K aikoili tulla yöksi viereeni. Olosuhteet olivat kuitenkin sitä vastaan ja hän pääsi luokseni vasta aamulla. Vietimme päivän yhdessä lasten kanssa touhuillen. Välillä pysähdyimme halauksiin ja suudelmiin. Tietenkin kaipaus häneen heräsi taas ja kasvoi ihan sietämättömäksi. Seuraavan kerran tapaamme ilmeisesti vasta viikon päästä ja on jo heti ja ennakkoon ikävä. Eikä vähiten hänen kroppaansa. Lihaksikkaat käsivarret saavat minut ihan heikoksi ja hänen tapansa suudella tuntuu varpaissa asti.
En tiedä, millainen tulevaisuus meillä on, en tiedä voinko luottaa meillä olevan oikein minkäänlaista. Mutta nyt minä haluaisin, että hän olisi tässä, tulisi viereeni illalla ja saisin lopulta nukahtaa hänen kainaloonsa yöksi. Jotenkin olen alkanut kaivata, että se olisi pysyvämpi järjestely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti