Eilen se kävi. Ex toi lapsia ja oli juuri lähdössä, kun K tuli. Siinä sitten miehet toisilleen paiskaavat kättä ovensuussa ilman sen suurempia esittelyitä minun puoleltani. Tunsin itseni sairaaksi koko illan. Vieläkin oikeastaan vähän.
Menin ihan syväjäähän kohtaamisesta ja minua alkoi pelottaa mahdolliset seuraamukset. Enhän minä voi, eikä ole mitään järjellistä syytäkään piilotella seurustelukumppaniani, mutta silti en olisi halunnut tuollaista kohtaamista. En en ja en. Mutta ex siis toi lapset sovitusta aikataulusta ensin kaksi tuntia ja sitten uudelleen sovitusta aikataulusta lähes tunnin myöhässä. En minä K:ta olisi voinut hankeenkaan piilottaa. Tunsin itseni niin naurettavaksi oman pelkoni edessä, että minua alkoi raivostuttaa ja lopulta tuntui, että jokainen lihas kehossani oli yhtenä raivokkaana kimppuna luiden ympärillä ja tajusin olevani kireä kuin viulunkieli siksi, että oma reaktioni exään sai minut ärsyyntymään. Minun ei pidä häntä enää pelätä eikä tarvitse hänen mielipiteistään välittää.
Kuten arvelinkin, K suhtautui asiaan rauhallisesti, tukien ja herkästi. Exästä en tiedä. (Ahdistaa ihan järjettömästi.) Asiaa ei juurikaan auta se, että toinen lapsista kertoi isän tukistaneen häntä vierailun aikana. Masentavaa, mutta joudun senkin asian ottamaan puheeksi. Toivottavasti näitä kertoja ei tule lisää, mutta nyt se pelko sitten asuu jo minussa. Syvässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti