Keljutusta kerrakseen

Tarjosin tänään parillekin eri henkilölle mahdollisuutta osallistua erääseen tapahtumaan, johon olin saanut lippuja. Jostain syystä kieltäytymiset harmittivat minua erinomaisen paljon. En taida vähään aikaan rohjeta ehdottaa kellekään mitään.

Työrintamalla henkilöstöpolitiikka aiheuttaa päänvaivaa. Muutama ikävästi hoidettu henkilöstöpoliittinen juttu on kantautunut omiinkin korviini. En oikein tiedä miten niiden suhteen tulisi menetellä. Tavallaan asiat eivät ole minun harteillani, mutta silti keljuttaa. Toisten puolesta ja oman asemankin vuoksi.

Nuori on kadonnut mielestä. En jaksa. Työpaikan komistuksen naama ärsyttää ja ihana pomokin tuntuu välillä jotenkin hankalalta. Taitaa ongelma olla itsessäni. Mikä minua vaivaa?

Herätys

Aamuyön tunteina heräsin. Molemmat lapset olivat illalla kinunneet viereeni nukkumaan ja lupasin. Nuoremmalle sattui aamulla vahinko ja kastuneita lakanoita pesee nyt pyykkikone. Täkin reuna oli kostunut hivenen, sen pesin käsin. Aiemmista vahingoista viisastuneena sängyssäni on lakanan alla alusmuovi, joten petauspatjan pesulareissulta sentään vältyin. Tätä rumbaa kun pyörittelin niin mieleen nousi nuori mies. Leikin ajatuksella, että hän olisi tässä lähellä. Ei kovin romanttinen parisuhde salskealle nuorukaiselle, pissapyykkejä ja yöheräilyjä. Huhhuh, osaankohan lakata haihattelemasta.

Edit: jokseenkin surullista, että jopa fantasioidessani olen inhorealisti. Live a little, woman!

Tapahtumarikasta vai -köyhää?

Päädyin viettämään baari-iltaa. Onnistuin mokaamaan illan aikana parissakin kohtaa. Ei vakavia mokia, mutta vähän hävettäviä kuitenkin. Toisaalta ne kyllä unohtuvat nopsaan eikä kukaan loukkaantunut. Ehkäpä näille toilauksille pystyy hetken päästä naureskelemaan. Totesin, että tulipahan tuokin touhu hetkeksi taas nähtyä ja taidan pitäytyä koti-iltojen parissa pidemmän pätkän.

Olen odotellut yllättävän paljon kuulevani lenkkikaverista, mutta turhaan. Parempi varmaan näin, mutta en voi harmituksellenikaan oikein mitään. Aktivoin itseni kuntoilemaan muutoin ja mieli olikin ihan hyvä. Yleisesti ottaen väsymys painaa. Odottelen lapsia kotiin ja koetan tappaa aikaa. Tylsää.

Friday, friday happy day?

Läheinen pääsi pois sairaalasta. En tosin tiedä onko se tässä tapauksessa hyvä vai huono asia. Tuntuu, että osittain laitettiin sairaalasta ulos vain siksi, kun nykyisin "kaikessa säästetään". Kotiin passitettiin saatesanoilla: "tuu sit ensiavun kautta takas, jos oireet ilmaantuvat uudelleen". Sentään jatkotutkimusajan sai lähiviikolle, mutta aika hurjalta meininki tuntuu silti. Toivottavasti huoleni on turha.

Lähipiirissä on ollut vaikeuksia myös muilla. Yksi hyvä ystävätär sairastaa vaikeaa sairautta, joka taitaa tehdä jälkikasvun hankkimisen hyvin vaikeaksi, jollei jopa mahdottomaksi. Hänellä on nyt taas uusi hoitojakso käynnissä lapsettomuuteen liityen ja ilmeisesti tämä jakso on henkisesti ja fyysisesti erittäin raskas. Olen hyvin huolissani hänen jaksamisestaan, mutta itse hän tuntuu kieltäytyvän avusta/tuesta. Kunhan ei vain masentuisi. Onneksi hänellä on hyvä puoliso tukemassa.

Työrintamalla jouduin tänään ottamaan sellaisia vastuita, joita en olisi kaivannut, mutta jotka kuitenkin koin omikseni. Leikin melkein esimiestä. Joskus on vaan ikäviäkin asioita vietävä eteenpäin.

Illan suhteen tein sen, mitä taas ei pitänyt, mutta tein kuitenkin. Kutsuin itselleni seuraa. Taidan silti jäädä ilman tätä seuraa illan. Mutta en aio olla sitä yksin. Päätin aloittaa hehkuviinikauden ja sen myös teen.

Tänään lopulta sain vahvistuksen asialle, jonka olen tiennyt jo pidemmän aikaa. Joku kuitenkin halusi pantata tietoa tai sitä vahvistusta, kuten arvelinkin ;) Minua hymyilyttää sisäisesti. Tai oikeastaan minua vain hymyilyttää.

Soittaa...

...ei soita, soittaa, ei soita. Äh. Tahtoisin pyytää seuraa huomiseksi. Jotain kivaa, ei kotona istumista. Eikä töitä, joita kyllä ois enemmän kuin tehdä ehtii.

Sain uutisen, että eräs läheinen on joutunut sairaalaan. Toivottavasti säikähdys on aiheeton, mutta hengenlähtöä pelkään.

Ristiriita keveän olon tavoittelussa ja pelon ja murheen välillä on sekavaksi tekevä.

Varsin tuotteliasta

Niin, olen ollut mielestäni aikaansaapa. Totesin naputelleeni julkisuuteen yli 200 tekstinpätkää elämästäni ja tunnelmistani. Liekö ollut kiinnostavaa?

Kävin tänään hyvin kysymyksiä herättäneen keskustelun meilissä, mutta ilmeisesti vastauksia on turha odottaa. En tajunnut alkuunkaan mistä on kyse, mutta ilmeisesti jostain väärinymmärryksestä. Olen hämmentynyt, mutta tuskin alan asiaa sen enempää pohtia. Joku oli kuvitellut jotain minusta, mutta huomannut erehtyneensä. Hyvä niin, koska ilmeisesti tuo kuvitelma asetti minut jotenkin ikävään valoon.

Töissä oli tänään huono päivä. Tai hyvä sikäli, että sain oikeita asioita tehtyä kohtuullisen hyvin, mutta huono siksi, ettei aika silti riittänyt. Lisäksi huomasin, ettei minua kiinnosta jutella oikein kenenkään kanssa mitään ja nekin ihmiset, jotka ovat minua ilahduttaneet, saivat minut suorastaan ärtymään. Sekin urheilijapoika, jonka kanssa yleensä tahtoisin vaikka mitä, ainakin mielikuvituksessani, otti minua päähän ihan satasella. Eikä hän edes tehnyt mitään. Olin vain niin huonolla tuulella. Yritin olla puhumatta kenellekään mitään.

Kaipa minun huomenna pitäisi saada valmiiksi ne asiat, jotka olen luvannut. Huoh.

Äideistä ...ei mikään hyvä päivä.

Työpäivä oli pitkä ja väsyttävä. Asiaa oli paljon ja lopulta tuntui, että uuvun sen alla. Tarkoitus oli illalla kotona jatkaa, mutta en ole tehnyt mitään.

Olin äärimmäisen huonolla tuulella kotiin palatessa. Lapsilla oli kuravaatteet päällään heitä hakiessani, ensimmäisenä piti riisua ne pois. Nuorempi ehti jo sotkea kätensä kuraan ennen autolle pääsyä ja sotki oman turvaistuimensa, penkin ja oven kuraisilla sormillaan. Kotiin palattua huomasin hänen hanganneen hiekkaisilla käsillään auton ovea ja maalipinta oli tietenkin kuin hiontapaperilla käsitelty. Vaikka auto onkin vanha ja ruosteinen, eikä muutenkaan mikään viimeisen päälle puunattu, jotenkin menetin hermoni. Huusin ihan käsittämättömän paljon lapsille heidän huonosta käytöksestään, typerästä sotkemisestaan ja äksyilin suunnilleen kaikesta, mitä he tekivät. Lopulta istuin omasta typeryydestäni ja huonosta käytöksestäni häpeissäni ja hämmentyneenä keittiön pöydän ääreen ja pillahdin lohduttomaan itkuun. Lapset järjestelivät säikähtäneinä tavaroitaan eteisessä ja minun oli nieltävä itku, pyyhittävä naama ja asteltava pyytämään lapsilta anteeksi. Itkettiin kaikki porukalla ja todettiin, että rakastamme toisiamme aina silti, vaikka välillä teemme tyhmiä ja käyttäydymme huonosti.

Paha mieli jäi silti koko illaksi.

Luin illan mittaan erästä blogia, jonka seuraamisen aloitin keväällä erään baari-illan aikana saamastani vinkistä. Tänään löysin sille "vastinparin", eli ko. pariskunnan toisen puoliskon blogin. Istuin lähes pari tuntia koneella lasten mentyä nukkumaan ja tirkistelin heidän elämäänsä. Onnellisen tuntuinen pariskunta ja parisuhde. Kademieli iski. Kiukku siitä, ettei minulla ole mitään tuollaista.

Tämä päivä on ollut huono päivä. Työasiat menivät kyllä hienosti eteenpäin, mutta miksi tämä yksityiselämä nyt tuntuu tökkivän niin ankarasti? Nautin lasteni kanssa mukavasta loppuillasta, mutta kuten sanoin, paha mieli jäi taustalle.

Pieni valopilkku illassa oli nuorukaisen puhelu. Tosin sekin vain arkinen, käytännön asiaan liittyvä kommentointi. Ilmeisesti tuo nuorukaiseen liittyvä pohdiskelu ja päiväunihaaveilu ovat saaneet minut ylikorostetun tietoiseksi siitä, että vanhenen koko ajan ja vääjäämättä. Jotenkin kaipaan kovasti aikuiseen syliin, jossa käsivarret ympärilläni sanoisivat, ettei minun tarvitse koko ajan jaksaa. Joku sanoisi minulle, että lepää sinä, minä rakastan.

Sunnuntai

Tänään olemme saaneet paljon aikaan. Aamulla suunnattiin uimaan ja sieltä palattua otettiin päiväunet. Maalailin kirpparilta hankkimiani tasoja ja sain lenkkikutsun. Käväisin nuorukaisen kanssa kävelyllä, lapset mukana. Ehkä ne tunteet jotenkin laantuvat useamman tapaamisen yhteydessä? Mieltä hän kaihertaa ja jotenkin suhtaudun häneen vältellen. Yritän estää itseäni ihastumasta tai jotain. En tiedä. Mutta nyt kuitenkin lenkki meni kohtuullisen rauhallisella mielellä ja tavanomaisuuksia rupatellen. Tosi kivaa, että tulee lähdettyä lenkkeilemään hänen kanssaan. En varmasti olisi lähtenyt itsekseni mihinkään tänäänkään.

Väsyttää. Mun tekis mieli pussailla.

Keskustelua eronneiden kesken

Kävin vierailulla tutuksi tulleen rouvan luona. Hän eroaa miehestään. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen tilannearviotaan suhteesta, sen päättymisen syistä ja -kuten olin arvannutkin- hänen uudesta suhteestaan. Sitä en tosin arvannut, että tuota suhdetta oli kestänyt jo yli vuoden. Onnea heille, toivon, että rakkaus kantaa.

Päädyin pohtimaan omaa sivusuhdettani. En osaa enää ajatella, minkä aikaa se kesti. Joitain kuukausia? Puolitoista vuotta? Mistä se mitataan? Tapaamisten määrästä? Yhteydenpidon kestosta? Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Varmaan on vain se, etten ole edelleenkään lakannut ajattelemasta häntä. Ehkä voin todeta, että yhteydenpito on lakannut. Ilmeisesti syytä ei enää ole. Enää hän ei täytä ajatuksiani joka päivä, mutta en minä häntä unohtanutkaan ole. Toivon, että hän on onnellinen. Uskon, että hän on. Valinnat, joiden vuoksi suhteemme päättyi, ovat sellaisia, joita hän ei olisi voinut tehdä toisin. En minäkään. Hän ei olisi hän, jos valinta olisi mennyt toisin. Taidan arvostaa häntä eniten juuri siksi, vaikka koenkin jotain henkilökohtaista menetyksen tunnetta. Joissain asioissa en voi tulla ensimmäiselle sijalle. Ei pidäkään.

Mietin taas kerran sitä, miten itse olen niin haluton aloittamaan suhdetta. Vai huijaanko vain itseäni? Ehkä oikeasti syöksyisin suin päin suhteeseen, jos saisin vinkkejä siitä, että joku kiinnostuisi minusta. Toivottavasti ainakin olen sen verran viisastunut, etten enää aloittaisi suhdetta vain siksi, että on läheisyydenkaipaus. Tahtoisin osata tehdä viisaampia valintoja kuin ennen, silti menettämättä mahdollisuutta upeisiin kokemuksiin.

Niin, hetkellisesti ajatuksistani on saanut otteen nuori mies, mutta en usko tämän kestävän. Se menee ohi. Niin kuin muutkin ihastukset. Kunpa elämä ei menisi ohi.

Kummallisia "lemmikkejä"

Päätin perustaa lierolaatikon kotosalle. Jotenkin raivostuttaa jätteiden kuskaaminen huonosti lajiteltuun biojäteastiaan. Niinpä päätin alkaa kasvattaa näitä. Hoitaminen voi olla mielenkiintoista. Jätteiden pilkkomista on luvassa ja pienten luikeroiden tarkkailua.

Menee se aika näinkin.