Olen ollut hyvin kahtiajakoisessa tunnelmassa. Tunnistan itsestäni kaikki ihastumisen merkit. On ikävä, ajatukset karkailevat häneen jatkuvasti ja viestit saavat hyvän olon tunteen nousemaan pintaan. Jossain pinnan alla kuitenkin minulla soi pieni varoittava ääni, joka koettaa sanoa, että olen ihastunut ihastumisen tunteeseen ja siihen, että saan olla huomion ja -hmmmm- palvonnan kohteena. Että onko sittenkään niin, että olisin ihastunut aidosti häneen? En tiedä, onko tuo pieni ääni kyynisyys minussa vai pitäisikö minun ajatella, että se on sisimpäni totuus.
Aika tuo varmasti vastauksen tähän seikkaan ja yritän sallia itselleni nauttimisen kaikesta siihen saakka (ja toivottavasti sen jälkeenkin).
Seuraavan tapaamisemme piti olla joskus tulevaisuudessa, mutta sovimme tänään tapaavamme jo loppuviikosta. Pikaisesti ehkä, mutta varmasti mukavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti