Juttelin tänään pitkään erään ystävättäreni kanssa. Hän tuli pitkän tauon jälkeen vierailulle ja meillä oli mahdollisuus vaihtaa kuulumisia. Hänen kanssa jutellessanikin huomasin sen: miten mukavaa olisi puhua meistä ja jutella tekemisistään puhumatta vain lapsista ja itsestään. Lisäksi olen saanut itseni kiinni tuijottelemasta varsin tiheään puhelinta ajatellen, että olisipas kerrassaan mukavaa jos se soisi tai piippaisi merkkinä hänen huomiostaan minulle.
Lupasin itselleni jääväni odottamaan nyt hänen aloitettaan. Olen yleensä tosi huono siinä enkä malta odottaa. Ehkä nyt lopultakin olisi aika oppia odottamaan sitä, että joku aidosti on kiinnostunut minusta. Osaan kyllä osoittaa huomiota ja kiinnostusta muille. Ja teenkin sitä mielelläni, ihan vaan jo siksikin, että toisia on kiva piristää ja ilahduttaa. Toisaalta mietin, että onko ylenpalttinen kiinnostuksen ja kehujen jakaminen sittenkään viisasta. Joku pelästyykin joskus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti