Just me

Haluan hänet. Panokset ovat aika kovat. En tiedä miten mielekästä se sitten lopulta on.

Ristiriita sisälläni

Kotosalla koetan olla normaalisti, mutten voi välttyä huokailemasta. Väsyttääkin koko ajan henkisesti, osittain johtunee työstä. Ongelma on siinä, etten saa käännettyä ajatuksiani rennolle vaihteelle. Ne askaroivat koko ajan joko työhön liittyvissä tekemättömissä jutuissa tai ne karkailevat omille teilleen jonkun toisen luo. En osaa hellittää.

Mietin koko ajan mitä minä elämältä haluan. Mitä minun pitäisi tehdä, jotta olisin itselleni mahdollisimman rehellinen, enhän halua tuhlata elämääni. Otanko taas kerran ne askeleet, jotka jo kerran olen ottanut ja astun tyhjän päälle katsomaan mitä elämä tuo tulleessaan? Alan uskoa, että tämä kotoisa parisuhde ei johda mihinkään ja en osaa rentoutua kotona niin kuin minun pitäisi. Täällähän minun onnellinen pitäisi olla, levännyt ja iloinen. Nyt se on niin, että iloni saan muualta ja arvostuksen tunteeni kohdistuvat toisaalle. Tämä on niin väärin kotona lämpimiä tunteita kokevaa henkilöä kohtaan. Minä tiedän mitä minun pitäisi tehdä, mutta toiselle tuskan tuottaminen tuntuu vaikealta. Itsensä tappaminen hitaasti sisältä taitaa olla helpompaa.

En osaa edes kuvailla miltä tuntuu

Helpostusta jollain tasolla. Operatiivinen homma vähenee jossain määrin ja pääsen keskittymään toisenlaiseen tekemiseen.
Toisaalta tunnen luopumisen tuskaa. Joistain asioista on vaan niin vaikea luopua.

Kyllä se ehkä tästä.

En saa mielestä sinua

Ilmeisesti unohtaminen on mahdotonta, jos saa jatkuvia muistutuksia. En osaa kääntää ajatuksiani pois hänestä. Suunnittelen muistojen hankkimista. Elämistä ilman vastuita, epäsovinnaista irtiottoa ja uutta avausta.

Minä tahdon hänet. Minä aion vietellä hänet. Se on väistämätöntä.

Iho muistaa?

Miten joku ihminen voi mennä noin syvälle mun ihon alle? Kotona eilen en osannut lakata ajattelemasta häntä, en vaikka keskittymistäni vaati ihan toinen henkilö. Tänään aamulla herätessäni ajattelin häntä. Matkalla toiseen kaupunkiin mietin häntä ja palatessani hän tuli toistuvasti  mieleeni.

Kotona kaikki tuntuu väljähtyneeltä ja tuore avopuoliso näyttäytyy silmissäni vaisuna. En tahdo myöntää itselleni, että tämä tuore suhde on tässä, että se on tullut tiensä päähän ja ettei menestymisen edellytyksiä ole sen takia, että olen syvästi ihastunut toiseen. Tuosta toisesta sen verran, etten usko mitään suhdetta kehittyvän hänen kanssaan vaikka nykyinen hajoaisi. Tuntuu vaan, että en ole itselleni rehellinen.

Tietäisinpä mikä osa tästä on vain uupumuksen aiheuttamaa epävarmuutta ja sekavuutta minussa. Pakko sallia itselleni aikaa.

Neljä vuotta

En millään saata uskoa, että siitä ensimmäisestä suudelmastamme ja kaikista sen seurauksista on jo neljä vuotta. Kaikkea hyvää sinulle.

Ei voi olla totta

Mun tiimissä on kyllä ihmehiihtäjiä. Yksi on koko ajan peloissaan. Mitä pelännee, maailmaa itseään? Jotenkin ihan käsittämättömiä vetoja urakehitykseenkin liittyen, jotain ihmeellistä punaniskaisuutta, jota en osannut yhtään odottaa. Toinen on naama mutrussa kaikesta, kun on takana pitkä historia ja vähän ahistaa. Yksi odottaa vaan lomasta toiseen rämpimistä, joku taas hiljaa tekee hommiaan eikä paljon pukahtele.

Onneksi mukana on muutama helmi, joista jaksaa iloita.

Luovutus vai voitto

Vai luovutusvoitto?
Minä vihaan tätä naisenmieltä, joka minullakin on. Romantiikan ja seikkailunkaipuuta. Typerää ihailluksi ja rakastetuksi tulemisen toivoa.

Minulla on niin paljon. Miksi se ei riitä?

Tänään on aika laittaa elämää arvojärjestykseen. Haluamani  ja pelkäämäni tilaisuus ei realisoidu. Luovutan. Ehkä se on voitto.

Yksi päivä

Leikittelen jatkuvasti ajatuksella, että voisin varastaa yhden päivän. Ottaisin päivän irti kaikesta siitä, mihin olen sitoutunut ja käyttäisin sen päivän siihen, mitä eniten haluan.

Muutaman vuoden takaa muistan keskustelun -tai oikeastaan todella monta keskustelua- siitä, millaiselta tuntuu olla "man behind the blue eyes".

Silti haluan elää.

Juhlan jälkeen...

Vietimme iltaa isolla porukalla. Oli aihetta juhlaan, vaikka tunnelma ei kovin riehakasta lopulta ollutkaan.

Taidamme molemmat tietää, että meidän välillämme on jotain. Vaikka yritämme olla asiallisia, asiat odottavat vääjäämättömästi tapahtumista. Jos en olisi vastustanut, monta asiaa olisi tapahtunut jo nyt. Päätin kuitenkin katsoa kuinka kova tuo halu ja tarve on - onko sen oikeasti tapahduttava, vai meneekö se ohi.

Niinpä - osin haluttomasti, osin hyvinkin tiedostetun tahtotilan mukaan- kieltäydyin. En tahdo, että tämä asia kehittyy eteenpäin harkintakyvyttöminä hetkinä alkoholin vuoksi. Haluan tapahtuminen olevan tietoinen päätös. Kuitenkin hänen pyyntönsä saada suudella tuntuu vieläkin joka paikassa ja vatsanpohjaan sattuu vieläkin se, että kieltäydyin vasten haluani, mutta tahtoni mukaisesti.

Tuntikausia ajatukset ovat kulkeneet kehää, tunnista toiseen hänen silmänsä, huulensa, ihonsa tuoksu ja toiveensa koskettamisesta nostattavat ihokarvani pystyyn, saavat sydämeni lyömään nopeammin ja halun nousemaan. Ajatteleeko hän minua? Ehkä saan tietää joskus.