Tätä blogia kun itse silmäilee jälkikäteen, ei voi kuin nauraa. Tiesin varmaan viikkoja sitten, että tämä homma tulee menemään justiinsa näin heti kun tilaisuus on sopiva. Sen aisti kaikesta. Ilmeisesti yritin kuitenkin huijata itseni uskomaan, että toinen osapuoli tekisi viisaampia valintoja puolestani, tietäen, ettei minusta olisi siihen. Ainoa hyvä puoli tässä kaikessa on se, että kumpikaan ei oletettavasti paljon toisen perään itkeskele. Jos jokin asia ärsyttää, niin se on oman opportunismin surkea kliseisyys korkeintaan. Mutta vähän tuolta se kieltämättä tuntuu: olen sylissä, jossa toinen halailee eikä tahdo päästää irti, "kun meillähän on ollut niin kivaa" ja itsellä on edellisestä kerrasta about puoli ikuisuutta, mies mukava ja suhteellisen ok kroppa, niin mitä sitä tämmöinen moraaliton retjake muutakaan tekisi kuin käyttäisi tilaisuuden hyväkseen? Molemmille hetki hyvää oloa, sen enempää ajattelematta.
Ihmisen ei pitäisi kasata itselleen kuormaa, jota ei kestä kantaa. Tietyllä tapaa pelkään kasaavani itselleni kuorman, jota ei enää voi keveästi ravistaa harteiltaan. Valitettavasti minulla tuntuu olevan taipumus kasata sitä kuormaa myös toisten harteille. Toisaalta lohduttaudun sillä, että valinnat ovat jokaisen omia ja elämää ei pääse karkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti