Niin.
Tulihan se aika selvästi esille pariin otteeseen: ei se kiinnostuksen orastus ollut yksipuolista. Omalla kohdallani se oli haltioitumista hyvästä käytöksestä ja huomaavaisuudesta. Läheisyyden kaipausta. Sielua hivelevää huomatuksi tulemisen riemua. Kaikkea se etäisyys kotoa voisikaan teettää. Onneksi (huom. jopa minä kykenen korrektiuteen) olimme viisaita ja vältimme tietoisesti tai vaistomaisesti tilanteita, jotka voisivat muuttua kiusallisiksi. Selvisimme kotiin saakka. Nyt normaali, ylikorrekti arki saa alkaa. Ehkä se tyynnyttää loputkin mietteet.
Väsyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti