Hän tuli jo iltapäivällä. Valmistelimme yhdessä ruokaa ja saunoimme ruoan ollessa uunissa. Söimme hyvin ja joimme punaviiniä. Juttelimme, juttelimme loputtomasti, mutta silti tuntui, että aika kuluu ihan liian nopeasti. Katselimme rakettien räiskettä, mutta vielä enemmän toisiamme lähietäisyydeltä. Sylikkäin nukkuminen oli ihanaa ja kiireetön yhdessä herääminen vielä ihanampaa. Vietimme ihanan päivän, puhuimme tunteistamme ja annoimme kehojemme puhua omaa kieltään. Minä tiedän ja samaan aikaan en. Minä haluan ja samaan aikaan pelkään. Tämä ei tunnu todelta. Onko alkamassa jotain vai huijaanko vain itseäni.
Joka tapauksessa hän saa minut tuntemaan itseni naiselliseksi, prinsessaksi. Kukapa sellaisesta ei pitäisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti