Auto otti ja hajosi. Remppa tuonee kolmesta viiteensataan euron laskun. Suhteen päättyminen syö naista. Itsetunto on alhaalla nyt kummiskin. Syön huonosti ja väärin, mietin olenko nauttinut viimeksi kuluneen kuukauden aikana liikaa alkoholia. Harmittelen sitä, kun harmissani kiukuttelen lapsilleni ja itken.
Luin uskonnollista lehteä ja toivoin, että uskoni olisi vahvempi ja saisin aitoa lohtua Jumalasta. Pelkään muuttuvani kyyniseksi, välinpitämättömäksi ja kärsiväni heikosta itsetunnosta niin paljon, etten enää osaa nauttia mistään. Epäonnistumisen pelko on pysyvä seuralainen ja elämisen suorituspaine musertaa.
Tahdon rauhaa, tasapainoa ja hurmiota. Saan kaaosta, epävarmuutta ja tuskaa. Mietin, mikä minussa on sellaista, joka vetää onnettomuutta puoleensa?
Hyvä elämä mulla on, koetan uskotella. Entä jos en vakuuta edes itseäni?
2 kommenttia:
Jaksamista ja hali. Itse olen löytänyt esim. täältä vinkkejä jaksamiseen:
http://www.namaste.fi/artikkelit/
"Jokainen ihminen on hyvä, ainutlaatuinen ja tärkeä. Myös minä ja sinä. Vaikka maailma yrittäisi miljoonin vakuuttavin todistusaineistoin todistaa toisin, älä usko sitä! Tämän oivaltaminen saa maailmasi näyttämään pysyvästi erilaiselta: arvokkaalta ja mielekkäältä."
Kiitos, Sola.
Kyllähän se elämä voittaa lopulta aina, ei siitä ole epäilystäkään. Surullisinta tässä kaikessa on se, että K oli niin ihana ja silti homma ei toiminut.
Ärsyttää se, että hankaluuksia on ja on ja on ja on ja on vaan ja silti pitää yksin jaksaa taistella ja selviytyä. Olisi joskus niin ihanaa olla vaan ja antaa jonkun hoitaa minua ja hoitaa kaiken puolestani. Edes päivän verran.
Lähetä kommentti