Joulurauha

Pääsin lasten kanssa viettämään muutaman sattuman ja hyvän tuurin seurauksena mökkijoulua. Todella nautinnollista, vaikka tavaroiden rahtaamisessa vaivansa onkin.

On ollut huvittavaa huomata, miten tunteet vievät. Treffailemani mies kävi seuranamme yhden päivän, hänellä oli toinen lapsi mukanaan. Oli mukavaa. Jokin kuitenkin kaihertaa tässä kaikessa mieltä. Haluan viettää hänen kanssaan aikaa ja hänen kosketuksensa sytyttää minut. Mutta silti, jokin vaivaa. En aio lyödä jarruja päälle tai "mennä puihin", mutta yritän miettiä mistä tämä olo johtuu. En usko, että miehessä on mitään "väärin", olo on minussa ja en pysty yksilöimään sitä. Osa olosta on kaipausta johonkin, mitä minulle ei ole ollutkaan. Vieläkö minulla on oltava lisää toipumisaikaa yksin? Vai voinko edetä nauttien, tutustuen erilaisuuteen. Katsoa sitten, kasvaako tunne syvemmäksi vai hiipuuko ihastus.

Erään tapahtuman suhteen mulla on dilemma. Haluan mennä sinne deitin kanssa ihan ehdottomasti. Nyt en vaan tiedä, olenko valmis viemään sinne "oikean" deitin vai pyytäisinkö erästä miespuolista frendiä. En tosin tiedä suostuisiko frendi... Hmmm. ehkä tässä käy vielä niin, että päädyn menemään sinne yksin... Voi tuskat!

Ristiriitaiset tunteet

Olen ollut hyvin kahtiajakoisessa tunnelmassa. Tunnistan itsestäni kaikki ihastumisen merkit. On ikävä, ajatukset karkailevat häneen jatkuvasti ja viestit saavat hyvän olon tunteen nousemaan pintaan. Jossain pinnan alla kuitenkin minulla soi pieni varoittava ääni, joka koettaa sanoa, että olen ihastunut ihastumisen tunteeseen ja siihen, että saan olla huomion ja -hmmmm- palvonnan kohteena. Että onko sittenkään niin, että olisin ihastunut aidosti häneen? En tiedä, onko tuo pieni ääni kyynisyys minussa vai pitäisikö minun ajatella, että se on sisimpäni totuus.

Aika tuo varmasti vastauksen tähän seikkaan ja yritän sallia itselleni nauttimisen kaikesta siihen saakka (ja toivottavasti sen jälkeenkin).

Seuraavan tapaamisemme piti olla joskus tulevaisuudessa, mutta sovimme tänään tapaavamme jo loppuviikosta. Pikaisesti ehkä, mutta varmasti mukavasti.

Treffit -toinen otto

Huoh. En voi muuta sanoa, koska sanat eivät riitä kuvailemaan juuri mitään. Yritän kuitenkin kömpelöin sanankääntein kertoa jotain. Tapasimme uudelleen sunnuntaina. Olimme sopineet menevämme syömään yhdessä. (Tähän väliin mainitsen, että ne treffit sen toisen kanssa peruuntuivat, eivätkä siis olisikaan olleet "oikeat" treffit.)

Saavuin paikalle muutaman minsan myöhässä bussiaikataulun vuoksi. Hän odotti minua kukkasen kanssa. Ihan oikeasti, sellainenkin mies vielä on olemassa, joka tuo deitille kukkia. Hieman anteeksipyytäen hän ojensi kukan ja kertoi, että olisi tuonut kukkasen mielellään jo eilen, mutta koska olin kertonut meneväni jouluostoksille, hän ei halunnut lisätä kantamusten määrää. Annoin hänelle suukon palkaksi kukasta ja se oli ihan mukava suukko.

Suunnistimme ravintolaan, jossa olin sellaisen kohteliaisuuden ja kauniiden eleiden kohde, että tunsin oloni ihan prinsessaksi. Istuimme siellä kauan. Tulin kysyneeksi, millainen hänen iltansa aikataulu on ja hänellä ei ollut kuulemma minnekään kiire. Kun saman tien totesimme, etteivät minunkaan lapseni tule tänään kotiin, taisivat ajatuksemme karata samoille raiteille katseista päätellen.

Loput on sensuroitu, koska tämä ei ole K-18 blogi.

Aamulla minun oli herättävä töihin väsynein silmin ja lähetettävä kohtelias mies matkaan. Varmaa on vain se, ettei tämä tapaaminen ollut viimeinen ja aion nauttia jokaisesta tapaamisesta niin kuin se olisi viimeinen. Hän on sen ansainnut ja ehkäpä minäkin.

Toteutunut toive

Voi veljet. Olipas kerrassaan onnistuneet treffit lauantaina. Ihana herrasmiesmäinen tapaus. Komeat raamit, ei mikään kiiltokuvapoika, mutta hyvännäköinen kuitenkin. Kohtelias, vähän ujonkin oloinen. Sai ainakin mun mielenkiinnon muutamaksi tunniksi täysin. En tiedä onko ahneella likainen loppu, mutta sunnuntaille sovin uudet treffit hänen kanssaan. Siitä seuraavaan kertaan voi mennä hetki. Mutta sunnuntaina nyt sentään voidaan nähdä. Juteltiin taas illalla ja vaikuttaa siltä, että kiinnostus on molemminpuolista edelleen eikä suinkaan lopahtanut tapaamiseen vaan sai siitä lisävirikettä. Taidan olla ihastunut.

Uneton yö

En saa unta. Stressaan huomista työpäivää ja mietin jännittyneenä lauantain treffejä. Jos aion valvoa sinne asti, taitaa olla parempi perua ne. Nukku-Matti, missä olet?

Treffit x 2

Lauantaina tapaan miehen, joka on kirjoitellut minulle ahkerasti ja josta olen alkanut tietyllä tavalla pitää. Toivon todella, että tapaaminen on onnistunut ja ei jää ainoaksi.

Sunnuntaina tapaan miehen, jonka kanssa olen viime päivinä muutaman sanan vaihtanut. Hänet tapaan siksi, koska hän ei juurikaan tapaa ketään, sairas kun on. Tuo tapaaminen vähän jännittää, koska tiedän hänestä kovin vähän. En oikein tiedä, miksi sovin tapaamisen. Siksi, että mulla on hyvä sydän? Siksi, että tunsin sääliä ja kuvittelen voivani hänen eloonsa jotain piristystä tuoda? Vai jostain syystä, jota en itse ymmärrä? Ehkä se on erityistä, että kohtaa hänenkaltaisensa.

Ulkonäöstä ja kiinnostavuudesta

Poikani katsoi tänään erästä valokuvaani n vuoden takaa. Kuvassa minulla on sievä kampaus ja onnistunut ehostus. Hymyilen ja katson ohi kamerasta. Poikani totesi, että tässä kuvassa sinä, äiti olet kaunis. Ja jatkoi: "Haluaisin, että näyttäisit aina yhtä kauniilta." Hän katsoi minua tarkasti ja totesi: "Nyt sinä äiti olet ihan ruma:" Viikkojen sairastaminen ja monta päivää jatkunut punkan pohjalla makaaminen on tehnyt tehtävänsä... ja ehkäpä sitä ei kotioloissa muutoinkaan aina ole hehkeimmillään.

Profiilini nettipalvelussa vanheni, enkä aio jatkaa sitä enää. Paria päivää ennen kauden loppua sain kontaktin suunnilleen saman ikäiseen mieheen, jolla oli varsin vaiheikas tarina. Ja kiinnostava tapa kertoa itsestään. Odotan mielenkiinnolla, miten keskustelut jatkuvat.

Tautista chattia

Oon kipeä. Vieläkin. Epäilen hetkittäin, että tää on kuolemaksi. Ainakin yskimisen määrä on sitä luokkaa, että ihmettelen, jos ei keuhkoputkesta tai keuhkoista jotain tuhoudu pysyvästi. Väsyttää, mutten saa unta.

Oon tappanut aikaa pyörimällä keskustelupalstoilla. Menee se aika niinkin.

Sairastamisesta ja voimattomuudesta

Eilen se alkoi, tai pitäisikö sanoa paheni taas. Osalistuin kulttuuririentoon toisen lapseni kanssa. Yleisössä istuskellessani nenän niistäminen alkoi taas. Iltaan mennessä olin jo ihan kipeä ja uneen taisin päästä joskus kolmen aikaan aamuyöllä.

Olen ihan riekaleina. Kaksi antibioottikuuria jo takana. Heti kun kuurin vaikutus lakkaa, oireet palaavat. Olen ihan kyllästynyt tähän niistämiseen, sairastamiseen, päänsärkyyn, töistä poissaolemiseen, myöhästelyyn, väsymykseen, lääkärikäynteihin ja lääkekuureihin.

Mitähän supervitamiineja pitäisi alkaa syödä, että tämä loppuisi?

Taonta ei onnistu

Olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että nauran aivan liian vähän. Paljon vähemmän kuin ennen. En edes ilahdu samalla tapaa muistamisista tai huomaavaisuuksista kuin aiemmin. Tuntuu, kuin minusta olisi tullut kylmä ja kova. Paha ihminen, ei sellainen hassuttelija kuin ennen. Olenkohan minä väsynyt elämään ja se näkyy ilon puuttumisena? Vai olenko minä vain väsynyt?

Itsehän sitä jokainen on oman onnensa seppä. Mulla taitaa olla alasin hukassa.