Ei tätä, ei nyt

Ei, ei taas. Levottomat ajatukset valtaavat mielen. Suklaiset ruskeat silmät ja veijarimainen hymy. Älä ihastu. Keskity siihen mitä olet kehittelemässä kotirintamalla.

Tunnen itseni niin vanhaksi

Työpaikan bileissä huomasin olevani 7-10 vuotta vallitsevaa keski-ikää vanhempi, auttamatta "ulkona" monista jutuista. Omien lasten murrosikä pelottaa jo nyt. Tunnen selvää masentuneisuutta ja huonoa itsetuntoa. Big time. Tahtoisin olla viehättävä ja haluttava. Oloni on jotain muuta. En ole tällä hetkellä työssä, jossa tuntisin osaavani tarpeeksi tai ymmärtäväni riittävästi. Haasteet ovat nyt osaamispohjaisia eikä koulutusta tai aikaa opetteluun ole. Minun pitäisi tunnistaa omat vahvuuteni ja olla niissä parempi. Tunnistaa omat heikkouteni ja miettiä, miten pystyn ohittamaan ne päivittäin. En jaksa.

Mitä tapahtuu?

Oloni on otsikon mukainen. Töissä on ihan tolkuton hoppu. Kiirettä on riittänyt pitkille liukumille ja ylitöiksi asti. Saldorajat ovat paukkuneet aikoja sitten. Yritän jossain vaiheessa pitää myös vapaata. Lauantaina muutimme osan hänen asuntonsa sisällöstä meille. En oikein tiedä mitä ajattelisin siitä. Toisaalta olen vilpittömän onnellinen. Toisaalta minua vaivaa ärtymys, jotenkin pelko oman elintilan menetyksestä. Toisaalta oon innoissani siitä, että arkea jakamaan tulee hänen kaltaisensa ihana ihminen. Mutta osaankohan minä nauttia kaikkien näiden "itsenäisten" vuosien jälkeen parisuhteen arjesta. Vai tuleeko päinvastoin ahdistus?