Vauhtia pitkässä viikonlopussa

Huh. Tuntuu, etten ole ehtinyt kotona kuin kääntymässä käydä. Eihän se ihan totuus ole, mutta en kyllä mitään ole kotona saanut aikaan.

Keskiviikosta se alkoi. Silloin oli firman kevätjuhlat. Tietenkin alkuillan yhteistoiminnan jälkeen päädyttiin kaupungille yökerhoon. Jotenkin muuten sana yökerho on minusta ihan tyhmä, mutta disko kuulostaa vielä mäntimmältä. Mikähän olisi vähiten idioottimaisen kuuloista?

Siellä tutustuin hieman paremmin muutamiin nykyisiin työkavereihin. Yksi heistä oli selvästi kiinnostunut seurastani enemmänkin. Mikäpäs siinä, jutella oli oikein mukavaa, mutta muuta erityistä ei hän minussa herättänyt, ainakaan vielä. Ehkä tutustumme nyt lisää työpaikalla jatkossa? Ainakin sitä huomaan vähän odottavani, että voisimme jutella lisää.

Torstaina makoilin aamulla minulle harvinaisen pitkään ja käytin päivän lehtiä selaillen. Yhdessä lehdistä mainostettiin hengellistä tapahtumaa ja hetken mielijohteesta päätin lähteä sinne. Ja kokemus oli kyllä mieleenpainuva ja olin iloinen, että tulin sinne menneeksi. Tutustuin siellä pariin naiseen, joita odotan tapaavani myös jatkossa. Lisäksi sain erinomaisen vinkin siitä, missä erään kesäisen viikonlopun voisin viettää joko lasten kanssa tai ilman, riippuen siitä, miten saan lasten isän kanssa sovittua kesäkuun tapaamiset.

Perjantain vietin töissä ja vaikka itsestäni tuntui, etten saanut juuri mitään aikaan, tuntui pelkkä läsnäoloni ja muutamaan kysymykseen vastaaminen olevan kollegoille päivän pelastus. Ehkä minulla sittenkin oli paikkani siellä. Erään työkaverin houkuttelemana päädyin sitten illaksi eräälle tanssilavalle muutaman kymmenen kilometrin päähän ja täytyy kyllä sanoa, että pidin siitä. Tanssiminen vaan on niin mahdottoman mukavaa.

Lauantaina sitten ponkaisin puolessa tunnissa heräämisen jälkeen kaupungille siskon kanssa ostoksille. Päivän saldoksi jäi itselläni yhdet avokkaat. Sovittelin noin kahtakymmentä erilaista mekkoa, mutta totesin vyötäröllä olevan vararenkaan paksuuden olevan jo sitä luokkaa, että hyvin istuvaa mekkoa on äärimmäisen vaikea löytää. Onneksi kaapissani on entuudestaan edes jokunen, joka päälle passaa. Ja jotta saavutetuista muodoista ei täytyisi tinkiä, menin grillaamaan siskolle ja sen jälkeen kaverin luo juomaan synttärikakkukahvit. Kakkukahvien jälkeen suunnistimme lisäjoukkoja noudettuamme kaupungille. Ensin poikkesimme yökerhossa, jonka jälkeen menimme paikalliseen tanssiravintolaan. Siellä oli kyllä väkeä kuin pipoa ja tanssimaan pääsin enemmän kuin oikeastaan olisin halunnut. Yksi mies oli mieleeni, mutta ilmeisesti hän koki saman naisen kanssa tanssimisen kiusalliseksi. Tai ainakin sanoi, että jokin soveliaisuusraja taitaa ylittyä, jos hän ihan jatkuvasti hakee. Muutaman kierroksen tanssimme kuitenkin yli "kahden puolikkaan" -normista. Kyllästyin kuitenkin loppuillasta ahtaaseen tunnelmaan ja toivottelin kavereille hyvät yöt. Tiesin, ettei kavereita innosta enää paikkaa vaihtaa.

Olin alkuillasta ennen kymmentä ottanut kaksi alkoholipitoista juomaa ja vaikka laskinkin, että olisin jo ajokuntoinen, päätin varmistella ajokunnon viettämällä vielä valomerkkiin jäljellä olevat puolitoista tuntia sisätiloissa. Harkitsin ensin jotain pikaruokapaikkaa, mutta koska päivällä jo tunsin itseni liian paksuksi, päätin, että vietän loppuillan yökerhossa veden voimin. Vain vettä olinkin nauttinut jo usean tunnin tanssipaikassa.

Suuntasin samaan paikkaan, jossa alkuillan olimme viettäneet ja pääsin onneksi samalla lipulla ja vielä jonon ohi sisälle, kun kiltisti asiaa portsarilta ensin olin kysellyt. Sisällä oli bändi soittamassa illan viimeisiä biisejä. Pompin hetken tanssilattialla ja kun bändi lopetti, päätin kiertää paikan tuttujen naamojen toivossa. Hain tiskiltä lasillisen vettä ja kun kävelin tiskiltä pois kierroksen tehdäkseni, tieni katkaisi hymyilevä mies. Aloimme jutella ja loppuilta vierähtikin hänen kanssaan. Hän oli erikoisen näköinen ja erään erityisen hyvin tunnetun moottoripyörämerkin kävelevä mainos. Hän oli juopunut, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Silmät olivat iloiset ja älykkään oloiset. Tanssimme vähän ja hän kertoili itsestään jotain. Ymmärsin hänen kiinnostuneen, mutta kotiinlähdön hetkellä totesin kiinnostuksen olevan vain seksin nälkää. Ja kappas, vaikka olen jotain sellaista juuri kaivannut, niin ajatus ei minusta kuitenkaan tuntunut hyvältä. Ehdotin hänelle mahdollisuutta tavata joskus toiste tai käyttää vielä hetki jutellen jossain. Mutta jouduin toteamaan, että kiinnostus loppui ilmeisesti siinä vaiheessa, kun en petikaveriksi suostunut. Erosimme hymyillen ja minulla oli kaikesta huolimatta hyvä mieli.

Joskus minulle on moitittu suomalaisia naisia siitä, etteivät he juttele kenenkään kanssa baareissa tai jos juttelevat, suunnilleen ensimmäisenä lataavat tiskiin selonteon siitä, että tässä nyt sitten vaan jutellaan ja petiin on turha vongata. Itsestäni tuollainen käytös tuntuisi hyvin epäkohteliaalta. Ja sitä paitsi taidan olla sen verran kuitenkin "tilanteelle" avoin, etten ehkä voisi suoralta kädeltä moista edes päättää.

Vai onko sittenkin epäkohteliasta viettää aika nauraen ja jutellen, tutustuen ja sitten ilmoittaa punkanlämmittäjäksi tarjoutuvalle, että oli kiva jutella, mutta ei kiitos juuri nyt enempää? Itse sain oikeastaan sen mitä tahdoin: kivaa juttuseuraa sen sijaan, että olisin yksin odotellut valomerkkiä. Olinko epäkohtelias? Olisiko pitänyt ilmoittaa heti, että btw, jos pimppiä tahdot heti tänään, niin älä minuun tuhlaa aikaasi? Tämän enempää en kuitenkaan taida kuluttaa aikaa tähän.

Eräs, jota ajoittain kaipailen monessakin suhteessa, kirjoitti tähdistä. Hänen tähtitaivaansa sytytti minut joskus liekkiin. Muisto on kaunis, kunhan muistaa suodattaa harmaat sävyt siitä pois.

Surkuttelu sikseen

Nyyhnyyh ja surkeaa jnejne. Nyt on sitten surtu tarpeeksi paskaa duunipaikkaa, pomon irtisanoutumista, surkeaa rahatilannetta ja onnetonta rakkauselämää. Tosiaan. Nyt on aika kääriä hihat ja tehdä elämästä sen näköinen, mitä haluan.

Aloin rengastella mielenkiintoisia duunipaikkoja virtuaalisesti. Bongailin kaikki mahdolliset ja mahdottomat firmat, jotka ensimmäiseksi tulivat mieleen. Huomenna jatkan niistä, jotka tulevat mieleen toisena. Kolmanneksi kaivan esiin vanhan listani tämän seutukunnan suurimmista firmoista ja käyn läpi niiden taloustilanteen.

Siitä seuraava steppi on mennä käyttää hyödyksi kohta ex-bossin ja parin muun tyypin kontakteja. He ovat luvanneet suosituksensa antaa, joten heidän sanaansa pitää voida luottaa. Aion hakea varsin avoimin hakemuksin ja niitä masinoin liikkeelle erittäin ripeällä tahdilla alkaen huomisesta.

Annan kokonaisuuden hautua ja lisää hakemuksia lähtee tulevana viikonloppuna. Ja paljon.

Hirvittävä masennus?

Uskomaton tilanne. Väsyttää ihan eläimellisesti. Masentaa. Tuntuu turhalta melkein kaikki ja itkettää. Uusia työpaikkoja pitäisi jaksaa etsiskellä. En meinaa jaksaa.

Life as...

Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koeta ymmärtää. Vain elämää.

...I knew it does not exist anymore. Run while you can, sugar. Run fast!
-uutinen tuli, odotettu, masennuin siitä lisää. Harkitsen vakavasti sairaslomaa viheliäiseksi muuttuneesta työstäni. Avoimia hakemuksia liikkeelle A.S.A.P.

Olet rakastettava

Istuin iltaa yksikseni lasten mentyä nukkumaan. Kirjoittelin rivejä kirjaan, joka on menossa lahjaksi eräälle ystävälleni. Aloin miettiä kirjoittamiani sanoja. Sanat sinänsä tulivat paperille ilman sen suurempaa harkintaa. Kirjoittelin kai asioita, jotka vaan olivat siinä mielen päällä päällimmäisinä.

Tulin ajatelleeksi, että vahvuuteni monissa asioissa on varmaan siinä, että lähtökohtaisesti ajattelen, että jokaisessa on jotain rakastettavaa.

Myöhemmin samana iltana luin tämän artikkelin ja aloin miettiä lisää. Ei tekisi pahitteeksi, jos yrittäisi elää noin muidenkin ihmisten kuin lasten kanssa.

Yritän taas olla hieman parempi ihminen tästä eteenpäin.

Mitä voin enää tehdä?

Meillä on uskomaton johtaja. Ihan käsittämätön projektinjohtaja. Ei tuollaisia ole olemassakaan. Ihan hullu.

Oma esimieheni, tuo ihana, ystävällinen, kannustava ja jämäkkä ihminen, taitaa olla lähdössä firmasta. Enkä kyllä ihmettele sitä yhtään, mutta suren. Suren niin paljon, että rehellisesti sanoen en voi kuvitellakaan miltä minun duunini tulee sen jälkeen näyttämään. Nimittäin siitä hullusta projektipäälliköstä tulee mitä todennäköisimmin sen jälkeen oma esimieheni. Minä en kestä.

Rakas ylempi voima jossain, auta minua löytämään itselleni uusi työpaikka, jossa viihdyn ja saan tehdä jotain haastavaa ja mielekästä työtä. Ja kiitos siitä, ettet vitkuttele tilaisuuden järjestämisessä ;)

Valmista tuli

Pitäisi olla onnellinen. Saimme tänään sovittua tapaamiset ja lapsiin liittyvät elämisen tukemisen maksut. Ihan ongelmitta eivät neuvottelut menneet tai menivät muutoi paitsi raha-asioiden osalta. Siinä sitten tuli sen verran paha skisma, että lopulta peräydyin. Ettei menisi koko sopiminen puihin sen takia.

Mutta nyt, kun kaikki pitäisi olla selvää ja asioiden sovittuna, minulla on vain tyhjä ja hyvin, hyvin surullinen olo. Ei tämä mitään ihanaa ole, vaikka onkin "saanut haluamansa". Suren sitä unelmien elämää, jonka menetin. Sitä, jossa onnellinen perhe asustelisi omakotitalossaan. Tiedän, ettei meidän perheemme olisi ollut idyllisen onnellista, ei sinne päinkään, mutta johonkin sieluun se unelma oli syöpynyt. Nyt siitä on täytynyt osata päästää irti. Enkä ilmeisesti ole täysin osannut.

Ehkäpä päivän, parin sisällä olo helpottuu ja alkaa tuntua taas normaalilta. Ehkä huojentuneeltakin? Ja toivottavasti, minä tosiaan sydämestäni toivon, myös onnelliselta joskus.

Taidan ottaa lapseni ensi yöksi kainalooni.

Tavallisen tappava maanantai

Sunnuntaina jatkettiin töissä siitä mihin lauantaina jäätiin. Tosin itselläni oli väsymys. Työkaverin kanssa jäätiin oikeastikin siihen "yhteen", mutta sen jälkeen päätin ensin mennä tanssiravintolaan. Sen tarjonta tai yleisö ei erityisemmin kiinnostanut sen jälkeen, kun eräs komea nuorimies poistui oman seurueensa kera maisemista. Päätin tehdä samoin.

Suuntasin kulkuni nuorekkaampaan paikkaan, jossa sainkin juttuseuraa jonkin ajan kuluttua miehestä, joka oli katsellut minua useaan otteeseen illan aikana. Rehellisesti sanottuna olin itse tsekkaillut enemmän hänen seurassaan olevaa miestä, mutta tämä valitettavasti näytti olevan varattu. Juttelin kuitenkin, miksipä en, tuon miehen kanssa. Tanssimassakin kävin hänen kanssaan. Valitettavasti hän vain oli ehtinyt juttelurohkeutta kerätessään napata muutaman oluen liikaa ja siksi keskustelumme jäi hyvin ontoksi. Juttelimme kuitenkin niitä näitä ja mietin pitkään, että jos hän kysyy, antaisinko puhelinnumeroni. Tai pyytäisinkö itse häntä soittamaan? Ovathan nuo hieman liikaa kaveriporukassa naukanneet kuitenkin muulloin ihan ok tyyppejä? Kerroin lähteväni kotia kohti, koska seuraava päivä olisi työpäivä. Kohteliaasti hän kysyi, sattuisiko kotini olemaan alkuunkaan sillä suunnalla, minne hän on menossa, josko taksimatka jaettaisin, mutta eipä ollut. Ja koskapa hän ei pyytänyt puhelinnumeroani, en sitä myöskään tarjonnut. Erottiin siinä sitten vähän ihmetellen, mutta kivuttomasti.

Minulla on ikävä Mr M:n syliä. Välillä on olo, ettei mikään tunnu miltään enää, kun hän ei ole aktiivinen osa elämääni. Sain häneltä niin paljon, vaikka tiesinkin koko ajan, etten hänen kanssaan yhteistä tulevaisuutta tule saamaan.

Lisäksi tunteet menevät osittain vuoristorataa myös tutun takia. En kuullut hänestä mitään koko vappuna. Ei minun tietysti pitänytkään eikä ole edes järkevää häneltä mitään odottaa. Mutta jotenkin minua ärsyttää silti, että jäin kokonaan ulos hänen vapustaan. Vaikka minnekäpä mekään oikeasti olisimme yhdessä voineet mennä?

I get so lonely, I could die

Do something

Työpäivä on takana. Oli oikeastaan lopulta ihan siedettävä päivä. Ei niin paha kuin olin pelännyt. Oltiin tehokkaita saamaan asioita eteenpäin, vaikka paljon olikin keskeneräistä. Mutta kuitenkin koin, että saimme paljon aikaan.

Huomennakin olisi työpäivä. Tänään lähden työkaverin kanssa yhdelle. Mentaalinen asetelmani tämän suhteen on: "Pidä ystävät lähelläsi, viholliset vielä lähempänä". Jos jaksan, jatkan sen jälkeen tanssimaan. Mekko päälle ja korkkarit jalkaan. Kaupungin sinkkumiehet, you can't escape. ;)

Keikka ja kotiolot

Lopetin itkut. Ajattelin, että voinhan minä jäädä kotiin suremaan yksinäistä oloa tai sitten minä voin tehdä asialle jotain. Vetäisin bilevermeet niskaan. Totesin näyttäväni muutamasta liikakilosta huolimatta hyvältä. Silmät loistamaan, hymy huulille ja avoimin mielin kaupungille. Eilisen suruja ei tänään kannata surra ja tämän päivän riemusta kannattaa nauttia, kun huomisesta ei tiedä. Ja menoksi.

Päädyin pienen harkinnan jälkeen tanssiravintolan asemesta vanhan lallijuoppobändin keikalle paikalliseen raflaan. Tuli nostalginen olo, koska ko. pumpun jollotuksia ei ole tullut kuunneltua kovinkaan paljon viimeiseen viiteentoista vuoteen. Unohtumattomia ne tosin ovat, joten tuntui, kuin kaikki olisi niin kuin silloin.

Juttelin kahden hieman vanhemman miehen kanssa. He olivat kohteliaita ja tarjosivat jopa drinkin pari. Keskustelu ei ollut kovin aktiivista johtuen osittain kovasta metelistä ja osittain siitäkin, ettei meillä lopulta ollut kovain paljon yhteisiä puheenaiheita. Tai en jaksanut etsiä niitä. Kellon lähestyessä kolmea päätin, että minun on aika poistua takavasemmalle. Täpötäydessä bussissa kotiin matkatessani totesin, että ehkäpä reissu kannatti. Kotona joutaa olemaan silloin kun siltä tuntuu ja vaikka kynnys lähteä yksin kaupungille onkin hieman korkealla, niin eipä siellä lopulta yksin tarvitse olla.

Kotiin tultuani ajatuksissani häivähti toive, että puhelin soisi ja saisin seuraa yöksi, vaikka tiesin kyllä, ettei niin tule tapahtumaan. Tälle päivälle en aseta odotuksia, vaikka toiveita mielessäni väikkyykin. Pääasia on, että saan ahterini raahattua kaupungille ASAP ehostautumisen ja vapun kunniaksi naukatun valkkarilasillisen jälkeen. Parkkeeraan itseni aurinkoiselle terassille ja ehkäpä liityn kaljaa latkivien puolituttujen joukkoon puistosessioon joskus iltapäivällä.

Huomenna on työpäivä, että pitää koettaa olla kotonakin johonkin aikaan.

Sisäisesti hymyilen. Koetan antaa ilon nousta pintaan ja tarttua.