Toinen lapsistani on poissa kotoa. Kun hän lähti, itkin. Kun hän soitti kotiin, itku ei ollut kaukana. Tuntuu pitkästä aikaa, etten haluaisi luopua hetkestäkään, jonka voisin hänen kanssaan viettää. Toivottavasti muistan tämän tunteen seuraavan kerran, kun harmittaa.
Toisen lapsen kanssa on ollut levollista, rauhallista yhdessäolemista.
Toisaalla asuva kultaseni sai huonoja uutisia. Toisaalta meidän kannaltamme ne uutiset voivat olla hyviä. Nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa tulevalle.
Terveyshuoli askarruttaa ja joudun miettimään muitakin kuin itseäni, omaa jaksamistani. Toivottavasti kaikki selviää ja huoleni on ylimitoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti