Livistin töistä lounastauolle. Minut noudettiin työpaikan oven tuntumasta ja menimme kotiini. Puolen tunnin lounastauko ei riittänyt siihen, mitä varten taukoa pidimme. Tahtoisin toivoa, että tämä kerta ei olisi ollut viimeinen. Vaikka toisaalta en kyllä ymmärrä, millainen se jatkokaan voisi olla? Ehkä tämän kaltaiset lounastapaamiset eivät ole kuitenkaan kovin viisaita. Huomaan sisimmässäni sittenkin kaipaavani jotain enemmän. Jotain aidompaa, todellisempaa ja jotain mitä ei tarvitse pitää piilossa. Olemme näennäisesti toki vapaita tekemään mitä haluamme, mutta ehkäpä kuitenkin lasten takia herkkiä. Ja yhteisten tuttujen. Tyhmää, tiedän, mutta niin se näköjään menee, että muiden ajatuksetkin vaikuttavat tekemisiin.
Lyhyt kommentti työkaverista. Siitä eräästä, joka oppi flirttailemaan. Hän alkaa olla siinä hommassa tosi hyvä. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti