokaa ajattelee. Pystyn jotenkuten keskittymään asiaan, mutta ei se ihan helppoa ole.
Vieressä istuu järjettömän hyvännäköinen, hyväkroppainen nuori mies, jonka silmiin voisi unohtua vaikka koko viikoksi. Hänen vieressään istuu taas, ah aina yhtä ihana, oman firman herkku, joka hyvin istuvassa puvussaan on syötävän hyvän näköinen. Muut samassa huoneessa istuvat herrat ovat hyvä lisä. NAM.

Haaveista totta

Katsoin lasten kanssa elokuvan Prinsessa ja Sammakko. Siinä suuren haaveen toteuttamiseen toivotaan apua jopa taivaalla tuikkivalta iltatähdeltä. Kun laitoin lapset myöhemmin nukkumaan ja istahdin sohvalle, huomasin metsänreunan yllä kirkkaana loistavan tähden. Hymyilin ja ajattelin, että eipä siitä haittaakaan liene ja esitin toiveen.

Minulla on mielessäni ties kuinka monta asiaa, mutta piinallisen paljon minua mietityttää yksi ja sama asia. Toivon, todellakin, että tuleva viikonloppu on onnistunut joka suhteessa ja erityisesti siinä suhteessa, minkä vuoksi olen koko homman laittanut tulille.

Seis -elämä on menossa ohitse!

Olen elossa mutten elä. Pysähdyin tänään hetkeksi miettimään sitä ja sitten minut taas keskeytettiin.

Tulin pohtineeksi, että harrastavatkohan ihmiset seksiä muiden syiden muassa siksi, että silloin tuntee elävänsä, vaikka kokisikin pieniä kuolemia.

Kerrottu on

Lähtöpäätökseni on nyt tiedossa pomolla ja omalla teamilläni. Toistaiseksi olemme muutoin aiheesta varsin hiljaa.

Uudelleen organisoituminen ja strukturoidumpien toimintatapojen luominen on käynnissä täyttä häkää ja olen tätä itsekin suunnittelemassa. Oikeastaan mielenkiintoista olla tilanteessa, jossa itse pääsee sivusta seuraamaan ja osallistumaan siihen, miten yritys järjestäytyy tällaisen henkilömuutoksen jälkeen. On hyvin usein hyvin tärkeä muistaa, että työelämässä kukaan ei ole korvaamaton.

Reilu kuukausikin voi olla vain kymmenen päivää.

Laskeskelin tuossa juuri - yli-innokkaana- että aamukampaan pitäisi tehdä 18 piikkiä merkkaamaan niitä työpäiviä, jotka ovat lomaa ja toisaalle siirtymistä ennen jäljellä. Noista kahdeksastatoista 8 menee erilaisiin työmatkoihin, joten 10 varsinaista työpäivää on jäljellä siihen, että järjestän työt seuraajalle.

Sehän on täysi mahdottomuus. En usko, että sitä seuraajaakaan on saatu vielä reilussa kuukaudessa haalittua mistään. Eli lähes varmaa on, että muualle siirtyminen tapahtuu paperilla ja palkanmaksuosoite vaihtuu, mutta käytännössä pari päivää viikossa lienen fyysisesti edelleen entisen työnantajan tiloissa.

Tämä keskustelu pitäisi nyt huomenna nykyisen pomon kanssa käydä. Ja niinhän se on, että minulle olisi paljon mieluisampaa päästä kokonaan irti. Olen kuitenkin liian kiltti jättääkseni ketään pulaan, jos pyydetään auttamaan.
---

Tapaan pitkien katseiden kohteeni uudelleen reilun viikon päästä. How sweet.

Huvila merenrannalla

Kävin viettämässä viikonlopun hulppeissa puitteissa meren rannalla. Taisin vähän ihastuakin, isommasta porukasta yhteen. Tuntui oikeastaan ihan mukavalta vaihtaa vähän viipyilevämpiä katseita.

En nukkunut öitä kunnolla, koska huomasin edelleen kelaavani sitä työsarkaa. Onneksi edes päiväsaikaan valtaosan ajasta pystyin olemaan sitä ajattelematta.

Kypsää

Juttelin tänään nykyisen pomon kanssa ja varoittelin siitä, että luultavasti siirryn toisaalle. Kuuntelin hänen toiveitaan toisaalle siirtymisen ajankohdasta.

Nyt sit vaan pitäis jaksaa odotella ensi viikkoon ja runtata ehdot läpi uuteen soppariin.

Vähän kieltämättä nyppii aika moni asia. Ei tunnu hyvältä jäädä, eikä lähteä. Väsymys on ihan tolkutonta.

Huomenna pitäisi jaksaa vielä yksi työhaastattelu - ihan vaan kokemuksen kasvattamiseksi ja ko. paikan tsekkaamiseksi ffr. Mutta en minä sinne oo nyt töihin menossa. En ehkä ikinä.

Ja kouluttautuakin pitäisi.

60/40

Minua väsyttää. Luultavasti joudun aloittelemaan uuden duunin sellaisella moodilla, että olen osan ajasta uudella työnantajalla ja osan ajasta vielä vanhalla. Luultavasti jaolla 60/40 alkuun. Oon jo etukäteen aika väsynyt ajatuksesta, että oon kahden firman ja koneen loukussa. Mutta pitänee koettaa jotenkin selviytyä siitäkin. Ja ehkä näitä kannattaa murehtia sitten, kun on oikeasti koko kuvio valmiina.

Tänään pitäisi ottaa puheeksi alustavasti siirtymissuunnitelma nykyisen esimiehen kanssa. Vähän ahdistaa. Ja toivoisin, ettei väsyttäis ihan näin paljon.

Päätös on tehty, sopimus puuttuu

Tein tänään päätöksen. Valitsen firman, jossa uskon oppivani paljon ja jonne minullakin on uskoakseni jotain annettavaa. Ja mikä parasta, tiedän ainakin yhden kollegoistani olevan ehdottoman mahtava tyyppi.

Papereita rustaillaan viikon päästä.

Päätös?

Kuvittelin mielessäni, miten toisen työpaikan saadessani olisin ihan leijumassa onnesta ja tyytyväinen kuin pieni orava silloin, kun ei ole käpy jäässä. Mutta enpä tiennyt silloin, että olisi näin epävarma olo päätöksenteon edessä.

Yksi paikka siis varmistui, se jota olen koko ajan toivonut. Miksi siis emmin? Onko tämä vaan muutosvastarintaa ja pelkoa uuden edessä?

Toisaalta nyt minulla on ennakko-odotuksista poiketen kaksi muutakin paikkaa melko suurella todennäköisyydellä tarjolla. Melkein joutuu valikoimaan siis.

Huomenna koetan ponnistaa muutaman puhelun ja olla viisaampi. Luultavasti otan vastaan pestin tuolla paikassa, josta olen koko ajan haaveillut. Sain mitä halusin, siis.

Haastatteluita kerrakseen

Kävin haastattelussa erinomaisen mielenkiintoiseen tehtävään. Firma ei välttämättä ole kaikkein kiinnostavin mahdollinen, mutta varmasti haasteellista ja sisältörikasta työtä olisi kuitenkin tarjolla. Sopimukseen pääsemiseksi joutuisin luultavasti käymään jonkinlaisen kädenväännön työaikaan ja etätyöhön liittyvistä seikoista, mutta jos he minut haluavat, niin en tarvinne omista ehdoistani juuri tinkiä. Tein omat näkemykseni jo ekassa haastattelussa varsin hyvin selviksi ja yllätyin sopivan positiivisesti siitä, että minut pyydettiin seuraavaan haastatteluun jo ensi viikolla. Tätä taustaa vasten olen uskoakseni vahva hakija, koska taustani ja kokemuspohjani natsaisi tehtävänkuvaan kuin hanska käteen.

Toivottavasti sieltä toisestakin firmasta varsin pian kuuluu jotain, että pääsee tekemään päätöstä. Toivottavasti oikein kilpailuttamaan tarjouksia. =)

Joo ja olenhan minä menossa vielä kolmanteenkin firmaan käymään ensi viikolla haastattelun merkeissä, joten ties vaikka joku näistä sitten olisi "se oikea". Ja edelleen on tietysti siitä makoisa tilanne, että minnekään ei ole pakko mennä ja siksi toisekseen on aika todennäköistä, ettei tästä nykyisestä hommasta ennen huhtikuun loppupuolta kuitenkaan pääse eroon.

