Kävin hänen kotonaan. Ensivaikutelma sai minut mietteliääksi. Koti oli ihan asiallinen miehen (kahden lapsen kanssa) ylläpitämäksi kodiksi, jossa osittain on remontti kesken. Olotila oli koko ajan ristiriitainen. Hän oli selvästi jännittänyt kamalasti vierailuani ja se näkyi osittain vierailun aikanakin. Se jännittäminen häiritsee minua. Juttelimme siitä ja ehkä hän sitten rauhoittui vähän.
Minua mietitytti eilinen keskustelu ja tunsin kyynelten olevan taas lähellä. Yritin niitä niellä ja tunsin itseni huijariksi. Toinen luottaa ja uskoo ja rakastaa. Mitä minä? Mietin puolet ajasta, että onkohan tämä väärin? Uskonko koskaan meillä olevan mahdollisuutta. Hetkikin hänen sylissään ja hänen katseensa vakuuttavat minut siitä, että siinä hetkessä on hyvä olla. Mutta erillään epäilys ja epävarmuus valtaavat mielen. Onko tämä tosiaan jotain mitä haluan?
Olin menossa suinpäin suhteeseen. Tai hyvä on, olen suhteessa. Mutta nyt jokin jarruttaa. Mitä minä tiedän hänestä? Miten keskeneräiset asiat vaikuttavat minuun? Itsekkyys on ihan kamalaa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. En osaa arvostaa tuota rakasta, ihanaa, hyväluonteista miestä. Maalailen peikkoja seinille ja mietin, mitä oikein odotan ja ovatko vain epärealistiset unelmani romuttuneet vai yrittääkö intuitioni kertoa minulle jotain. Aika näyttäköön. Kunhan en vain rakastuisi liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti