Perfect weekend

Tästä viikonlopusta on tulossa täydellinen. Ei mitään ihmeellistä, kiireettömyyttä vaan ja läheisyyttä. Pois kauas mene tulevan pelko. Elämä on nyt.

Kuinka tärkeä oot minulle

Hän pohti tänään, ettei tule tarpeeksi usein sanoneeksi minulle kuinka tärkeä olen hänelle. Olin samaa mieltä.

Hän taitaa olla loputtomasti sellainen, ettei koskaan paljasta itseään avoimesti. Hän muistuttaa minua eräästä, johon tutustuin. Eräästä, joka kertoili, että vaikka voisi tehdä mitä, yrittäisi silti edetä hitaasti. Ja sitten siitä, mitä kaikkea voi olla käynnissä sinisten silmien takana.

Milloinkahan minä opin nauttimaan matkanteosta ja hetkessä elämisestä?

Arpia sielussa

Palasin muistoihin nähtyäni joitain perhekuvia. Onnellista, tietämätöntä.
Sielussani on arpia. Yritän estää niitä jarruttamasta tulevaisuutta.

Sinä olet vielä nuori ja silti sinullakin on arpia, ajattelen.

Entä sinä, elämäniloa täysi. Kunpa en tekisi sinulle arpia. Kunpa osaisit elää niin, ettet hanki niitä. Minä kyllä tunnistan surun sinun silmistäsi, onhan se kuin katsoisin peiliin.

Aina ei ollut niin.

Suunnitelmat

Olemme suunnitelleet jos vaikka minkälaista menoa pitkin kesää. Ei mielestäni mitään liian massiivista aikataulua, mutta jotain kivaa kuitenkin kesään on kiinnitetty.

Tunturimaiseman katselua, yksi kesätapahtuma, yleistä oleilua ja rauhallista menoa. Yhtä ja toista siis. Yhdessä.

Vietimme ihanan ulkoiluviikonlopun. Tuntui kivalta elää hetkessä ja nauttia tuulesta, keväästä ja savun tuoksusta vaatteissa. Hänen kanssaan minun on hyvä olla.

Kunpa osaisin olla murehtimatta tulevaa.

Voiskohan se olla?

Tuntuu tältä

Ongelma taklattu uusien tieltä

Niin ne asiat tuppaavat järjestymään. Päätin olla vitkuttelematta ja nostin asian esiin. Ja sainkin sitten sen hoidettua ihan nätisti pois päiväjärjestyksestä.

Nyt minusta tuntuu, että olemme löytäneet uusia ongelmia. Ehkä olen itse vain väsynyt ja kyllästynyt, mutta tuntuu siltä, että jokin hiertää.

Ensimmäinen ärsytyksen aihe löytyi

Juu, koko alkuviikon oon huomannut miettiväni yhtä juttua ja sitä miten siitä oikein sanois. Koska se ärsyttää minua. Siis kyseessä ei ole henkilön ominaisuus tai mikään tapa tms. Yksi asia vaan jäi leijumaan ja se on saatava järjestykseen, koska luultavasti se sitten vaan alkaa ärsyttää mua enemmän vaan.

Ääneen lausumattomat ajatukset

Töissä on kiirettä. Hankalat sisäiset asiat menivät vähän ohi, tai ainakin levitettiin öljyä laineille.

Tiimi on silti hajallaan. Itselläni on vähän into hukassa. Ylipäätään on liian kiire tutustumiselle.

Samaan aikaan toisaalla olen käyttänyt paljon aikaa tutustumiseen. Olen tutustunut entistä syvemmin ihastukseeni. Meillä menee hyvin. Jotain tässä on. Paljon niin hyvää. Jotain ihmettelemistä.

Kuinka sydämeen käypää voikaan olla ihan yksinkertainen lause ja pienet teot. Se, että toinen haluaa vilpittömästi auttaa. Se, että toisesta huomaa miten hän on valmis näkemään vaivaa sen eteen, että on mukavaa yhdessä. Ja erityisesti se, että yrittämättä on hauskaa ja helppoa yhdessä. Tuntuu pahalta, kun emme voi olla yhdessä enempää. Toisaalta se on myös helpotus. Etteivät asiat etene liian vauhdilla. Juuri nyt monet asiat, joita tekisi mieli suunnitella, tuntuvat liian suurilta päätöksiltä. Kuitenkin ne livahtavat molempien juttuihin leikittelyn varjolla.

Yritämme olla miettimättä liikaa. Tai minä yritän.

Kuitenkin jokainen katse, joka kertoo siitä, että hänen on hyvä olla juuri tässä, nyt, minun kanssani, saa janoamaan sitä lisää. Siinä katseessa ei ole surua, toisin kuin omassani.

Tiimiytymättömyys

Uudella työpaikalla tuntuivat asiat menevän hyvin. Alkuun. Nyt niitä haasteita alkaa nousta.

Tiimissä yksi toimii agitaattorina ja vetää omaan suuntaansa. Yritykset kerätä ympärille ihmisiä, joita saa "samaan kelkkaan" ja käännytettyä pomoa vastaan ovat läpinäkyviä. Minua raivostuttaa se, miten joku voi toimia noin ajattelemattomasti. Mielestäni se luo huonoa verta koko tiimiin ja vaikeuttaa edessä olevien isojen asioiden läpivientiä. Otin asian puheeksi osapuolten kanssa. Toivon, etten saa itse leimaa otsaani.

Koen asioiden olevan hyviä ja tärkeitä ja tiimissä olevan monipuolisia osaajia. Asiat on vain saatava menemään eteenpäin. Meillä ei ole varaa siihen, että joku osajoukko alkaa vetää eri suuntaan. Toivottavasti homma oikenee keskustelemalla eikä tarvita henkilövaihdoksia. Ne ovat leimaavia ja epämieluisia, jos siihen pisteeseen ajaudutaan.

Miksi näitä asioita on niin vaikea saada oikaistua?

Luonnevika?

Oonkohan minä oikeasti jotenkin turtunut tai liian väsynyt tai jotain?

Tiedän, että tykkään joo ja hän on hyvä.

Mutta ehkä välimatka tekee sen, että tutustuminen on kuitenkin vähän hankalaa. Pohdin että riittääkö tämä tunne? Mihin saakka se kestää, syveneekö se vai laantuuko pois. Yhdessä oleminen on kivaa. Ehkä sen pitäisi riittää tässä vaiheessa. Eikä pitäisi miettiä niin paljon eikä liian pitkälle.

Mutta se taitaa olla mun luonne.