Lapset ovat isällään viikonlopun. Harmittaa, kun lumet sulivat vähemmäksi. Leikit ovat varmaan olleet erilaisia, kun ei olekaan ollut kaunista, vaikkakin ohutta, lumivaippaa maassa. Varmasti he mukavaa puuhaa silti ovat keksineet, en sitä epäile.
Itse lähdin tuttavan houkuttelemana yhtenä iltana kaupungille. Kierrettiin muutama baari ja päädyttiin tanssipaikkaan. En ollut kuvitellutkaan sellaiseen joutuvani, olin ajatellut enemmän sellaista pubissa istuskelua ja rupattelua. Mutta tanssimaan päädyin ja sainkin kyllä tanssia jalkani kipeiksi. Kovin monta tanssisettiä ei tarvinnut lattialta olla poissa ja ne jotka olin sieltä pois, olin ihan mielelläni tauolla. Illan viimeinen tanssittaja tarjoili jo kovastikin kyytiapua, mutta en minä alkuunkaan innostunut ehdotuksesta.
Suuntasin matkani kohti pitkää pikkujouluajan taksijonoa. Siellä sitten kohtasin. Edelläni jonotteli yksinäinen nuori mies. Aika päihtynyt, mutta varsin fiksusti käyttäytyvä kuitenkin. Juteltiin aluksi muutaman sanan verran. Sitten hieman enemmän. Hän ihmetteli rauhallisuuttani ja huomasin hymyileväni hänelle usein. Taksijonossa kännissä huutelevien tai kännipuheluita soittelevien ihmisten joukossa hän oli itsekin hyvin rauhallinen. Hän oli selvästi lukenut ja sivistynyt mies. Kiinnostuin hänestä, mutta en antanut itselleni lupaa ryhtyä kovin avoimesti sen suuntaiseen keskusteluun, joka olisi voinut johonkin johtaa.
Jossain vaiheessa pitkän jonotuksen aikana hän teki varovaisen ehdotuksen paikan vaihtamisesta. Ja toisti sen pariin otteeseen. Ajatus houkutti minua, olisimme saaneet jonkin aikaa jutella kahden. Mutta jokin pidätteli minua. Eikä vähiten se, että muutamista lausahduksista päättelin hänen olevan varattu. Ihan varma en ole, mutta jos todennäköisyys on lähempänä yhtä kuin nollaa, niin ajattelin säästää meitä molempia. Jotain siinä kohtaamisessa oli, jotain tavanomaisesta rupattelusta poikkeavaa. Hänen pienet, mutta merkitsevät kosketuksensa, hänen tapansa katsoa silmiin ja hänen uteliaisuutensa minua kohtaan. Hän jäi mieleeni. Halutessani hänet löytäisin, sen verran hänestä tiedän. Mutta vaikka hän mieltäni jäi vaivaamaan, minun pitänee osata olla tällä kertaa fiksumpi. Miten muuten voisin todeta mitään oppineeni? Ja sitä paitsi, jos ensimmäistä kertaa kodin seinien ulkopuolella tulee noin mukava kohtaaminen, niin mitä voikaan joskus muulloin tapahtua? Ei minulla ole kiire. Mutta huomaan silti jollain tasolla olevani valmis näihin kohtaamisiin. Olen sikäli jo pitkään ollut "eronnut" mieleltäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti