En saa tarpeeksi vastapainoa työlle. Ilmeisesti. Nukuin uskomattoman huonosti, mielessä velloivat työasiat. Näin useita painajaisia, että lasten kanssa oli ongelmia. Tänään joudun tekemään pitkän päivän töitä, mutta yritän levätä loput viikonlopusta.
Yöllä valvoessani kaipasin seuraa. Ajatukset juoksivat nuoreen mieheen. Suunnittelin soittavani hänelle ja pyytäväni häntä lenkille/syömään/yksille yms. Samaan aikaan mietin keinoja olla tekemättä niin.Koska ihastuisin vain lisää, ajatukset olisivat enemmän solmussa ja lopulta olisin nolossa tilanteessa. Olenko hänestä niin kiinnostunut siksi, että ylipäätään taidan tarvita jonkun, jonka kainaloon voin mennä lepäämään? Vai siksi, kun hän on hän? Jos en häneen uskalla edes tutustua omien ennakkoasenteideni ja ikäeron vuoksi, saanko koskaan tietää?
"On hävettävää tässä hetkessä kysyä jotain mitä ei tiedä, mutta suurempi häpeä on olla kysymättä ja olla ikänsä tietämätön."
Niin, kumpi tässä tapauksessa lopulta on ongelma?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti