Niin se on päivä mennyt. Pyykkikone on jyllännyt, ruoka on porissut ja taikina toisensa jälkeen on muuttunut leiväksi, pullaksi ja piiraaksi. Ja silti minusta tuntuu, että olen viettänyt ison osan päivästä koneen ääressä työskennellen. Tai puhelimessa.
Lapsi sairastaa ja jaksaa leikkiä vain vähän. Palapelejä ja lautapelejä kanssani vähän. Enimäkseen vain oleillut, pötkötellyt ja hörppinyt mehua. Ruoka onneksi maistui.
Sain lounaskutsun. Tai jotain. En varsinaista, mutta sen suuntaisen. Mieli tekisi. Kroppa muisti sekunninsadasosassa sen, minkä järki on koettanut unohtaa. En vastannut mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti