Huh. Tuntuu, etten ole ehtinyt kotona kuin kääntymässä käydä. Eihän se ihan totuus ole, mutta en kyllä mitään ole kotona saanut aikaan.
Keskiviikosta se alkoi. Silloin oli firman kevätjuhlat. Tietenkin alkuillan yhteistoiminnan jälkeen päädyttiin kaupungille yökerhoon. Jotenkin muuten sana yökerho on minusta ihan tyhmä, mutta disko kuulostaa vielä mäntimmältä. Mikähän olisi vähiten idioottimaisen kuuloista?
Siellä tutustuin hieman paremmin muutamiin nykyisiin työkavereihin. Yksi heistä oli selvästi kiinnostunut seurastani enemmänkin. Mikäpäs siinä, jutella oli oikein mukavaa, mutta muuta erityistä ei hän minussa herättänyt, ainakaan vielä. Ehkä tutustumme nyt lisää työpaikalla jatkossa? Ainakin sitä huomaan vähän odottavani, että voisimme jutella lisää.
Torstaina makoilin aamulla minulle harvinaisen pitkään ja käytin päivän lehtiä selaillen. Yhdessä lehdistä mainostettiin hengellistä tapahtumaa ja hetken mielijohteesta päätin lähteä sinne. Ja kokemus oli kyllä mieleenpainuva ja olin iloinen, että tulin sinne menneeksi. Tutustuin siellä pariin naiseen, joita odotan tapaavani myös jatkossa. Lisäksi sain erinomaisen vinkin siitä, missä erään kesäisen viikonlopun voisin viettää joko lasten kanssa tai ilman, riippuen siitä, miten saan lasten isän kanssa sovittua kesäkuun tapaamiset.
Perjantain vietin töissä ja vaikka itsestäni tuntui, etten saanut juuri mitään aikaan, tuntui pelkkä läsnäoloni ja muutamaan kysymykseen vastaaminen olevan kollegoille päivän pelastus. Ehkä minulla sittenkin oli paikkani siellä. Erään työkaverin houkuttelemana päädyin sitten illaksi eräälle tanssilavalle muutaman kymmenen kilometrin päähän ja täytyy kyllä sanoa, että pidin siitä. Tanssiminen vaan on niin mahdottoman mukavaa.
Lauantaina sitten ponkaisin puolessa tunnissa heräämisen jälkeen kaupungille siskon kanssa ostoksille. Päivän saldoksi jäi itselläni yhdet avokkaat. Sovittelin noin kahtakymmentä erilaista mekkoa, mutta totesin vyötäröllä olevan vararenkaan paksuuden olevan jo sitä luokkaa, että hyvin istuvaa mekkoa on äärimmäisen vaikea löytää. Onneksi kaapissani on entuudestaan edes jokunen, joka päälle passaa. Ja jotta saavutetuista muodoista ei täytyisi tinkiä, menin grillaamaan siskolle ja sen jälkeen kaverin luo juomaan synttärikakkukahvit. Kakkukahvien jälkeen suunnistimme lisäjoukkoja noudettuamme kaupungille. Ensin poikkesimme yökerhossa, jonka jälkeen menimme paikalliseen tanssiravintolaan. Siellä oli kyllä väkeä kuin pipoa ja tanssimaan pääsin enemmän kuin oikeastaan olisin halunnut. Yksi mies oli mieleeni, mutta ilmeisesti hän koki saman naisen kanssa tanssimisen kiusalliseksi. Tai ainakin sanoi, että jokin soveliaisuusraja taitaa ylittyä, jos hän ihan jatkuvasti hakee. Muutaman kierroksen tanssimme kuitenkin yli "kahden puolikkaan" -normista. Kyllästyin kuitenkin loppuillasta ahtaaseen tunnelmaan ja toivottelin kavereille hyvät yöt. Tiesin, ettei kavereita innosta enää paikkaa vaihtaa.
Olin alkuillasta ennen kymmentä ottanut kaksi alkoholipitoista juomaa ja vaikka laskinkin, että olisin jo ajokuntoinen, päätin varmistella ajokunnon viettämällä vielä valomerkkiin jäljellä olevat puolitoista tuntia sisätiloissa. Harkitsin ensin jotain pikaruokapaikkaa, mutta koska päivällä jo tunsin itseni liian paksuksi, päätin, että vietän loppuillan yökerhossa veden voimin. Vain vettä olinkin nauttinut jo usean tunnin tanssipaikassa.
Suuntasin samaan paikkaan, jossa alkuillan olimme viettäneet ja pääsin onneksi samalla lipulla ja vielä jonon ohi sisälle, kun kiltisti asiaa portsarilta ensin olin kysellyt. Sisällä oli bändi soittamassa illan viimeisiä biisejä. Pompin hetken tanssilattialla ja kun bändi lopetti, päätin kiertää paikan tuttujen naamojen toivossa. Hain tiskiltä lasillisen vettä ja kun kävelin tiskiltä pois kierroksen tehdäkseni, tieni katkaisi hymyilevä mies. Aloimme jutella ja loppuilta vierähtikin hänen kanssaan. Hän oli erikoisen näköinen ja erään erityisen hyvin tunnetun moottoripyörämerkin kävelevä mainos. Hän oli juopunut, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Silmät olivat iloiset ja älykkään oloiset. Tanssimme vähän ja hän kertoili itsestään jotain. Ymmärsin hänen kiinnostuneen, mutta kotiinlähdön hetkellä totesin kiinnostuksen olevan vain seksin nälkää. Ja kappas, vaikka olen jotain sellaista juuri kaivannut, niin ajatus ei minusta kuitenkaan tuntunut hyvältä. Ehdotin hänelle mahdollisuutta tavata joskus toiste tai käyttää vielä hetki jutellen jossain. Mutta jouduin toteamaan, että kiinnostus loppui ilmeisesti siinä vaiheessa, kun en petikaveriksi suostunut. Erosimme hymyillen ja minulla oli kaikesta huolimatta hyvä mieli.
Joskus minulle on moitittu suomalaisia naisia siitä, etteivät he juttele kenenkään kanssa baareissa tai jos juttelevat, suunnilleen ensimmäisenä lataavat tiskiin selonteon siitä, että tässä nyt sitten vaan jutellaan ja petiin on turha vongata. Itsestäni tuollainen käytös tuntuisi hyvin epäkohteliaalta. Ja sitä paitsi taidan olla sen verran kuitenkin "tilanteelle" avoin, etten ehkä voisi suoralta kädeltä moista edes päättää.
Vai onko sittenkin epäkohteliasta viettää aika nauraen ja jutellen, tutustuen ja sitten ilmoittaa punkanlämmittäjäksi tarjoutuvalle, että oli kiva jutella, mutta ei kiitos juuri nyt enempää? Itse sain oikeastaan sen mitä tahdoin: kivaa juttuseuraa sen sijaan, että olisin yksin odotellut valomerkkiä. Olinko epäkohtelias? Olisiko pitänyt ilmoittaa heti, että btw, jos pimppiä tahdot heti tänään, niin älä minuun tuhlaa aikaasi? Tämän enempää en kuitenkaan taida kuluttaa aikaa tähän.
Eräs, jota ajoittain kaipailen monessakin suhteessa, kirjoitti tähdistä. Hänen tähtitaivaansa sytytti minut joskus liekkiin. Muisto on kaunis, kunhan muistaa suodattaa harmaat sävyt siitä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti