Olen pohtinut tänään hieman melankolisesti menneitä suhteitani. Eipähän se vanhojen juttujen myllääminen juuri mitään anna, mutta jostain syystä nyt kuitenkin olen niitä kelaillut. Ehkä se on sitä, että yhden yön seikkailun jälkeen se yksinäisyys tuntuu vielä voimakkaammalta. Ei sillä, en minä häntä juuri kaipaa. Yleisesti vaan parisuhdetta. Sellaista, jossa voisi tuntea olevansa toiselle tärkeä ja merkityksellinen. Ei nyt vain taida olla sen aika.
Tulossa olevat taloudellisesti haastavat ajat saavat minut masentumaan tai ainakin tuntemaan runsaasti alakuloa. Trendivapaita on luvassa tulevalle syksylle ilmeisesti lukuisia viikkoja eikä tarvinne erikseen mainita, että rahaa ei ole. Ei mitään puskureita, joiden avulla taloudellisesti haastavista ajoista voisi kunnialla selvitä. En todellakaan tiedä mitä tekisin. Toivon, ettei pakkolomaa tulisi ihan maksimimäärää omalle kohdalleni. Mutta tekemistä on lyhyemmässäkin pätkässä.
Uusi (hyväpalkkainen) työpaikka tulee varmaankin kuin tarjottimella ennen sitä?
Jos jotain positiivista yrittäisin ajatella, ettei menisi ihan ruikuttamiseksi. Tänään oli lasten kanssa kohtuullisen ok päivä. Vietimme aikaa elokuvien parissa, kun keli oli surkea, pelasimme muistipelejä, piirtelimme, pelasimme polttopalloa pihalla isommassa lapsiporukassa ja tanssimme sisällä. Mukavaa saada rakkautta ja antaa sitä.
Molemmat lapset vaikuttavat terveiltä ja suhteellisen onnellisilta. Tuntuu kivalta viettää lasten kanssa aikaa. Kunpa sitä hyvää, onnellista aikaa riittäisi heidän elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti