Reilu pari vuorokautta vielä

En voi olla ajattelematta... Onkohan hän ajatellut minua laisinkaan? Olenko käynyt mielessä joen rannalla tai viskiä siemaillessa? Onko hymy muistunut mieleen tai lämpö aikahtanut rinnassa? Onko housuissa tuntunut vuokseni se merkitsevä kivistys, edes orastava?

Samaan aikaan, kun mietin näitä, tuumailen josko se menneisyydestä viestin lähettänyt komistus vielä osuu polulleni ja muuallekin. Osaisin ehkä ottaa sen piristävänä hetkestä nauttimisena. Tai sitten en. Vittu mä tiedä mistään enää mitään. Lähden metsään.

Hymyilyä tauotta

Hän on reissussa. Poissa ollessaankin hän yllätti minut epäsuoralla viestillä. Yksi lause on jaksanut motivoida ja innostaa minua monta päivää. En lakkaa hymyilemästä aina sitä viestiä ajatellessani enkä malta olla ajattelematta sitä vähän väliä. Hymyilen siis lähes tauotta. 

Mulla on valtavan kevyt olo ja sellainen fiilis, että kävelen voittajana ulos monesta tilanteesta. Toivottavasti universumin selittämättömät voimat nyt menevät linjaan ja saan aikaan ihmeitä. 

Karismaattinen aura tilattu!

Hitsi kun on ikävä

Onhan se epäreilua. Ei saisi yrittää vaikuttaa toisen mieleen, kai sitä viettelyksikin voi kutsua. Olin viikonloppuna juhlissa, massabileissä suorastaan. Ja olin flirttailevalla tuulella. Flirttaillessani ajattelin oikeastaan sitä, että minun pitäisi tehdä jotain sopimatonta, että en enempää sotkeutuisi ajatuksissani häneen. Okei, olutta oli mennyt jonkin verran, sen verran etteivät ajatuskulut kovin järkeviä olleet. Missä ajatuksista oli se osuus, ettei pitäisi tehdä MITÄÄN? Mikä helvetti minua vaivaa? Ilokseni huomasin, että flirtti puree ja tehokkaasti. Liiankin.

Työkaveri on liikaa ajatuksissa, mutta en voi mitään sille. Me vaan viihdymme yhdessä. Luulenpa, että suuteluun on alle kuukausi. Jos sillä pääsisi yli tästä. Shokkia sen verran ja säikähdystä: 'meidän ei pidä viedä tätä pidemmälle' 'liikaa ongelmia' 'kivaa tähän asti ja jatketaan fiksusti'. Psyykkaan itseäni. Olen varma, että niillä huulilla osataan suudella.

Rautaa ja hikeä

Olen vetänyt tällä viikolla melko monta sarjaa salilla kiukulla. Tänään rääkkäsin reisiä niin, että viimeisessä sarjassa tuntui jo oikeasti tosi pahalta, mutta tein myös henkilökohtaisen maksimin pitkiin aikoihin.

Josko se kropan rääkkääminen saisi sydämen rauhoittumaan. Pari päivää on nyt tuntunut siltä, että olemme molemmat jotenkin varovaisia. Kohtaamisiimme tulee työkuvioiden muutoksen takia taukoa. Toivon sen rauhoittavan osaltaan tilannetta samalla kun tulee muita kiireitä.

Jos minä kiukulla saan käskettyä kroppaa suoriutumaan jostain mistä se ei suoriutunut vielä hetki sitten, voisinko oppia käskemään sydäntä samalla tavalla? Keskittymään ponnistukseen ja ylittämään itsensä.

Ihanan kamalaa

Ei pitäisi tehdä tulkintoja. Pitäisi keskustella suoraan. Mutta ei tässä nyt vielä ole sellaiseen mahdollisuutta tarjoutunut. Tulossa kuitenkin hyvää vauhtia.

Kaikesta sen huomaa, että tulossa on melkoinen yhteinen syksy. Olemme saaneet miellyttävän työtilan, jossa katseille ja yhteiselle tekemiselle on tilaa ja aikaa. Onneksi sentään tilassa istumme sen verran kaukana toisistamme, ettei tahattomia hipaisuja tule ihan liikaa.

Hän puhuu minulle siitä, miten viihtyy kanssani, nauttii seurastani ja haluaa viettää enemmän yhteistä aikaa. Tunnen aivan samoin. Yhä enemmän keskustelu saa sävyjä, joissa on syvyyttä. Samaan aikaan näiden keskustelujen kanssa hän pyysi minua ulos. Tapaamiseen työajan ulkopuolella. "Just us".

Valvoin viime yönä tunteja. Heräsin aamuyöllä johonkin aikaan pohtimaan tilannetta. Houkutus on valtava, mutta yritän samaan aikaan vakuuttaa itseni siitä, että osaan toimia viisaasti enkä tällä kertaa päädy aiheuttamaan itselleni ja ympärillä oleville ihmisille enempää tuskaa. Vielä kun uskoisin itseeni.

Poissa silmistä, vaan ei mielestä

Tauot tekevät hyvää. Loma esimerkiksi. Helpotti vähän. Vaikka erittäin usein ajatuksiin hän lomallakin hiipi, oli kuitenkin levolisempi olo.

Heti loman jälkeen kuitenkin, ensimmäiset yhteiset työpäivät toivat saman fiiliksen. Ajatuksissa liian usein.

Ollessamme yhdessä huomaan pakoilevani katsetta. Jos katsoisin silmiin, ne antaisivat minut ílmi enkä vastaisi enää itsestäni. Vaikka ei ihastumiseni salaisuudeksi ole jäänyt, kyllä me molemmat sen tiedämme. Toisaalta on mukavaa, kun huomaan hänen nauttivan saamastaan huomiosta. Samalla pelkään, miten syvälle tämä leikki minut vie synkkiin aikoihin. Koska tästä, vaikka kuinka kaunista hetkittäin, seuraa väistämättä monenlaista luopumisen tuskaa.

Tekisi mieli, niin kovasti oikein, koettaa millaista läheisyys olisi. Kuulla toisen sanovan, että on janonnut kosketustani yhtä paljon kuin minä hänen. Samaan aikaan kuitenkin kotona kosketus tuntuu yhtä hyvältä kuin ennen ja rakastan ihan yhtä paljon.

Kollega totesi, etti ihmistä ole tarkoitettu yksiavioiseksi ja että eläimiähän me olemme. Kontrollia kuitenkin odotetaan enemmän. Edelleen.

Ja minä yritän, vakuutan, yritän kyllä. En vain ole ihan varma, uskonko onnistuvani ja silloin ollaan jo turmion tiellä.

Unia

Hän tulee uniini. Viime yön unessa oli kastunut pahasti sateessa matkalla asiakkaalle, jossa jonolin odottelemassa. Hän mukamas tuli neuvotteluhuoneeseen yläruumis paljaan, koska oli jättänyt paitansa naulakoille kuivumaan. Hengästyttävät lihakset tekivät katsomisen vaikeaksi. Hän tuli täpötäydessä neuvotteluhuoneessa viereeni istumaan. Uni meni sillä kohdalla unenomaisesti sekaisin, koska siinä oli ollut hirmuisen ahdasta, mutta yhtäkkiä tilaa löytyikin isolle miehelle, tosin sopivasti seksikkään ahtaasti edelleen. Hänen jalkansa lepäsivät reisistä vastakkain omieni kanssa ja hänen kätensä laskeutui lantiolleni niin, että se kulki selän yli ensin. Eihän tuollaista oikeasti missään tapahtuisi, mutta fantasiaunessani mahdollista sekin oli. Jostain syystä kukaan muu ei kiinnittänyt huomiota siihen, että hän piteli minusta kiinni.

Loppu-uni oli sekavaa mukamas asiakasneuvottelua, mukamas jotain omituista seksuaaisesti vihjailevaa kotimatkaa. Mutta ajatus kosketusten ja hipaisujen muuttumisesta rohkeammiksi aidossakin kontekstissa jäi elämään ja sydän on levottomampi kuin aikoihin.

Välittämisen tunne

Minuun on tehnyt erittäin suuren vaikutuksen eräs läheinen työkaveri. No, ei sinänsä yllätys, useinhan työpaikoilla tapahtuu ihastumisia.

Kyseinen kaveri on ulkoiselta olemukseltaan hyvin maskuliininen, lihaksikas ja omalla tavallaan kasvoiltaankin komea. Ehdottomasti hämmentävintä on se, ettei hän tunnu itse tiedostavan omaa fyysistä vetovoimaansa juurikaan. Tai sitten hän on taitava näyttelijä. Mutta ei tuo ulkoinen olemus minuun tehnyt vaikutusta, mikä sinänsä sekin on tavallaan hämmentävää. Oikeastaan noteerasin kokonaisuuden vasta useiden kuukausien jälkeen. Komea kuori sai sisälleen tunteikkaan ajattelijan, jonka järki leikkaa kuin partaveitsi.

Aloimme tehdä läheisemmin yhteistyötä reilu vuosi sitten ja mitä enemmän teen hänen kanssaan töitä, sen enemmän pidän hänen ajattelustaan, tavastaan hoitaa asioita ja siitä uskomattomasta sinnikkyydestä ja pitkäpinnaisuudesta, jota hän osoittaa päämääriin pyrkiessään.

Jossain vaiheessa yhteistä tekemistä tapahtui jotain. Kaikki ei ollut suoraviivaista alkuun, haasteitakin oli, mutta koska näin kaverissa potentiaalia, koetin yhteistyön kunnolla käyntiin saamiseksi kiinnittää huomioni onnistumisiin ja kehuin ja kannustin niissä asioissa, joiden toivoin kehittyvän ja joissa tuli onnistumisia. Otin -vaikka ei kai olisi tarvinnut- jonkinlaisen sparraajan roolin. Ja sitten jossain kohtaa sain jäyhältä suomalaiselta mieheltä sellaisen katseen, josta näin kiitoksen ja hyväksynnän. Se tuntui loistavalta.  Uskoisin, että kaverin vastuut kasvavat kasvavan itseluottamuksen myötä ja olen saanut rakennettua kasvupolkua opettamalla luopumista.


Yksi junamatka se taisi olla, jossa kevyesti jutustelimme jotain yleistä lätinää, mitä sitä nyt keskenään yleensä lätistään. Siinä jutustellessa katsottiin toisiamme hetken liian pitkään. Silloin välittämisen tunne oli ihan konkreettinen.

Syksyllä oli työkuvioissa ihan karmeita hetkiä ja olin hetkittäin ihan hajalla. Silloin totesin, että ilman työkaveriani en pystyisi tekemään töitäni alkuunkaan. Me olemme erittäin hyvä tiimi. Juttelemme paljon asiaa ja varmaan yhtä paljon asiatonta.

Olen siis jälleen ihastunut, välitän hänestä erittäin paljon. Tunnen halua häntä kohtaan. Ilmeisesti kuitenkin olen sen verran vanhempi ja viisaampi, että kerrankin ajattelin olla tekemättä typeryyksiä. Nimittäin yleisellä tasolla elämäni ja tämä työkuvio toimivat liian hyvin, että kannattaisi ottaa riskejä lähtemällä leikkimään jotain sopimatonta hänen kanssaan.

Ehkä siksi yhteydenotto vuosien takaa tuntuu hämmentävältä sattumukselta. Juuri kun näen vaivaa, etten sekoilisi, minua muistutetaan siitä, miten mukavaakin se voi olla. Ja se välittämisen tunne, joka silloin oli, tuntui yhtä todellisena kuin se silloinkin oli. Olen oppinut vuosien varrella itsestäni yhden asian: minun on lupa välittää. Välittäminen on vahvuuteni ja parhaat palkinnot ovat siinä, mitä välittämisen tunne saa ihmisissä aikaan. Välitän, ehkä jopa rakastan, maailman päivä päivältä paremmaksi. Uskon, että sen takia puolisonikin minusta välittää. Koska minä saan hänet tuntemaan olonsa hyväksi. Se on valtavan palkitsevaa.

Vuosien tauon jälkeen löysin tieni tänne uudelleen. Ehkä siksi, että jotain muutakin löytyi uudelleen. Huumorilla höystettyjä levottomia juttuja.

En nyt tähän ala referoida kuluneita vuosia, niiden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka kuinka paljon asioita. Viisaita ja tyhmiä valintoja, onnellisia hetkiä enemmän kuin onnettomia, ihastumisia, rakastumista, paljon levottomia juttuja ja elämää yleensä.

Mielenkiintoista seurata niin itseään kuin muitakin.

"The first and worst of all fraudes is to cheat one's self. All sin is easy after that."

Iltalehden sivulta lainattua

"Kuohuva mieli ja temperamentti jalostuvat erimielisyyksiksi ja riidoiksi, joita teinitytöllä on äitinsä kanssa 183 kertaa, sisarusten kanssa 257 ja ystävien kanssa 127 kertaa vuodessa.

Ovet paukkuvat 164 kertaa vuoden mittaan ja sydänsurujakin luonnollisesti on. Tyttö vuodattaa kyyneleitä 123 kertaa pojan vuoksi yhden vuoden aikana.

Neljännes kyselyyn vastanneista äideistä myöntää, että elämä teini-ikäisen tytön kanssa on perheelle koettelemus. Iän mittaan kuitenkin helpottaa. Kun tyttö varttuu nuoreksi naiseksi ja saavuttaa 23 vuoden iän, hän alkaa arvostaa äitinsä tekemiä uhrauksia perheen ja lasten hyväksi.

Brittiläisen naisten intiimihygieniaan keskittyvän yrityksen kyselyyn vastanneista 2000 naisesta 67 prosenttia oli sitä mieltä, että he olivat "isossa kiitollisuudenvelassa" äidilleen.

Äidit ja tyttäret kiistelevät useimmiten jälkikasvun huoneen siisteydestä, poikien tapaamisesta sekä yksinkertaisesti siitä, että vanhempien esittämiin kysymyksiin tulisi saada edes jonkinlainen vastaus."

..tätä odotellessa..