Oikeudenkäynti ohi. Melkoisen raskas päivä. 10-17 oltiin oikeudessa ja siellä oli tosi raskasta olla. Kuunnella miehen rahanahnetta väittelyä ja vielä lisäksi aivan rasittavaa asianajajaa. Ja appivanhemmat siellä niin ikään moittimassa minua huonommaksi kasvattajaksi kuin isä.
Saapa nähdä mikä on oikeuden päätös. Se saadaan ensi viikon keskiviikkona. Väliajan lapset ovat minulla.
Heti alkoi tapaamisoikeuksien kanssa säätäminen. Lapset saattaisivat jäädä isällekin, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei siihen kumpikaan usko. Jos niin käy, niin onhan se melkoinen järkytys.
20.10.2008
Turhia toiveita
Kuvittelin, että voisimme jutella ja yrittää sopua. Eipä ne keskustelut
juuri hedelmää kantaneet. Parin lauseen jälkeen oli selviö, ettei
meillä ole mitään puhuttavaa. Mies haluaa edelleen pitää lapset
asumassa luonaan. Minulla ei ole mitään keskusteltavaa sen
tiimoilta.
Mulla meni ruokahalu ja into kaikkeen. Miksi minä aina toivon, toivon
hyvää? Ja joudun pettymään jatkuvasti? Se tuntuu musertavalta. Mulla
on semmoinen olo, etä itsevarmuudestani ja itseluottamuksesta ei ole
mitään jäljellä. Liekö sitten huono omatunto, joka painaa ja aiheuttaa
niin suurta pelkoa siitä, että menetän lapset? Tunnen syyllisyyttä
myös siitä, kun lasten kanssa oleminen tuntuu hetkittäin raskaalta.
Miehen harjoittama syyllistäminen ja haukkuminen menevät ihon alle.
Sydäntäni särkee. Äsken ajattelin, että taidan kuolla sydänkohtaukseen
ennen kuin tämä on ohi.
Mies ilmoitti menevänsä huomenna serkulleen kotiseudulleen. Että ei
taaskaan ole kotona. Kuitenkin vaatii lapsia itselleen? Minä taas sain
siitäkin sätkyn, että juonittelekohan se jotain. Kun se serkku oli
täällä silloin kun minun väitetään ryypänneen viskiä ja syöneen
lääkkeitä. Vituttaa.
Yritän uskoa siihen, että vielä joskus minun on hyvä olla. Nyt ei todellakaan ole. Odotan sitä, että olen yksin (lasten kanssa) ja minun elämästäni ei määrää enää mieheni. Toivon, että oppisin vihaamaan häntä enemmän. Ehkä se auttaisi
pääsemään eroon syyllisyydestä ja säälistä. Pelkään, että olen liian
naiivi ja liian kiltti tässä eroprosessissa ja turpiin tulee joka
rintamalta. Kunpa uskaltaisin enemmän luottaa siihen, että lapset
jäävät mulle.
Keskustelin pitkään ystäväni kanssa viikonloppuna. Hänen mielestään minulla ei ole mitään pelättävää. Ei mitään. Silti sydämeni on ihan syrjällään huolesta. Missä on itseluottamukseni?
juuri hedelmää kantaneet. Parin lauseen jälkeen oli selviö, ettei
meillä ole mitään puhuttavaa. Mies haluaa edelleen pitää lapset
asumassa luonaan. Minulla ei ole mitään keskusteltavaa sen
tiimoilta.
Mulla meni ruokahalu ja into kaikkeen. Miksi minä aina toivon, toivon
hyvää? Ja joudun pettymään jatkuvasti? Se tuntuu musertavalta. Mulla
on semmoinen olo, etä itsevarmuudestani ja itseluottamuksesta ei ole
mitään jäljellä. Liekö sitten huono omatunto, joka painaa ja aiheuttaa
niin suurta pelkoa siitä, että menetän lapset? Tunnen syyllisyyttä
myös siitä, kun lasten kanssa oleminen tuntuu hetkittäin raskaalta.
Miehen harjoittama syyllistäminen ja haukkuminen menevät ihon alle.
Sydäntäni särkee. Äsken ajattelin, että taidan kuolla sydänkohtaukseen
ennen kuin tämä on ohi.
Mies ilmoitti menevänsä huomenna serkulleen kotiseudulleen. Että ei
taaskaan ole kotona. Kuitenkin vaatii lapsia itselleen? Minä taas sain
siitäkin sätkyn, että juonittelekohan se jotain. Kun se serkku oli
täällä silloin kun minun väitetään ryypänneen viskiä ja syöneen
lääkkeitä. Vituttaa.
Yritän uskoa siihen, että vielä joskus minun on hyvä olla. Nyt ei todellakaan ole. Odotan sitä, että olen yksin (lasten kanssa) ja minun elämästäni ei määrää enää mieheni. Toivon, että oppisin vihaamaan häntä enemmän. Ehkä se auttaisi
pääsemään eroon syyllisyydestä ja säälistä. Pelkään, että olen liian
naiivi ja liian kiltti tässä eroprosessissa ja turpiin tulee joka
rintamalta. Kunpa uskaltaisin enemmän luottaa siihen, että lapset
jäävät mulle.
Keskustelin pitkään ystäväni kanssa viikonloppuna. Hänen mielestään minulla ei ole mitään pelättävää. Ei mitään. Silti sydämeni on ihan syrjällään huolesta. Missä on itseluottamukseni?
1.10.2008
Vielä minulla on rauha -joskus
Menen viikonlopuksi paikkaan, jossa ollaan enimmäkseen hiljaa. Ehkä se auttaa selkeyttämään ajatuksia. Jotenkin vatsaa kiertää ajatuskin siitä, että olemme kohta oikeussalissa repostelemassa perheemme asioita. Ja kutsutaan todistajia. Mitä todistajia? Kuka nyt voi tulla ja todistaa, että perheemme elämä neljän seinän sisällä on ollut melkoista helvettiä? Eihän ne haukkumiset, vähättelyt ja pahoinpitelyt muille ole näkyneet.
Kunpa vaan saisin olla lasten kanssa rauhassa omassa uudessa kodissa jo pian.
Yritän keskittää energiaa siihen, miten sisustaisin oman kodin. Ostelin kaikenlaista sisustuskamaa jo valmiiksi uutta kotia varten. Ehkä siellä minulla on rauha. Rauha ja lepo tehdä sitä, mitä haluan. Ilman, että olen koko ajan varpaillani siitä, että toinen tulee ja moittii.
Huomasin eräänä päivänä istahtaessani tv:n ääreen niinä äärimmäisen harvoina iltoina, jolloin siihen oli mahdollisuus, että en osaa istua siinä nauttien. Koko ajan takaraivossa takoi ajatus, että teen jotain väärin. Minun pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Entä jos mies tulee nyt sisään (oli lasten kanssa ulkona) ja näkee minun istuvan vaan tässä telkkua katsomassa? Ja sitten se taas iski ajatuksiin: miksi pelkään sitä? Miksi minulla ei muka ole oikeutta istahtaa siihen hetkeksi? Istuuhan hänkin tuntikausia katsomassa jotain formulaa tai jääkiekkoa? Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä puolen tunnin telkkarin ääressä olemisesta?
Ehkä jonain päivänä. Osaan olla siinä. Ilman, että se tuntuu synniltä tai pelottaa.
Kunpa vaan saisin olla lasten kanssa rauhassa omassa uudessa kodissa jo pian.
Yritän keskittää energiaa siihen, miten sisustaisin oman kodin. Ostelin kaikenlaista sisustuskamaa jo valmiiksi uutta kotia varten. Ehkä siellä minulla on rauha. Rauha ja lepo tehdä sitä, mitä haluan. Ilman, että olen koko ajan varpaillani siitä, että toinen tulee ja moittii.
Huomasin eräänä päivänä istahtaessani tv:n ääreen niinä äärimmäisen harvoina iltoina, jolloin siihen oli mahdollisuus, että en osaa istua siinä nauttien. Koko ajan takaraivossa takoi ajatus, että teen jotain väärin. Minun pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Entä jos mies tulee nyt sisään (oli lasten kanssa ulkona) ja näkee minun istuvan vaan tässä telkkua katsomassa? Ja sitten se taas iski ajatuksiin: miksi pelkään sitä? Miksi minulla ei muka ole oikeutta istahtaa siihen hetkeksi? Istuuhan hänkin tuntikausia katsomassa jotain formulaa tai jääkiekkoa? Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä puolen tunnin telkkarin ääressä olemisesta?
Ehkä jonain päivänä. Osaan olla siinä. Ilman, että se tuntuu synniltä tai pelottaa.
26.9.2008
En jaksa
Nyt tuntuu siltä, etten meinaa millään jaksaa yhtään. Tekisi mieli olla jonkun sylissä ja itkeä. Itkeä itkeä itkeä. Verenpaine on korkealla, nukun huonosti aamuyöt. Heräilen ja on paha olo. Olen keskittymiskyvytön. Viikonloppu ahdistaa.
Kunpa asiat ratkeaisivat pian.
Kunpa asiat ratkeaisivat pian.
16.9.2008
Ihanat ihmiset
Ympärilläni tuntuu olevan ihania ihmisiä. Sellaisia, jotka antavat paljon voimia ihan vaan olemalla sympaattisia.
Mies on paska. Yritän vihata häntä.
Toinen etääntyy kovaa kyytiä. Yhteydenpitokin taitaa kuolla pois. Itkettää.
Sisko joutui sairaalaan. Sekin on surkeaa.
Mies on paska. Yritän vihata häntä.
Toinen etääntyy kovaa kyytiä. Yhteydenpitokin taitaa kuolla pois. Itkettää.
Sisko joutui sairaalaan. Sekin on surkeaa.
13.9.2008
Yksinäisyys
Jäin viikonlopuksi yksin. Mies vei lapset mummolaan. Mahtaa siellä olla aivopesu käynnissä. Pelottaa ja tuntuu yksinäiseltä.
Lastenvalvojalla käytiin neuvottelemassa. Tai ei sitä neuvotteluksi voinut sanoa. Istuttiin ja puhuttiin, kumpikin omia näkemyksiään ja mies suoranaisia valheita.
Sen jälkeen en halunnut hänelle enää mitään puhua. Muutin omaan huoneeseen nukkumaan ja keskustelu rajoittuu tällä hetkellä pakollisiin arjen sujuvuuden varmistaviin lauseisiin. Vihaan häntä.
Lastenvalvojalla käytiin neuvottelemassa. Tai ei sitä neuvotteluksi voinut sanoa. Istuttiin ja puhuttiin, kumpikin omia näkemyksiään ja mies suoranaisia valheita.
Sen jälkeen en halunnut hänelle enää mitään puhua. Muutin omaan huoneeseen nukkumaan ja keskustelu rajoittuu tällä hetkellä pakollisiin arjen sujuvuuden varmistaviin lauseisiin. Vihaan häntä.
9.9.2008
Vieraat ovat nyt poissa
Todellisia ystäviä. Yrittävät auttaa ja kannustaa. Mutta kun en halua enää yrittää. Edelleen välillä on päiviä, jolloin tuntuu, että pitäisi ehkä vielä yrittää. Mutta ei siitä mitään tulisi. Eihän? Väsyttää. Tämä prosessi on tosi raskas ja välillä ihan senkin takia tuntuu, että olisi helpompaa vaan palata takaisin siihen, missä oltiin. Unohtaa se, että haluaa jotain enemmän elämästä. Tyytyä johonkin puolittaiseen.
Varmistin tänään asianajajalta, että hakemukseni on käräjäoikeudessa. Kotiin ei ole dokumenttia siitä vielä tullut, mutta kaiketi se on tulossa. Minä päivänä tahansa.
Muutaman päivän sisällä pitäisi yrittää sovitteluratkaisun aloittelemista ulkopuolisen sovittelijan avulla. Mutta en voi sanoa, että odotukset olisivat sen suhteen kovin korkealla.
Eilen lopetin ainakin joksikin aikaa keskustelut sen yhden kanssa, josta on minulle tärkeä tullut. Mutta kun hän ei oikeasti voi olla minulle sitä, mitä tahtoisin ja hänen elämässään on isoja, iloisia asioita tapahtumassa. Hän unohtanee minut pian. Minä en unohtane häntä koskaan.
Varmistin tänään asianajajalta, että hakemukseni on käräjäoikeudessa. Kotiin ei ole dokumenttia siitä vielä tullut, mutta kaiketi se on tulossa. Minä päivänä tahansa.
Muutaman päivän sisällä pitäisi yrittää sovitteluratkaisun aloittelemista ulkopuolisen sovittelijan avulla. Mutta en voi sanoa, että odotukset olisivat sen suhteen kovin korkealla.
Eilen lopetin ainakin joksikin aikaa keskustelut sen yhden kanssa, josta on minulle tärkeä tullut. Mutta kun hän ei oikeasti voi olla minulle sitä, mitä tahtoisin ja hänen elämässään on isoja, iloisia asioita tapahtumassa. Hän unohtanee minut pian. Minä en unohtane häntä koskaan.
5.9.2008
Vieraita
Tänään tulee vieraita, jotka ilmoittivat tulevansa, vaikka aika suoraan ilmoitettiin, että ei ehkä kannattaisi tulehtuneeseen tilanteeseen tulla.
Saapa nähdä mitä luvassa on.
Saapa nähdä mitä luvassa on.
3.9.2008
Oksettaa ja itkettää
Jouduin tekemään tosiaan vastineen miehen hakemukseen. Asianajajan kanssa laadittu hakemus tuntuu ihan liian rajulta. En tunnista itseäni oikein niistä lakiteksteistä ja vaatimuksista. Tuntuu ihan kurjalta. Pakko vaan mennä eteenpäin ja koettaa turvata lasten tulevaisuutta.
Mies on itsekäs. Hän haluaisi nyt viettää aikaa lasten kanssa: "koska sinä olet saanut olla lasten kanssa monta vuotta kotona ja hänellä ei vastaavaa mahdollisuutta ole ollut". Siis mitä v****a? Eikö se nyt olisi voinut OLLA niiden lasten kanssa silloinkin? Mitäs on laukannut ympäriinsä harrastamassa ja retkeilemässä ja lomailemassa? OLISI OLLUT niiden lasten kanssa ja antanut minullekin tilaisuuden jossain liikkua. Vähän myöhäistä nyt alkaa itkeä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Ja eihän niitä lapsia häneltä olla kokonaan viemässä. Luultavasti hänen suhteensa lapsiin paranee entisestään, kun on mahdollisuus lapsia tavata yksin.
Saapa nähdä millainen soppa tästä vielä tulee. Pelottaa ja kuristaa kurkkua suorastaan, millaiseksi tämä elämä menee. Hirvittävää taistelua kaikeasta luvassa vielä, jos ei sitten ala sopimusta syntyä.
Olen jossain määrin koettanut ajatella myös millaista elämäni olisi, jos lapset tosiaan määrättäisiin sittenkin isälleen. Kyllä siitäkin kaiketi selviäisi, mutta pelkona on tietysti se, että mies muuttaisi lasten kanssa jonnekin pois tältä seudulta ja ei antaisi minulle mahdollisuutta enää tavata lapsia edes sitä vertaa kuin mitä tapaamisehdotuksessaan muotoili.
Viime yönä näin kamalan painajaisen. Miehen perättömät syytökset, osallisuuteni liikenneonnettomuuteen ja stressaava tilanne varmaankin sekoittivat minut eilisten keskusteluyritysten jälkeen. Unessa olin hulttioäiti, joka juovuksissa yritti autoilla lasten itkiessä takapenkillä. Aivan kamalalta tuntui herätä ahdistuneena unesta. Olo oli sellainen, ettei huvittanut edes käydä uudelleen nukkumaan. Olin minä kuitenkin nukahtanut jossain vaiheessa.
Aamulla ei paljon jutteluintoa ollut ja halusin vain paeta paikalta. Lähdin ennen kuin kukaan heräsi.
Mies on itsekäs. Hän haluaisi nyt viettää aikaa lasten kanssa: "koska sinä olet saanut olla lasten kanssa monta vuotta kotona ja hänellä ei vastaavaa mahdollisuutta ole ollut". Siis mitä v****a? Eikö se nyt olisi voinut OLLA niiden lasten kanssa silloinkin? Mitäs on laukannut ympäriinsä harrastamassa ja retkeilemässä ja lomailemassa? OLISI OLLUT niiden lasten kanssa ja antanut minullekin tilaisuuden jossain liikkua. Vähän myöhäistä nyt alkaa itkeä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Ja eihän niitä lapsia häneltä olla kokonaan viemässä. Luultavasti hänen suhteensa lapsiin paranee entisestään, kun on mahdollisuus lapsia tavata yksin.
Saapa nähdä millainen soppa tästä vielä tulee. Pelottaa ja kuristaa kurkkua suorastaan, millaiseksi tämä elämä menee. Hirvittävää taistelua kaikeasta luvassa vielä, jos ei sitten ala sopimusta syntyä.
Olen jossain määrin koettanut ajatella myös millaista elämäni olisi, jos lapset tosiaan määrättäisiin sittenkin isälleen. Kyllä siitäkin kaiketi selviäisi, mutta pelkona on tietysti se, että mies muuttaisi lasten kanssa jonnekin pois tältä seudulta ja ei antaisi minulle mahdollisuutta enää tavata lapsia edes sitä vertaa kuin mitä tapaamisehdotuksessaan muotoili.
Viime yönä näin kamalan painajaisen. Miehen perättömät syytökset, osallisuuteni liikenneonnettomuuteen ja stressaava tilanne varmaankin sekoittivat minut eilisten keskusteluyritysten jälkeen. Unessa olin hulttioäiti, joka juovuksissa yritti autoilla lasten itkiessä takapenkillä. Aivan kamalalta tuntui herätä ahdistuneena unesta. Olo oli sellainen, ettei huvittanut edes käydä uudelleen nukkumaan. Olin minä kuitenkin nukahtanut jossain vaiheessa.
Aamulla ei paljon jutteluintoa ollut ja halusin vain paeta paikalta. Lähdin ennen kuin kukaan heräsi.
1.9.2008
tänään hakemus
Pakko oli tehdä vastine. Vastine miehen väitteisiin. Pelottavaa ja tuntuu pahalta. Sanoin kotonakin, että pahaa tekee. Kun vain saisimme sovittua asiat aiemmin, ilman oikeuden istuntoa. Oksettaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)