Jouduin tänään todistamaan kahden itselleni rakkaan ihmisen riitelyä. Se tuntui selittämättömän pahalta ja minusta tuntui, että minun tulee tehdä jotain. Sovitella heidän välejään jotenkin. Mutta enhän minä voinut enkä minä heidän puolestaan voi pyytää tai antaa anteeksi.
Mistähän syystä anteeksipyytäminen on niin vaikeata?
Yritän opetella antamaan itselleni ja muille anteeksi. Ja kun pyydän anteeksi, pyrin tekemään sen vilpittömin mielin. Jos jotain minun tulee osata antaa anteeksi itselleni niin se, etten ole kovin hyvå tässä. Katson menneeseen joskus tuntien häpeää. Voinko antaa itselleni anteeksi senkin mitä häpeän?
Olin kuuntelevana korvana riidan toiselle osapuolelle. Toinen ei halnnut aiheesta jutella. Tuulettaa täytyy joskus, muttei ole pakko. Joskus minunkin pitäisi tuulettaa.
Tänään koin iloisen asian ekaa kertaa elämässä ihan aidosti:minua headhuntattiin. Saapa nähdä tulisiko tästä jotain positiivisia seurauksia tulevaisuudelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti