Olen ollut tänään ajatuksissani ja hiljainen. Sen verran, että työtoveritkin siihen jo kiinnittivät huomiota. Mutisin jotain vaivautunutta, mutta en oikein itsekään tiedä, mikä sen vaisuuden aiheutti. Ehkä tapahtumarikkaan viikonvaihteen asiat pyörivät mielessäni. Tai ehkä ei niinkään tapahtumat vaan ihmiset. Ja yksi tietysti erityisesti. Yritän selventää itselleni, että mistä nämä tuntemukset tulevat. Luultavasti juuri siitä, että oli kerta kaikkiaan vaan niin ihanaa olla lähekkäin. Se tunne jäi viipymään iholle ja kosketti minua sitten kait jostain sisältäkin. Nyt en ole enää ihan varma, onko minun viisasta tavata tuttua enää. Ettei käy niin, että ihastuminen vie mennessään yrittämään jotain, jolla ei liene tulevaisuutta.

Toisaalta tiedän, että ihastumisen tunne on voimakas ja se laantuu kyllä ajan myötä. Hetken aikaa jotain pyörii mielessä, mutta sitten elämä asettuu taas uomiinsa.

Harmittaa oikeastaan, ettei siinä sokkodeitissä ollut kemiaa enempään. Tänään juttelin lyhyesti sille työkaverille, joka sokkotreffit järjesti. Ei hän ollut kuullut mitään kaveriltaan. Sekin kertoo jo jotain.

Kurkku on kipeä. Masentavaa.