Tänään oli mielenkiintoinen päivä töissä. Sain olla neuvomassa muita käyttötuen roolissa. Se oli oikeastaan ihan mukavaa, vaikka välillä saatu palaute onkin vähän hanurista. Toisaalta olen siihen jo niin tottunut, että en juurikaan välitä, eikä se tietystikään ole henkilökohtaista.
Lasten kanssa ilta meni pelaillen ja ehdimme leipoa pullaakin. Se on molemmista kivaa. Ja minustakin. Olen aika väsynyt juuri nyt, mutta päätin jokusen rivin naputella kuitenkin.
Mr M. minun mieleeni hiipi. Mitä antaisinkaan siitä, että hän olisi läsnä. Mutta ei se niin mene. Ja vaikka hän olisikin, niin ei se tuntuisi pelkästään hyvältä. Syvällä jossain on se suru hänestä, vaikka yritänkin vaimentaa sen. Suren menetettyä rakkautta, jota ei kai koskaan ollutkaan. Menneiden murehtiminen ei auta. Kauniisiin muistoihin on kiva palata. Valitettavasti vaan niitä muistoja tulee toisinaan mietittyä mieli harmaana, alakuloisen kauniina sielunmaisemana. Miltä se tuntuisi elää taas hetkessä? Elää ja nauttia elämästä hänen käsivarsiensa syleilyssä? Se tuli, jonka hän sai minussa syttymään taitaa edelleen kyteä jossain sisälläni. Ehkä se ei ikinä sammu? Entä jos se ei ikinä sammu? Kuluttaako se lopulta kaiken hapen niin, että tukehdun siihen? Vai tuleeko joskus joku, joka saa kanavoitua tuuletuksen niin, etteivät katkut koskaan enää vaivaa minua, vaikka tuli kytisikin?
Vaikka hänen vihjeensä on haudattu syvälle ja manipuloinnista voi olla ehkä vain alitajuisesti kyse, jos ei aidosti, niin heti kehoni reagoi niihin. Heti aloin pohtia ja miettiä, mitä tekisin. Ehdottaisinko jotain vai pitäytyisinkö hiljaa? Niin kauan, kun sitä pitää pohtia, lienee viistainta olla tekemättä mitään. Jonain heikkona hetkenä saattaisin repsahtaa ja saada kynsilleni. Tai saada aikaan jotain hallitsematonta, ainakin hetkellisesti.
Kasvaisit jo ulos hänestä. Elämäsi helpottuisi. Mutta entäs sitten.
"ei kukaan muu,ei kukaan muu oo kanssasi kauniimmin
ei kukaan muu,ei kukaan muu oo mitä toivoisit.
ei koskaan enää,lupaukset vaihdetaan.
sängyllesi silti jäätte makaamaan.
vielä vähäks aikaa jään, sanot ja hymyilet
tiedät pian itkettää
aamu kuuta väijyy,lumous kohta särkyy
hyvin näyttelet sen ettet tahtois enempää."
-Stella-
Yhä.
Kaunis hymy siellä, varovainen vihje tuolla. Mutta ei. En ole valmis. Sittenkään. Mihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti