Nyt on kuritettu perhettä taudeilla ihan tosissaan. Sekä lapset että itse olemme sairastaneet kovin ärhäkkää flunssaa. Luultavasti viikon sairastaminen ei riitä, vaan tauti jatkuu pidempäänkin. Akuutti bronchitis vaivaa. Yskiminen on lähes oksentamista muistuttavaa kakomista ja nukkuminen on vain haave. Jostain olemme viruksen napanneet ja ainoa apu on saatavilla höyryhengittelystä ja runsaasta juomisesta. Yskänlääkkeet ovat ihan turhia, antibiootit nyt sanomattakin. Kuumeita alentavien tulehduskipulääkkeiden avulla saan itseni pysymään tolpillani, jotta jaksan muksuja hoitaa.
Niin, omaa oloa ei tietysti juurikaan helpota se, ettei päivisinkään saa levätä, kun täytyy sairaista lapsista huolehtia oman sairastamisen ohessa. Lisäksi töissä on sellainen tilanne, että jo päivän poissaolo on pienimuotoinen katastrofi, puhumattakaan viikon poissaolosta, joka tuskin edes riittää. Puhelin on soinut tiedossa olevasta saikusta huolimatta useita kertoja päivässä. Puhelut alkavat aina samalla tavalla: "Tiedän että olet sairaana, miten voit? --- Toivottavasti paranet pian. Mulla oli tässä vaan tää yks juttu, voisitko nopsaan vastata/meilata/lähettää filen/jne. En minä halua sun sairastamista häiritä, mutta aattelin, että eihän tää nyt sit iso juttu kumminkaan oo."
Kaikesta huolimatta: Hyvää ystävänpäivää kaikille teille, jotka blogiini eksyitte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti