Rakkaat, todella rakkaat lapseni

Milloinkahan viimeksi olen tuntenut itseni näin levänneeksi ja onnelliseksi? Ihanat lapseni.

Tänään mietin, en ehkä ensimmäistä kertaa, mutta todella voimakkaasti, ettei minun koskaan olisi pitänyt houkutella Mr M tulemaan siihen vapaana olleeseen hetkeen. Mennyttä en voi muuttaa. Olen iloinen, että hän valitsi viisaasti. Tai ehkä me molemmat valitsimme. Tai ehkä me emme koskaan tiedä. Minusta tuntuu kuitenkin, että olen anteeksipyynnön velkaa.

Lasten tähden.

Rakkaiden riidat

Jouduin tänään todistamaan kahden itselleni rakkaan ihmisen riitelyä. Se tuntui selittämättömän pahalta ja minusta tuntui, että minun tulee tehdä jotain. Sovitella heidän välejään jotenkin. Mutta enhän minä voinut enkä minä heidän puolestaan voi pyytää tai antaa anteeksi.

Mistähän syystä anteeksipyytäminen on niin vaikeata?

Yritän opetella antamaan itselleni ja muille anteeksi. Ja kun pyydän anteeksi, pyrin tekemään sen vilpittömin mielin. Jos jotain minun tulee osata antaa anteeksi itselleni niin se, etten ole kovin hyvå tässä. Katson menneeseen joskus tuntien häpeää. Voinko antaa itselleni anteeksi senkin mitä häpeän?

Olin kuuntelevana korvana riidan toiselle osapuolelle. Toinen ei halnnut aiheesta jutella. Tuulettaa täytyy joskus, muttei ole pakko. Joskus minunkin pitäisi tuulettaa.

Tänään koin iloisen asian ekaa kertaa elämässä ihan aidosti:minua headhuntattiin. Saapa nähdä tulisiko tästä jotain positiivisia seurauksia tulevaisuudelle!

Työkuviot

Kollegani on päättänyt jättää yhtiömme. En ihmettele. Hänellä on toisella paikkakunnalla nainen, jonka kanssa hän pääsee muuttamaan yhteen ja mielenkiintoinen työpaikka isommassa firmassa. Eipä meillä ole noiden rinnalle paljon kilpailuvaltteja.

Tämä tarkoittaa sitä, että firmaamme kyllästynyt toinen henkilö pääsee ottamaan lisää vastuuta ja opettelemaan uusia hommia. Hänelle tämä tilanne on kuin lottovoitto. En tiedä ymmärtääkö hän edes mitä tämä tarkoittaa.

Itse aloin katsella uusia työpaikkoja tosissani. Pomo on edelleen ihan yhtä ihana kuin ennenkin ja tekee kaikkensa sitouttaakseen minua ja antaakseen minulle mahdollisuuksia. En oikein osaa päättää.

Toistaiseksi tarjolla olisi yksi mielenkiintoinen paikka, mutta sen mielenkiintoisuus riippuu oikeastaan siitä, mitä työllä on tarjottavana tulevana aikana. Sellaisenaan työkuva ei houkuttele. Kyseisen pestin esimiestehtävä sen sijaan houkuttelisi. Vastaisi paremmin nykyistä toimenkuvaani, joskaan alaisia minulla ei ole. Taidan soittaa ja kysyä vähän detaljeja hommasta. Ja palkka kiinnostaa. Tahtoisin sitä hieman enemmän kuin nykyisin.

Mother

Rakas äitini on huonona. Kunpa hän jaksaisi sinnitellä leikkauksen ja alkaisi toipua lukuisia lisävuosia saaneena.

Paljon on hänen sydämensä murheita jaksanutkin kantaa. Liekö tuo ihme, että se tahtoisi jo luovuttaa?

Miten sais kivemmat vibat

Väsyttää ja ärsyttää. Haluaisin olla hyvällä tuulella ja voida paremmin. Syö terveellisesti ja liiku säännöllisesti. Just.

Omituiset unet

Seisoin ikkunan ääressä. Lasi oli suuri ja siitä näkyi kaupunkimaisemaa. Uskoin olevani toimistoympäristössä. Kun käännyin, takanani ollut huone oli muuttunut hotellihuoneen kaltaiseksi. Edessäni oli suuri parisänky ja sängyn toisella puolella seisoivat kollegani. He viittilöivät minua käymään sängylle makamaan.

Freud olisi riemuissaan.

Kaikenlaista

Kävin eilen kantamassa korteni kekoon ja kunnostelemassa kesäpaikkaa, jossa lukuisat henkilöt ensi kesänäkin toivottavasti saavat viettää aikaansa viihtyen. Hommia ei paljonkaan ollut ja ilta meni lähinnä saunoessa ja jutustellessa. Muu porukka oli minulle lähes tuntematonta, mutta ihan mukavaa. Yhteissaunaan uskaltatujia oli vähän, mutta en sentään ainoana naisena ihan yksinkään tarvinnut saunassa olla. Löylyt olivat makoisat.

Olen huomannut, että minulla on elämässäni paljon hyviä asioita ja hyviä ihmisiä. En taida osata olla riittävän kiitollinen. Työkaverit auttavat ja entinen mieskin osoittaa huomattavaa avuliaisuutta aina toisinaan. Mukavaa sentään.

Surkuttelin töissä vaikeaa tilannetta uhkaavien lomautusten ja oman talouden suhteen luottamuksella ihan väärälle ihmiselle. Sain nimittäin päivää myöhemmin soiton esimieheltäni, joka on matkoilla. Puhelun sisältö oli lyhyesti että rauhoitu ja kyllä töitä on ja että parin viikon päästä ollaan viisaampia siitä, mitkä projektit syksyllä lähtevät liikkeelle. Rauhoituin vähän, mutta edelleen tuntuu, että on syytä huolehtia cv ajan tasalle ja jaella se riittävän suurella jakelulla.

Työn sisällöllä on merkitystä minulle ilmeisen paljon. Olen nauttinut viime päivinä saadessani tehdä uusilla ohjelmistoilla mielestäni erittäin hyvää työtä. Opiskelin jonkin verran uutta ja opin mielestäni tosi nopeasti. Kunpa vaan saisin opetella uutta ja nauttia työstä. Ja tulisi sitä kiitostakin jossain vaiheessa.

Mitähän kivaa keksisi työkavereille huomisen piristykseksi?

Päästelin tänään höyryjä puhelimessa kaverilleni. Nimittäin taisin tulla haukkuneeksi hänet ihan pataluhaksi. Vituttaa vaan seurata miestä, joka ryyppää elämäänsä viemäristä alas. Ei paljon sympatiaa multa herunut vaan käskin mennä lääkäriin hakemaan apua. Edellisen hoitokertansa hän jätti kesken, ties minkä tekosyyn varjolla. Huoh, kaipa minä kuitenkin jollain tasolla kannan itsekin hänestä huolta, vaikka ryyppäminen noin lähtökohtaisesti hänen oma ongelmansa onkin ja ratkaisun on lähdettävä itsestä. Mutta minä en ainakaan aio kaunistella tai silitellä päätä "voivoi sinua" tyyliin. Vittu äijä, TEE ASIALLE JOTAIN. Ja sitä paitsi, hänenkin ryyppäämisensä aiheuttaa melko paljon huolta ympärillä olijoille. Tajuais ees sen.

It's in his kiss

Joo. Niin se menee. Saispa vielä sen. Juon punkkua ja kärsin siitepölystä. What a life.

Voihan organisaatiouudistukset

Nyt alkais nää organisaatiomuutokset riittää. Hädin tuskin ehtivät käyntikorteissa painomusteet kuivua, kun jo vedetään organisaatio uuteen järjestykseen. Kukaan ei enää tiedä mistään mitään ja voi vaan ihmetellä miten kukaan mistään mitään oppii tietämäänkään kun hommat vaihtuvat kuin liukuhihnalla. Organisaation sisäinen tehtävänkierto tuntuu olevan meillä hieman hallitsemattomampaa kuin jossain voisi kuvitella olevan.

Joskus toivoisin elämääni stabiiliutta lisää. Erityisesti talouteen (positiivista stabiiliutta ainaisen rahat loppu tai ei riitä status quon sijaan)ja lisäksi työpaikkaan. Positiivista virettä, positiivisia uutisia, pysyviä ja toimivia rakenteita, stabiilia johtamiskulttuuria. Nyt väsyttää todella paljon.

Tahdon lohtusyödä kinuskia ja paljon.

Arkea ja onnellisia hetkiä

Olen pohtinut tänään hieman melankolisesti menneitä suhteitani. Eipähän se vanhojen juttujen myllääminen juuri mitään anna, mutta jostain syystä nyt kuitenkin olen niitä kelaillut. Ehkä se on sitä, että yhden yön seikkailun jälkeen se yksinäisyys tuntuu vielä voimakkaammalta. Ei sillä, en minä häntä juuri kaipaa. Yleisesti vaan parisuhdetta. Sellaista, jossa voisi tuntea olevansa toiselle tärkeä ja merkityksellinen. Ei nyt vain taida olla sen aika.

Tulossa olevat taloudellisesti haastavat ajat saavat minut masentumaan tai ainakin tuntemaan runsaasti alakuloa. Trendivapaita on luvassa tulevalle syksylle ilmeisesti lukuisia viikkoja eikä tarvinne erikseen mainita, että rahaa ei ole. Ei mitään puskureita, joiden avulla taloudellisesti haastavista ajoista voisi kunnialla selvitä. En todellakaan tiedä mitä tekisin. Toivon, ettei pakkolomaa tulisi ihan maksimimäärää omalle kohdalleni. Mutta tekemistä on lyhyemmässäkin pätkässä.

Uusi (hyväpalkkainen) työpaikka tulee varmaankin kuin tarjottimella ennen sitä?

Jos jotain positiivista yrittäisin ajatella, ettei menisi ihan ruikuttamiseksi. Tänään oli lasten kanssa kohtuullisen ok päivä. Vietimme aikaa elokuvien parissa, kun keli oli surkea, pelasimme muistipelejä, piirtelimme, pelasimme polttopalloa pihalla isommassa lapsiporukassa ja tanssimme sisällä. Mukavaa saada rakkautta ja antaa sitä.

Molemmat lapset vaikuttavat terveiltä ja suhteellisen onnellisilta. Tuntuu kivalta viettää lasten kanssa aikaa. Kunpa sitä hyvää, onnellista aikaa riittäisi heidän elämässään.