Inhoan itseäni. Ehkä minun ei pitäisi tai sitten pitäisi tosiaan. En enää tiedä. On vain mennyt niin kauan, että joku on pitänyt minua hyvin. Siitä, että olen saanut nauttia yhdessä toisen kanssa aikuisten välisestä kanssakäymisestä. Siitä sellaisesta, joka on kai K-18?
Olen huomannut viime aikoina ajattelevani seksiä lähes tauotta. Pienet hipaisut, joita toinen osapuoli luultavasti ei edes huomaa tehneensä, nostavat pulssiani. Kun katson vieressä istuvaa mieshenkilöä, huomaan miettiväni, miltä tuntuisi jos hänen huulensa painuisivat omilleni. Tai miltä hänen kätensä tuntuisivat ihollani. Tai miltä tuntuisi sivellä hänen vatsaansa.
En ole ihastunut. Tai no, en varsinaisesti. Mutta se on varmaa, että olen puutteessa. Ärsyttää tajuta, että jos tilaisuus tarjoutuisi en ole ollenkaan varma siitä, että osaisin käyttäytyä järkevästi ja siten niin kuin minun kuuluu. Tässä asiasta olen varma: minkäänlainen selkeästi seksuaalisesti virittynyt kanssakäyminen päiväuneni kohteen kanssa olisi äärimmäisen huono idea. Täytyy pitää huoli, ettei mitään siihen viittaavaakaan tilannetta synny. Pahintahan tässä on se, etten ole varma osaanko olla flirttaamatta. Uskon kyllä, että toinen osapuoli osaisi olla järkevämpi kuin minä. Ilmeisesti en kuitenkaan ole täysin varma ja kaikkein vähiten luotan itseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti