Olen miettinyt avioliittoani edeltävää suhdetta. Ei, en kaipaa suhteeseen takaisin. Ei, en edes kaipaa entistä avopuolisoani. Ei, en myöskään harjoita itsensä kieltämistä juuri nyt. Olen miettinyt muitakin suhteitani, mutta tuo on ehkä avioliittoa edeltävistä suhteista eniten "oikea" suhde.
Miehessä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Ehkä tietty kouluttautumattomuus hänessä vaivasi. Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi ollut millään muotoa typerä. Ei, hän oli fiksu mies. Hänen ongelmansa taisi lopulta olla siinä, että hänen veljensä olivat korkeasti koulutettuja. Minusta oli tulossa, no, "korkeasti" koulutettu.
Olin kypsymätön siinä suhteessamme. Hyvin kypsymätön. Minua vaivasi menettämisen pelko. Olin mustasukkainen. Rakastin häntä. Uskoakseni rakastin häntä paljon, enemmän ja ainakin erilailla kuin esimerkiksi aviopuolisoani. Hän oli kaikkea sitä, mitä olin aina kuvitellutkin miehestä haluavani. Ulkoisesti kookas. Tumma, pitkä, lihaksikas, hieman ehkä ylipainoinenkin. Hauska ja flirttaileva. Oikea hurmuri. Mutta minä olin liian kypsymätön huomatakseni, että se oli vain pintaa. Sisältä hän oli pikkupoika. Poika, jonka itsetuntoa olisi pitänyt osata vahvistaa, tukea häntä oikeissa kohdissa ja antaa hänen kokea olevansa erinomaisen tärkeä ja hyvä.
Olin keskittynyt omiin opintoihini ja niiden alkaessa olla loppusuoralla hänelle tuli kiire saada muuta työtä. Tuin, autoin, kirjoitin hakemuset ja evästin haastatteluun treenaten etukäteen hänen kanssaan repliikkejä, potentiaalisia kysymyksiä. Tietenkin lopulta juju oli siinä, että tuo työpaikka oli kuin hänelle tehty ja hän sen myös sai. Mutta pidän ansionani sitä, että sain hänet hakemaan sen työn. Ilman minua, uskon, ei hän koskaan olisi hakeutunut siihen paikkaan.
Ja sen jälkeen erosimme melko pian. Itsekin työllistyin enemmän koulutustani vastaavaan työpaikkaan. Ongelmia meillä oli ollut pidemmän aikaa. En oikein saanut koskaan kiinni, mistä ne aiheutuivat. Tuntui, että mitä ihmeellisimmät asiat saivat ongelmia aikaan. Ennen niin loistava seksielämä lopahti. Lähentymisyritykset saivat aikaan turhautunutta tuhinaa ja väsymyksen teeskentelyä. Nieleskelin itkua halatessani raamikasta selkää ja sydämessäni tiesin kaiken olevan ohi jo paljon ennen kuin aivoni hyväksyivät asian.
Olen aina pitänyt eromme syynä sitä, ettei hän hyväksynyt realiteettiä siitä, että aloin nopeasti tienata enemmän kuin hän. Ero ei ollut suuri, mutta vaikka hän oli töpaikkansa vaihdon yhteydessä nostanut oman palkkansa ykkösellä alkavasta kakkosella alkavaan ja eron suuruus oli lähempänä neli- kuin kolminumeroista muutosta, niin se ei sittenkään tyydyttänyt häntä. Koska minun aloituspalkkani oli jo enemmän kuin hänen silloinen, koulutustaustaansa verrattavaksi palkaksi erinomainen, oli pienempi. Varmasti tämä oli osasyy.
Suurempi syy oli luultavasti kyvyttömyyteni ymmärtää hänen itsetuntonsa kohottamisen tarpeita. En osannut olla empaattinen, ymmärtää, tulkita syvällisesti. Eikä hän osannut kertoa. Voihan olla, että jälkikäteisanalyysissänikin menen pieleen. Osasyy eroomme oli, että hän ihastui toiseen naiseen: naimissa oleva, pari lasta ja ilmeisesti onneton avioliitto. En oikeastaan osannut olla edes vihainen. Itkin kyllä. Itkin ja itkin paljon. Syvällä sisimmässäni tunnen nykyisin, että liittomme epäonnistui, koska olin niin kypsymätön. Näen asiat eri tavalla nyt.
Yleensä muistan mennyttä huonosti. Minulla on ilmeisesti geeneihin rakennettu jokin koodi, joka estää minua muistamasta asioita kovin tarkasti. Tai ehkä minä en sitten vaan osaa elää hetkessä? Ja siksi muistijäljet ovat huonoja? Huoh. Meni liian monimutkaiseksi. Jostain syystä minä kuitenkaan en voi sanoa muistavani kovin hyvin juuri mitään aiempia suhteitani. Hädin tuskin muistan avioliiton aikaista kurjaa oloa pahoinpitelyineen, saati suhteita ennen sitä. Mutta ehkä minä jotain sentään muistan ja jotain opin itsestäni kuitenkin.
Mr Mn muistan vielä. Ehkä minä unohdan hänetkin ajan myötä. Nyt muistan kuitenkin liian hyvin miten hyvältä hänen kosketuksensa tuntui. Muistan kahvinmakuiset suudelmat tavatessamme aamukahveilla. Muistan hänen viileät kätensä kuumalla ihollani. Muistan hänen huvittumisensa. Ja sen, miltä sydämessä tuntui hänen ollessaan lähellä. Rakastumisen tunnetta ei heti unohda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti