Varsin tuotteliasta

Niin, olen ollut mielestäni aikaansaapa. Totesin naputelleeni julkisuuteen yli 200 tekstinpätkää elämästäni ja tunnelmistani. Liekö ollut kiinnostavaa?

Kävin tänään hyvin kysymyksiä herättäneen keskustelun meilissä, mutta ilmeisesti vastauksia on turha odottaa. En tajunnut alkuunkaan mistä on kyse, mutta ilmeisesti jostain väärinymmärryksestä. Olen hämmentynyt, mutta tuskin alan asiaa sen enempää pohtia. Joku oli kuvitellut jotain minusta, mutta huomannut erehtyneensä. Hyvä niin, koska ilmeisesti tuo kuvitelma asetti minut jotenkin ikävään valoon.

Töissä oli tänään huono päivä. Tai hyvä sikäli, että sain oikeita asioita tehtyä kohtuullisen hyvin, mutta huono siksi, ettei aika silti riittänyt. Lisäksi huomasin, ettei minua kiinnosta jutella oikein kenenkään kanssa mitään ja nekin ihmiset, jotka ovat minua ilahduttaneet, saivat minut suorastaan ärtymään. Sekin urheilijapoika, jonka kanssa yleensä tahtoisin vaikka mitä, ainakin mielikuvituksessani, otti minua päähän ihan satasella. Eikä hän edes tehnyt mitään. Olin vain niin huonolla tuulella. Yritin olla puhumatta kenellekään mitään.

Kaipa minun huomenna pitäisi saada valmiiksi ne asiat, jotka olen luvannut. Huoh.

Äideistä ...ei mikään hyvä päivä.

Työpäivä oli pitkä ja väsyttävä. Asiaa oli paljon ja lopulta tuntui, että uuvun sen alla. Tarkoitus oli illalla kotona jatkaa, mutta en ole tehnyt mitään.

Olin äärimmäisen huonolla tuulella kotiin palatessa. Lapsilla oli kuravaatteet päällään heitä hakiessani, ensimmäisenä piti riisua ne pois. Nuorempi ehti jo sotkea kätensä kuraan ennen autolle pääsyä ja sotki oman turvaistuimensa, penkin ja oven kuraisilla sormillaan. Kotiin palattua huomasin hänen hanganneen hiekkaisilla käsillään auton ovea ja maalipinta oli tietenkin kuin hiontapaperilla käsitelty. Vaikka auto onkin vanha ja ruosteinen, eikä muutenkaan mikään viimeisen päälle puunattu, jotenkin menetin hermoni. Huusin ihan käsittämättömän paljon lapsille heidän huonosta käytöksestään, typerästä sotkemisestaan ja äksyilin suunnilleen kaikesta, mitä he tekivät. Lopulta istuin omasta typeryydestäni ja huonosta käytöksestäni häpeissäni ja hämmentyneenä keittiön pöydän ääreen ja pillahdin lohduttomaan itkuun. Lapset järjestelivät säikähtäneinä tavaroitaan eteisessä ja minun oli nieltävä itku, pyyhittävä naama ja asteltava pyytämään lapsilta anteeksi. Itkettiin kaikki porukalla ja todettiin, että rakastamme toisiamme aina silti, vaikka välillä teemme tyhmiä ja käyttäydymme huonosti.

Paha mieli jäi silti koko illaksi.

Luin illan mittaan erästä blogia, jonka seuraamisen aloitin keväällä erään baari-illan aikana saamastani vinkistä. Tänään löysin sille "vastinparin", eli ko. pariskunnan toisen puoliskon blogin. Istuin lähes pari tuntia koneella lasten mentyä nukkumaan ja tirkistelin heidän elämäänsä. Onnellisen tuntuinen pariskunta ja parisuhde. Kademieli iski. Kiukku siitä, ettei minulla ole mitään tuollaista.

Tämä päivä on ollut huono päivä. Työasiat menivät kyllä hienosti eteenpäin, mutta miksi tämä yksityiselämä nyt tuntuu tökkivän niin ankarasti? Nautin lasteni kanssa mukavasta loppuillasta, mutta kuten sanoin, paha mieli jäi taustalle.

Pieni valopilkku illassa oli nuorukaisen puhelu. Tosin sekin vain arkinen, käytännön asiaan liittyvä kommentointi. Ilmeisesti tuo nuorukaiseen liittyvä pohdiskelu ja päiväunihaaveilu ovat saaneet minut ylikorostetun tietoiseksi siitä, että vanhenen koko ajan ja vääjäämättä. Jotenkin kaipaan kovasti aikuiseen syliin, jossa käsivarret ympärilläni sanoisivat, ettei minun tarvitse koko ajan jaksaa. Joku sanoisi minulle, että lepää sinä, minä rakastan.

Sunnuntai

Tänään olemme saaneet paljon aikaan. Aamulla suunnattiin uimaan ja sieltä palattua otettiin päiväunet. Maalailin kirpparilta hankkimiani tasoja ja sain lenkkikutsun. Käväisin nuorukaisen kanssa kävelyllä, lapset mukana. Ehkä ne tunteet jotenkin laantuvat useamman tapaamisen yhteydessä? Mieltä hän kaihertaa ja jotenkin suhtaudun häneen vältellen. Yritän estää itseäni ihastumasta tai jotain. En tiedä. Mutta nyt kuitenkin lenkki meni kohtuullisen rauhallisella mielellä ja tavanomaisuuksia rupatellen. Tosi kivaa, että tulee lähdettyä lenkkeilemään hänen kanssaan. En varmasti olisi lähtenyt itsekseni mihinkään tänäänkään.

Väsyttää. Mun tekis mieli pussailla.

Keskustelua eronneiden kesken

Kävin vierailulla tutuksi tulleen rouvan luona. Hän eroaa miehestään. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen tilannearviotaan suhteesta, sen päättymisen syistä ja -kuten olin arvannutkin- hänen uudesta suhteestaan. Sitä en tosin arvannut, että tuota suhdetta oli kestänyt jo yli vuoden. Onnea heille, toivon, että rakkaus kantaa.

Päädyin pohtimaan omaa sivusuhdettani. En osaa enää ajatella, minkä aikaa se kesti. Joitain kuukausia? Puolitoista vuotta? Mistä se mitataan? Tapaamisten määrästä? Yhteydenpidon kestosta? Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Varmaan on vain se, etten ole edelleenkään lakannut ajattelemasta häntä. Ehkä voin todeta, että yhteydenpito on lakannut. Ilmeisesti syytä ei enää ole. Enää hän ei täytä ajatuksiani joka päivä, mutta en minä häntä unohtanutkaan ole. Toivon, että hän on onnellinen. Uskon, että hän on. Valinnat, joiden vuoksi suhteemme päättyi, ovat sellaisia, joita hän ei olisi voinut tehdä toisin. En minäkään. Hän ei olisi hän, jos valinta olisi mennyt toisin. Taidan arvostaa häntä eniten juuri siksi, vaikka koenkin jotain henkilökohtaista menetyksen tunnetta. Joissain asioissa en voi tulla ensimmäiselle sijalle. Ei pidäkään.

Mietin taas kerran sitä, miten itse olen niin haluton aloittamaan suhdetta. Vai huijaanko vain itseäni? Ehkä oikeasti syöksyisin suin päin suhteeseen, jos saisin vinkkejä siitä, että joku kiinnostuisi minusta. Toivottavasti ainakin olen sen verran viisastunut, etten enää aloittaisi suhdetta vain siksi, että on läheisyydenkaipaus. Tahtoisin osata tehdä viisaampia valintoja kuin ennen, silti menettämättä mahdollisuutta upeisiin kokemuksiin.

Niin, hetkellisesti ajatuksistani on saanut otteen nuori mies, mutta en usko tämän kestävän. Se menee ohi. Niin kuin muutkin ihastukset. Kunpa elämä ei menisi ohi.

Kummallisia "lemmikkejä"

Päätin perustaa lierolaatikon kotosalle. Jotenkin raivostuttaa jätteiden kuskaaminen huonosti lajiteltuun biojäteastiaan. Niinpä päätin alkaa kasvattaa näitä. Hoitaminen voi olla mielenkiintoista. Jätteiden pilkkomista on luvassa ja pienten luikeroiden tarkkailua.

Menee se aika näinkin.

Kylmää ja pimeää

Ei tullut lenkkiä. Tuli koti-ilta omien ajatusten kanssa. Hyvä näinkin, vaikka jokin pettymisen tunne koettaa tunkea pintaan.

Sain puhelun, jota en osannut odottaa. Kohtelias, huomaavainen ja saa oloni tuntumaan siltä, että oikeasti välittää siitä miltä minusta tuntuu. Miksi sen pitää näin mennä? Olen menettämässä otteen ja luisumassa mielikuvituksen luomaan illuusioon. Kukapa ei tahtoisi tulla rakastetuksi? Tekisi mieli aloittaa peli, viettely ja viehäysvoiman testaaminen. Mutta en tahtoisi ryssiä mitään, hyvä kaveri.

Pitänee koettaa kasvaa aikuiseksi ja antaa myös muiden tehdä niin. Silti, tuntuu siltä, että sattumat heittävät ivaa naamalle. Erityisesti vaivaa viime aikojen tv-mainos, jossa iäkkäämpi nainen fantasioi paljon nuoremmasta miehestä. Aina kun näen sen, joudun tunnustamaan omat fantasiani itselleni.

Tää sattuu...

Tuskin maltan odottaa huomista

Lupauduin lenkille.

Nothing much

Työ: kiirettä, haasteita, ongelmia. Silti kivaa!
Koti: epäjärjestystä, tekemättömiä töitä
Lapset: kavereita yökylässä, arkista touhua, inspiroivia hetkiä
Kaverit: vähän hukassa, kun ei oo aikaa. Nuorukaisesta ehkä lenkkiseuraa (taas) jossain vaiheessa.Suhteet: non existing

Ihan oikea vapaapäivä

Vietin eilisen täysin poissa työkuvioista. Tai no, kävin työkaverilla apuna yhdessä hommassa ja tulihan siinä työjutuistakin turistua... Mutta kuitenkin irti töistä muutoin.

Himoitsin soittaa seuraa ja lopulta sitten soitin nuorukaiselle (hahahaa niitä vakaita päätöksiä). Hän ei onneksi vastannut. Tosin soitti myöhemmin takaisin, mutta koska hän oli varattu muualle, ei tapaamisesta onneksi tullut mitään. Ja taas päätin olla soittamatta minnekään. Suunnittelin lähteväni kaupungille yksille, mutta lopulta olin vain kotona ja tein käsitöitä.

Odottelin oikeastaan, että lapset tulisivat taas kerran kotiin jo sunnuntaina, mutta eivätpä tulekaan. Tuntuu tyhjältä. Sitä täyttääkseni ajattelin tänään mennä leffaan ja tietenkin tekisi mieli soittaa sille nuorukaiselle, että tuu mun kaa. Mutta en soita. Päätin yrittää olla fiksu. Katsotaanpa nyt saanko lähdettyä minnekään vai meneekö ilta ihan lorviessa. Päivä onkin mennyt työpaikalla ensi viikkoon valmistautuessa.

Kyllä mulla on tylsä elämä.

Let's call this a day

Yli 13 tuntia putkeen töissä. Eiköhän se jo ala riittää.
Piti mennä iltaa istumaan työkaverin kanssa, mutta hänelle tuli yllättävä este. Yksin en suoriutunut liikkeelle vaan päädyin istumaan toimistolla ihan liian pitkään.

Nyt taitaa olla aika lähteä kotiin.