3.9.2008

Oksettaa ja itkettää

Jouduin tekemään tosiaan vastineen miehen hakemukseen. Asianajajan kanssa laadittu hakemus tuntuu ihan liian rajulta. En tunnista itseäni oikein niistä lakiteksteistä ja vaatimuksista. Tuntuu ihan kurjalta. Pakko vaan mennä eteenpäin ja koettaa turvata lasten tulevaisuutta.

Mies on itsekäs. Hän haluaisi nyt viettää aikaa lasten kanssa: "koska sinä olet saanut olla lasten kanssa monta vuotta kotona ja hänellä ei vastaavaa mahdollisuutta ole ollut". Siis mitä v****a? Eikö se nyt olisi voinut OLLA niiden lasten kanssa silloinkin? Mitäs on laukannut ympäriinsä harrastamassa ja retkeilemässä ja lomailemassa? OLISI OLLUT niiden lasten kanssa ja antanut minullekin tilaisuuden jossain liikkua. Vähän myöhäistä nyt alkaa itkeä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Ja eihän niitä lapsia häneltä olla kokonaan viemässä. Luultavasti hänen suhteensa lapsiin paranee entisestään, kun on mahdollisuus lapsia tavata yksin.

Saapa nähdä millainen soppa tästä vielä tulee. Pelottaa ja kuristaa kurkkua suorastaan, millaiseksi tämä elämä menee. Hirvittävää taistelua kaikeasta luvassa vielä, jos ei sitten ala sopimusta syntyä.

Olen jossain määrin koettanut ajatella myös millaista elämäni olisi, jos lapset tosiaan määrättäisiin sittenkin isälleen. Kyllä siitäkin kaiketi selviäisi, mutta pelkona on tietysti se, että mies muuttaisi lasten kanssa jonnekin pois tältä seudulta ja ei antaisi minulle mahdollisuutta enää tavata lapsia edes sitä vertaa kuin mitä tapaamisehdotuksessaan muotoili.

Viime yönä näin kamalan painajaisen. Miehen perättömät syytökset, osallisuuteni liikenneonnettomuuteen ja stressaava tilanne varmaankin sekoittivat minut eilisten keskusteluyritysten jälkeen. Unessa olin hulttioäiti, joka juovuksissa yritti autoilla lasten itkiessä takapenkillä. Aivan kamalalta tuntui herätä ahdistuneena unesta. Olo oli sellainen, ettei huvittanut edes käydä uudelleen nukkumaan. Olin minä kuitenkin nukahtanut jossain vaiheessa.

Aamulla ei paljon jutteluintoa ollut ja halusin vain paeta paikalta. Lähdin ennen kuin kukaan heräsi.

Ei kommentteja: