Todellisia ystäviä. Yrittävät auttaa ja kannustaa. Mutta kun en halua enää yrittää. Edelleen välillä on päiviä, jolloin tuntuu, että pitäisi ehkä vielä yrittää. Mutta ei siitä mitään tulisi. Eihän? Väsyttää. Tämä prosessi on tosi raskas ja välillä ihan senkin takia tuntuu, että olisi helpompaa vaan palata takaisin siihen, missä oltiin. Unohtaa se, että haluaa jotain enemmän elämästä. Tyytyä johonkin puolittaiseen.
Varmistin tänään asianajajalta, että hakemukseni on käräjäoikeudessa. Kotiin ei ole dokumenttia siitä vielä tullut, mutta kaiketi se on tulossa. Minä päivänä tahansa.
Muutaman päivän sisällä pitäisi yrittää sovitteluratkaisun aloittelemista ulkopuolisen sovittelijan avulla. Mutta en voi sanoa, että odotukset olisivat sen suhteen kovin korkealla.
Eilen lopetin ainakin joksikin aikaa keskustelut sen yhden kanssa, josta on minulle tärkeä tullut. Mutta kun hän ei oikeasti voi olla minulle sitä, mitä tahtoisin ja hänen elämässään on isoja, iloisia asioita tapahtumassa. Hän unohtanee minut pian. Minä en unohtane häntä koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti