Olen vatiloinut moneen suuntaan sitä, onko K minulle sittenkään "se oikea". Jotkut asiat, ehkä vähän epämääräisetkin, vaivaavat suhteessa. Nyt kuitenkin sain näpeilleni.
Juteltiin viikonvaihteessa siitä, millaista olisi ehkä asua yhdessä. Ja totesimme samassa, että onkohan sellaista vaihtoehtoa realistisesti olemassakaan? Itse sain maistaa omakotitaloasumisen kyseenalaista riemua aikanani ja se tuntui minusta loputtomalta työleiriltä. K taas on ehtinyt asustella "maalaistaajamassa" omakotitalossa sen verran, että kerrostaloasuminen ei houkuttele. Toista se oli nuorempana, kun voi jutella "ihastusten" kanssa maailmasta ja maalailla ties millaisia tulevaisuuden visioita pilke silmäkulmassa. Nyt on tilanne se, että pitää miettiä itseään, mitä todella haluaa, lapsiaan, toisen lapsia, entisiä puolisoita, koulukavereita ja herra ties mitä.
On ihan huvittavaa, kun huomaa, että olemme tunteneet vasta muutaman kuukauden ja minä olen miettinyt jo kymmenet skenaariot päässäni siitä, mitä tulevaisuus voisi olla. Ja valitettavan moni niistä skenaarioista on mustempi kuin yö. Samaan aikaan toivon, että se olisi jotain ihanaa. Minua jotenkin harmittaa ja lannistaa todeta, että luultavasti tästä meidän jutustamme ei tule yhtään mitään. Ja silti tästä sitkutaan. Odotetaan kai vain sitä lopullista hetkeä, jolloin on aika lähteä eri suuntiin. Olikohan se jo eilen?
Hän lähti täältä eilen itkuisten keskustelujen päätteeksi (onko meillä mitään minkä varasta ponnistaa, jos olemme niin eri mieltä mahdollisesta tulevaisuudesta) ja hänestä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.
Tässä tulee juuri taas kerran vastaan se, miten hän on tasainen, rauhallinen ja järkevä. Ja minä vouhotan asioiden edellä, näen peikkoja siellä missä niitä ei ole ja minulta jäävät näkemättä ne, jotka hyppivät silmille.
Minulla on Kta ikävä. Jotenkin ei vain tunnu oikealta minunkaan ottaa yhteyttä. Suren suren ja suren. Suren ja sairastan. Ehkä se olisi hyvä suunnitelma elämään, että olen seuraavat 15 vuotta lasten kanssa töitä tehden. Katsotaan sitten, vieläkö miehet kiinnostavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti