Mahtava kesäviikonloppu. Perjantaina oli työkaverin läksärit, liityin joukon jatkoksi myöhässä, koska en päässyt irti töistä ajoissa. Mutta jatkoinkin sitten iltaa muidenkin edestä aamuun asti.
Lauantaina pakkasin mukaan viltin, kylmälaukun ja reppuun menovermeet. Hyppäsin alkuiltapäivästä bussiin. Täydensin kaupassa picnicvarastot ja suunnistin rantsuun. Siellä tapasin sisaruksia ja heidän kavereitaan ja jatkoimme iltaa aamuyön tunneille saakka.
Aamupäivän olin ulkona auringossa. Helle otti sen verran voimille, että nyt pitää relata varjossa. Joutaa vaikka naputtelemaan tänne muutaman rivin.
Minulla on ollut mukavaa, ympärillä on ystäviä, mutta jotain puuttuu. En koe olevani vallitsevaan tilanteeseen nähden onnellinen. Onkohan minulla jotain pahasti väärässä asennossa päässäni, koska minusta tuntuu, että tahdon aina jotain muuta, kuin sitä mitä käsillä on. Minun elämääni mahtuu juuri nytkin valtava määrä ihania asioita, mutta silti koen olevani onneton. Tai ei onnetonkaan ehkä ole oikea sana. Tyytymätön. Ja levoton. KOko ajan jotain puuttuu ja huoli tulevasta varjostaa mieltä. Mistä rahat? Mistä työ? Mistä joku,joka jakaisi ne huolet, sanoisi: "yhdessä selviämme kyllä" ja silittäisi niskaa siksi, että haluaa tehdä sen juuri minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti