Kaukaa katsoen näkee joskus paremmin?

Juttelin kaverini kanssa. Hänen viestinsä eilisiin pohdintoihin (joista siis juttelin hänen kanssaan) oli, että älä stressaa. Ja ylipäätään ettei minun pitäisi niin paljon yrittää miettiä sitä mitä toinen ajattelee tai saattaisi tuntea vaan keskittyä siihen miltä minusta itsestäni tuntuu.

Taas kerran olen alkanut sortua siihen, mitä olen yrittänyt paeta: koetan tehdä elämän toisille mahdollisimman helpoksi, vaikka itse kärsisin tai olisin neuvoton. Joskus tarvitsee saada ravistelua, vaikka hienovaraistakin, että hoksaa. Pelottavaa.

Mikä minua eniten pelottaa?

Puhumme millaista olisi elää saman katon alla. Minulle se tarkoittaisi sitä, että päästän hänet oman elämäni hetkiin enenevässä määrin - koko ajan. Hän olisi siinä, hellisi, auttaisi ja hoivaisi. Olisi läsnä, osallistuisi, saisin paijata ja rakastaa. Samalla hän olisi siinä vaatimuksineen, mielipiteineen ja haluineen. Voisiko se olla erilaista kuin ennen? Vai menettäisinkö taas itseni ja oman alueeni kokonaan? Ei se hänen syytään ole. Eniten pelkään sitä, osaanko pitää itsestäni huolen, pystynkö pitämään oman elintilani ja nauttimaan itsenäisyydestäni hänen rinnallaan.

Samalla hänelle se olisi suuri muutos. Hän, joka on saanut olla yksin, täysin vapaana, olisikin yhtäkkiä puolisona ja miesmallina lapsille. Häneen eivät kohdistuisi vain minun mielipiteeni, haluni ja vaatimukseni (sekä omasta elintilasta kamppailuni -itseni kanssa) vaan myös lasten odotukset, vaatimukset ja halut. Miten hän sopeutuisi siihen? Hänellä vaihtuisi samaan aikaan elinpiiri, työ, paikkakunta ja perhetilanne. Hän joutuisi luopumaan itselleen tärkeistä asioista - ainakin hetkellisesti tilanpuutteen vuoksi. Minua pelottaa, että liian moni suuri muutos yhtä aikaa olisi todella stressaavaa.

Sydämeni ei kestä ruotia mitä se lapsille tarkoittaisi. Koetan vakuuttaa itselleni, että se tarkoittaisi hyvää. Enemmän jaksamista, enemmän huomiota, joustavuutta ja kaivattua miehen mallia. Samalla se nostaisi pintaan surua isästä, mustasukkaisuutta äidistä, pelkoa menetyksestä. Kuten minullakin.

Minua pelottaa, vaikka samaan aikaan toivon sydämestäni, että välimatka vähenisi/poistuisi ja voisimme olla yhdessä enemmän. Ehkä ne suurilta tuntuvat ongelmat saavuttavat käsiteltäviä mittasuhteita, kun ne käsittelee osissa. Ja keskustelee ne yhdessä. Ehkä omien huolien kirjaaminen kuitenkin auttaa minua konkretisoimaan sitä, mikä pelottaa.

Muistilappu itselleni

Muista tämä tunne, kun jonain päivänä harmittaa. Muista, miten fantastiselta tuntuu olla rakastettu -edes hetken- ja rakastaa takaisin. Millään muulla ei tunnu olevan mitään väliä.

Mahtavaa yhteistä aikaa, jonka ei toivoisi loppuvan koskaan.

Juhannus

Juhannus sujui ihanasti. Toivottavasti tuleva viikonloppu ja seuraava viikko ovat yhtä mukavia. Uskon jopa siihen, että voisivat olla.

Lomani alkoi työnteolla. Toivottavasti sitä ei ole luvassa joka päivä.

Uskoisin, että vuorokaudessa toisten elämästä lukemiseen ja oman dokumentointiin menee liikaa aikaa. Osaisinkohan lopettaa? Toisaalta, valtaisan huonolla muistilla varustetulle ihmiselle tämä on ihan hyvä keino jättää edes jotain itselleen muistiin.

Laitoin kuukausi sitten jotain talteen. Kun seuraavan kerran tarvitsin sitä, luulin hukanneeni sen. Onneksi kuitenkin sinnikkäästi katsoin kaikki todennäköiset ja sen jälkeen ne epätodennäköiset paikat. Ja löysin lopulta etsimäni. Harmittaa vaan, että sen etsimisestä oli harmia muillekin.

Tunnekuolema

Jep. Tuntuuhan se, yhdessäoleminen, ihan mukavalta. Hellä kosketus saa hymyilemään ja kauniit sanat ilahduttavat. Mutta silti, jokin muuttui. Ensisijaisesti uskon muutoksen tapahtuneen minussa, mutta heijasteleehan se väistämättä suhteeseen.

Tuleva viikonloppu on tarkoitus viettää yhdessä. Koetan olla avoimin mielin ja yritän saada selkoa siitä, miltä minusta tuntuu. Nyt ei tunnu hyvältä, saati parhaalta.

It's been too many hours and 10 days since you took...

Kesäleskenä oleminen näissä tunnelmissa ei ole ollut herkkua. Ja vielä pitäisi jaksaa. Töissä pukkaa resurssiperäistä stressiä siihen malliin, että kohta sydän alkanee hypätä ihan omassa rytmissään sen vuoksi.

Ja urheilla täytyy enemmän ja syödä terveemmin.

Tämä päivä on hyvä päivä. Huomisen olisi syytä olla parempi.

Ne pelottavan suuret kysymykset

"En minä kyllä ole koskaan niin ajatellut, ettei minulla olisi omia lapsia. Edes sitä yhtä. Mutta ei nyt tietenkään heti."

Pidän hänestä aivan liikaa. Tämän päättäminen ei tule olemaan helppoa, mutta väistämätöntä kyllä.

Perfect weekend

Tästä viikonlopusta on tulossa täydellinen. Ei mitään ihmeellistä, kiireettömyyttä vaan ja läheisyyttä. Pois kauas mene tulevan pelko. Elämä on nyt.

Kuinka tärkeä oot minulle

Hän pohti tänään, ettei tule tarpeeksi usein sanoneeksi minulle kuinka tärkeä olen hänelle. Olin samaa mieltä.

Hän taitaa olla loputtomasti sellainen, ettei koskaan paljasta itseään avoimesti. Hän muistuttaa minua eräästä, johon tutustuin. Eräästä, joka kertoili, että vaikka voisi tehdä mitä, yrittäisi silti edetä hitaasti. Ja sitten siitä, mitä kaikkea voi olla käynnissä sinisten silmien takana.

Milloinkahan minä opin nauttimaan matkanteosta ja hetkessä elämisestä?

Arpia sielussa

Palasin muistoihin nähtyäni joitain perhekuvia. Onnellista, tietämätöntä.
Sielussani on arpia. Yritän estää niitä jarruttamasta tulevaisuutta.

Sinä olet vielä nuori ja silti sinullakin on arpia, ajattelen.

Entä sinä, elämäniloa täysi. Kunpa en tekisi sinulle arpia. Kunpa osaisit elää niin, ettet hanki niitä. Minä kyllä tunnistan surun sinun silmistäsi, onhan se kuin katsoisin peiliin.

Aina ei ollut niin.