No, jotten ihan omaan erinomaisuuteeni tukehtuisi (hahahah) pitänee todeta, että onnistuin tänään ryssimään yhden koulutuksen kahdella eri tavalla niin, että se meni täysin reisille. Ekaksi tajusin aivan liian myöhään tehneeni luokattoman huonot esivalmistelut laitteiden ja asennusten suhteen, mikä olisi tarkoittanut vähintään kolmen vartin säätöä koulutuksen alussa. Lisäksi olin unohtanut eilen varmistaa kouluttajalta, että hän todella muistaa tapaamisen ja tulee paikalle. Ja tietenkin sitten lopulta kun sain kouluttajan kolmen vartin yrittämisen jälkeen kiinni, hän oli "unohtanut" koko jutun ja koko homma oli jo siinä vaiheessa niin päin mäntyä, että sain ihan aiheesta jokseenkin roppakaupalla nurinaa koulutettavilta. Pyysin nöyrimmästi anteeksi ja OTAN OPIKSENI. Ensi viikolla otetaan uusiksi siten, että teen ensin varmistettuna kaikki esivalmistelut alkuviikosta ja varsinainen koulutus on loppuviikosta. Jospa tällä pääsisi eteenpäin ja olisi jotain tolkkua hommassa.

Nyt voisin aloittaa lopultakin valmistelut viikonlopun viettoon. Sauna kuumaksi ja ehkä jopa sorrun nauttimaan yhden oluen.

Hälvenevät huolet

Näyttää siltä, että lapseni suhteen huoleni oli aiheeton ja olen siitä hyvin, hyvin kiitollinen. Toisaalta, lääkäri määräsi toisenkin tutkimuksen, jotta saataisiin selville, johtuisivatko oireet eräästä toisesta vaivasta, jota en osannut itse edes epäillä. Tämän suhteen olen skeptinen, mutta selvitettävä kai sekin on. Toivottavasti kaikki olisi nyt sitten kuitenkin vain ylihuolehtivan äidin liian vilkkaan mielikuvituksen tuotetta ja lapsi olisi terve kuin pukki.

Kävin "esihaastattelussa" paikkaan, joka jopa kiinnostaa. Varsinainen ensimmäinen haastattelu onkin sitten jo tulevalla viikolla. Ehkäpä siitä sitten tuleekin tuleva työpaikkani. Pällitestin tuloksista ei ole tietoa eikä ko. firmasta ole oltu missään yhteydessä. Toisaalta, takana on vasta neljä työpäivää testin jälkeen, joten ehkäpä se nyt ei vielä ole mistään merkki, muusta kuin siitä, että joku tekee sentään töitäkin vielä.

Lomailu on tältä erää ohi. Huomisen aikana pitäisi jo orientoitua alkavaa rutistukseen työmaalla ja motivaation puute on käsin kosketeltavissa. Yritän ryhdistäytyä. Huoh, huomenna tulee olemaan masentava päivä.

Rekryt ja testit

Huhhuh. Tässä on taas puhelin pärissyt headhuntereiden toimesta. Lisäksi kävin arvioittamassa soveltuvuuttani yhteen pestiin. Täytyy kyllä ihmetellä, miten ne jaksavat yhä vaan teettää sitä Warteggin piirrostestiä. Muistan rustanneeni sellaisen jokunen vuosi sitten ja nyt uudelleen. Melkein teki mieleni tahallaan piirrellä siihen jotain kyseenalaista symboliikkaa tai hautakiviä, mutta en sentään viitsinyt ruveta pelleilemään.

Pitkähän se päivä on, kun pitää koettaa itselleen olla rehellinen toisistaan vain hienoisesti poikkeaviin väittämiin vastaillessa tai kun pitää koettaa valita kahdesta huonosta ja itseä huonosti kuvaavasta vaihtoehdosta "se joka kuvaa minua".

Mutta nyt sitten odottelen tulkintoja ja tuloksia.

Olen huolestunut toisen lapseni terveydentilasta ja epäilen, että hänellä saattaa olla hankalahko pitkäaikaissairaus kehittymässä. Olemme menossa tarkempiin tutkimuksiin. Toivon, ettei kyseessä olisi se mitä pelkään. Joka tapauksessa asiaan täytyy saada varmuus ja olen tyytyväinen, jos huomaan olleeni turhaan huolissani.