Ensirakkauteni, sellainen ihastusta isompi, oli joitain vuosia vanhempaan mieheen. Tai poikanen hänkin silloin oli. Mutta oi, sitä tunteen paloa. Ihastuin pitkäksi aikaa pääsemättä tunteesta oikein eroon. Olimme pitkään kavereita lopetettuamme romanttisen suhteen, suhde kaiketi kuoli ihan vaan siihen, että olin liian nuori. En minä siitä ajasta paljon mitään enää muista. Jotain kaunista siinä kuitenkin minulle oli. Joskus vuosien jälkeen hän soitteli minulle, oli juttuseuraa vailla. Mutta olin jo kaukana ja elämäni erilaista. Ei meillä oikein mitään puhuttavaa ollut.
Mutta joka tapauksessa surin, kun sain kuulla hänen kuolemastaan.
Lapset kertoivat, että isällä on taas uusi tyttöystävä. En pysy enää laskuissa. Ei se ole helppoa hänelläkään näköjään uudelleen sitoutuminen. Mutta ilmeisesti kuitenkin enemmän yritystä kuin minulla.
Tunsin olevani huono äiti, kun lapset kertoivat leiponeensa pipareita uuden tyttöystävän kanssa "itse tehdystä taikinasta". Viime viikonlopun valmistaikinasta tehdyt piparit alkoivat äkkiä tuntua painajaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti