En jaksa

Nyt tuntuu siltä, etten meinaa millään jaksaa yhtään. Tekisi mieli olla jonkun sylissä ja itkeä. Itkeä itkeä itkeä. Verenpaine on korkealla, nukun huonosti aamuyöt. Heräilen ja on paha olo. Olen keskittymiskyvytön. Viikonloppu ahdistaa.

Kunpa asiat ratkeaisivat pian.

Ihanat ihmiset

Ympärilläni tuntuu olevan ihania ihmisiä. Sellaisia, jotka antavat paljon voimia ihan vaan olemalla sympaattisia.

Mies on paska. Yritän vihata häntä.
Toinen etääntyy kovaa kyytiä. Yhteydenpitokin taitaa kuolla pois. Itkettää.
Sisko joutui sairaalaan. Sekin on surkeaa.

Yksinäisyys

Jäin viikonlopuksi yksin. Mies vei lapset mummolaan. Mahtaa siellä olla aivopesu käynnissä. Pelottaa ja tuntuu yksinäiseltä.

Lastenvalvojalla käytiin neuvottelemassa. Tai ei sitä neuvotteluksi voinut sanoa. Istuttiin ja puhuttiin, kumpikin omia näkemyksiään ja mies suoranaisia valheita.

Sen jälkeen en halunnut hänelle enää mitään puhua. Muutin omaan huoneeseen nukkumaan ja keskustelu rajoittuu tällä hetkellä pakollisiin arjen sujuvuuden varmistaviin lauseisiin. Vihaan häntä.

Vieraat ovat nyt poissa

Todellisia ystäviä. Yrittävät auttaa ja kannustaa. Mutta kun en halua enää yrittää. Edelleen välillä on päiviä, jolloin tuntuu, että pitäisi ehkä vielä yrittää. Mutta ei siitä mitään tulisi. Eihän? Väsyttää. Tämä prosessi on tosi raskas ja välillä ihan senkin takia tuntuu, että olisi helpompaa vaan palata takaisin siihen, missä oltiin. Unohtaa se, että haluaa jotain enemmän elämästä. Tyytyä johonkin puolittaiseen.

Varmistin tänään asianajajalta, että hakemukseni on käräjäoikeudessa. Kotiin ei ole dokumenttia siitä vielä tullut, mutta kaiketi se on tulossa. Minä päivänä tahansa.

Muutaman päivän sisällä pitäisi yrittää sovitteluratkaisun aloittelemista ulkopuolisen sovittelijan avulla. Mutta en voi sanoa, että odotukset olisivat sen suhteen kovin korkealla.

Eilen lopetin ainakin joksikin aikaa keskustelut sen yhden kanssa, josta on minulle tärkeä tullut. Mutta kun hän ei oikeasti voi olla minulle sitä, mitä tahtoisin ja hänen elämässään on isoja, iloisia asioita tapahtumassa. Hän unohtanee minut pian. Minä en unohtane häntä koskaan.

Vieraita

Tänään tulee vieraita, jotka ilmoittivat tulevansa, vaikka aika suoraan ilmoitettiin, että ei ehkä kannattaisi tulehtuneeseen tilanteeseen tulla.

Saapa nähdä mitä luvassa on.

Oksettaa ja itkettää

Jouduin tekemään tosiaan vastineen miehen hakemukseen. Asianajajan kanssa laadittu hakemus tuntuu ihan liian rajulta. En tunnista itseäni oikein niistä lakiteksteistä ja vaatimuksista. Tuntuu ihan kurjalta. Pakko vaan mennä eteenpäin ja koettaa turvata lasten tulevaisuutta.

Mies on itsekäs. Hän haluaisi nyt viettää aikaa lasten kanssa: "koska sinä olet saanut olla lasten kanssa monta vuotta kotona ja hänellä ei vastaavaa mahdollisuutta ole ollut". Siis mitä v****a? Eikö se nyt olisi voinut OLLA niiden lasten kanssa silloinkin? Mitäs on laukannut ympäriinsä harrastamassa ja retkeilemässä ja lomailemassa? OLISI OLLUT niiden lasten kanssa ja antanut minullekin tilaisuuden jossain liikkua. Vähän myöhäistä nyt alkaa itkeä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Ja eihän niitä lapsia häneltä olla kokonaan viemässä. Luultavasti hänen suhteensa lapsiin paranee entisestään, kun on mahdollisuus lapsia tavata yksin.

Saapa nähdä millainen soppa tästä vielä tulee. Pelottaa ja kuristaa kurkkua suorastaan, millaiseksi tämä elämä menee. Hirvittävää taistelua kaikeasta luvassa vielä, jos ei sitten ala sopimusta syntyä.

Olen jossain määrin koettanut ajatella myös millaista elämäni olisi, jos lapset tosiaan määrättäisiin sittenkin isälleen. Kyllä siitäkin kaiketi selviäisi, mutta pelkona on tietysti se, että mies muuttaisi lasten kanssa jonnekin pois tältä seudulta ja ei antaisi minulle mahdollisuutta enää tavata lapsia edes sitä vertaa kuin mitä tapaamisehdotuksessaan muotoili.

Viime yönä näin kamalan painajaisen. Miehen perättömät syytökset, osallisuuteni liikenneonnettomuuteen ja stressaava tilanne varmaankin sekoittivat minut eilisten keskusteluyritysten jälkeen. Unessa olin hulttioäiti, joka juovuksissa yritti autoilla lasten itkiessä takapenkillä. Aivan kamalalta tuntui herätä ahdistuneena unesta. Olo oli sellainen, ettei huvittanut edes käydä uudelleen nukkumaan. Olin minä kuitenkin nukahtanut jossain vaiheessa.

Aamulla ei paljon jutteluintoa ollut ja halusin vain paeta paikalta. Lähdin ennen kuin kukaan heräsi.

tänään hakemus

Pakko oli tehdä vastine. Vastine miehen väitteisiin. Pelottavaa ja tuntuu pahalta. Sanoin kotonakin, että pahaa tekee. Kun vain saisimme sovittua asiat aiemmin, ilman oikeuden istuntoa. Oksettaa.

Pato vuotaa

www.ritu.se blogia lukiessani törmäsin haasteeseen. Ajattelin sitä koettaa. Tajunnan virtaa tämä lienee.

Sanat joihin sormeni osui, olivat "...pato vuotaa..." paikallislehden artikkelissa. En lukenut yhtään enempää. Suljin lehden ja aloin miettiä, mitä nuo sanat minulle juuri nyt voisivat tarkoittaa. Jos avioliitto on pato, silta kahden yksilön välillä, niin minun/meidän patomme ei vain vuoda vaan on murtunut ja hyöky lyö läpi koko elämän.

Jos taas pato on esim ulkokuoreni, niin silloin voisi sanoa, että se vuotaa. Tunteeni olen aika avoimesti aina ilmaissut, mutta nyt puhun niistä ehkä vielä avoimemmin. Monille.

Jos taas pato on se muuri, joka on eristänyt minut itsestäni liian kauan, niin sekin on romahtanut.
Pato voisin olla myös minä. Olenhan minäkin padonnut kaiketi puolisoani. Kun hänenkin on paha olla kanssani. Ilmeisimmin.

Odotan muuten viestiä. Eräs minulle läheinen on kokemassa ihmettä. En tiedä, mitä on tapahtunut, mikä on status. Mutta enemmän kuin muuta, toivon, että hän on onnellinen. Ihme voi tarkoittaa myös sitä, että olen hänelle jatkossa paljon vähemmän kuin ennen. Ehkä sekin pato, silta, välillämme vuotaa. Mutta se ei kuitenkaan ole merkityksellistä. Tahdon olla onnellinen, tahdon myös hänen sitä olevan.

Välillä pelkään, että huoltajuuden tms suhteen tapahtuu jotain kamalaa. Jotain, jossa saan "rangaistuksen" pahoista teoistani. Tällä tarkoitan uskottomuutta. Mutta silti, niissä hetkissä, jotka rakastin, en tuntenut olevani paha. Silti toivon, että jos rakastumisesta rangaistaan, se rangaistus kohdistuisi vain minuun, eikä lasteni tarvitsisi siitä kärsiä. Se, että lapset joutuisivat enenevässä määrin eroon äidistään ei voi olla hyvä ratkaisu. Eihän voi?

Tuskainen ja pelokas olo

Tänään mies ehdotti, että menisin jonnekin viikonlopuksi. Että tilannetta rauhoitettaisiin kotona. Tuntuu, että en edes uskalla lähteä.

Hän ehdotti myös, että lähtisi itse lasten kanssa mummolaan.

Hän tuntuu pelkäävän, että olen jotenkin kääntämässä lapsia häntä vastaan. En koskaan tekisi sellaista. Toisaalta juuri nyt pelkään hänen tekevän juuri sitä. Toisaalta: en usko, että kovin helposti pystyy lapset äitiä vastaan kääntämään.

Pelottaa. Pelottaa ihan perkeleesti.

Lupauduin lähtemään, vaikka koenkin sen, että yhtäkkiä vaan olen poissa vaikka lapset odottavat äidin näkevänsä, ihan kamalana ja pelottavana. Olen vaan poissa, vaikka lapset ajattelevat viettävänsä ihan normaalisti iltaa kanssani. Kyllä lapsilla pitäisi olla mahdollisuus näihin asioihin reagoida. Ja erityisesti tässä tilanteessa, kun he nimenomaan kaipaavat turvallista läheisyyttä.

Käräjäoikeus

Olen avoimesti kertonut miehelleni koko ajan miten asiat hoidetaan oikeusteitse, jos sopua ei synny.
Ja katso: mies otti neuvoista vaarin. Sain toissapäivänä käräjäoikeudelta lausumapyynnön. Mies oli jättänyt hakemuksen huotajuudesta ja oheistanut mukaan viisi sivua pitkän haukkumakirjeen minusta. Sen luettuani oli keuhkoista ilmat pihalla melkoisen hetken. Onneksi, ONNEKSI mies ei ollut kotona, kun sen luin. Ehdin vetää henkeä, soittaa kriisipuhelun siskolleni ja rauhoittua täysin ennen hänen kotiin palaamistaan.

Kirjeessään hän syyttää minua perusteettomasti mm. nukahtamislääkkeiden ja alkoholin sekakäytöstä, lasten hakkaamisesta ja pakkasessa ulkona pitämisestä. Hän väittää minun olevan joko aina töissä tai tekevän koko ajan kotona töitä. Lisäksi hän syyttää minua siitä, että jatkuvasti teen työmatkoja, joilta soittelen kotiin, etten tiedä milloin tulen.

Voi luoja, että kiitän sitä, että meillä on töissä työajanseurantalaitteisto, jossa on sisään- ja ulosleimaus ja saa tarkat tiedot siitä, miten olen kulkenut töihin. Miehen tehtäväksi jää sitten todistella, että olen ollut tulematta kotiin suoraan sen jälkeen.

Työmatkoista on työmatkalaskujärjestelmässä tietysti dokumentaatio, työmatkoja ei ole keväällä ollut kuin muutama. Jotenkin ne miehen mielessä ovat ilmeisesti paisuneet ihan suhteettomiin mittoihin. Tietysti, kun häntä ei pätkääkään kiinnosta ottaa vastuuta lasten hoidosta. Hänelle se on ollut hirmuinen henkinen rasite, jos kerrankin olen tulematta viideksi kotiin ja en ole koko ajan passaamassa häntä. Jessus, mitä paska väittämiä.

Alkoholinkäytöstä minulla on vaikka kuinka paljon todisteita todistamaan juomatavoistamme erittäin päinvastaista kuin mitä mieheni väittää. Yleensähän minä olen kaikissa tapahtumissa esim. ollut kuskina miehen nauttiessa vapaasti alkoholia. Ja nukahtamislääkkeitä meidän perheessämme käyttää vain ja ainoastaan hän.

Miehen tultua kotiin minä totesin vain, että olitpa melkoisen kirjeen kirjoittanut. Sanoin hänelle, että olen surullinen siitä, että hän valitsi tällaisen toimintatavan ja totesin, että mahtaa hänellä olla paha olla, kun tuommoista tekee. Mies totesi siihen, että hän ei voinut muutakaan tehdä. Lisäksi hän sanoi minun käyttäytyvän omituisesti. Millaista reaktiota lienee odottanut (onneksi ehdin alkushokin siis peittää!!!)

Totesin miehelle, että koska tiedän kaikkien väitteiden olevan täyttä paskaa, niin eivätpä ne minua paljon hetkauta. Sanoin, että toivon hänen ymmärtävän, että minun on pakko antaa tähän vastine. Totesin, että en edelleenkään toivo hänelle mitään pahaa ja että kunhan tämä kriisi on ohi ja tilanne lauennut, voimme varmasti edelleen yrittää toimia aikuismaisesti ja olla vanhempina lapsillemme.

Mies ei kaiketi kestänyt a) minua b) itseään, koska pakeni autoajelulle, jolta palasi vasta useiden tuntien kuluttua. Pelkäsin hänen palaamistaan, koska pelkäsin hänen hautovan jotain ihan päätöntä. Soitin hänelle ennen nukkumaan ryhtymistäni tiedustellakseni missä hän on ja millä mielellä. Hän totesi olevansa lähettyvillä ja olevansa ihan rauhallinen. Uskoin sitä ja uskalsin mennä nukkumaan, tosin en nukahtanut ennen hänen paluutaan.

Eilisen päivän käytin todisteiden keräämiseen. Tilasin työterveyshuollosta, lasten neuvolasta, päiväkodista ja kaikkialta mistä suinkin keksin, todisteita siitä, että olen puhunut miehen väkivallan teoista ammattiauttajien kanssa. Lisäksi hankin todisteita siitä, että olen pääasiassa lapset hoitanut. Informoin työnantajaa tilanteesta. Luoja, että saan olla kiitollinen ihanista työtovereista, mahtavasta esimiehestä ja hänen esimiehestään. Työpaikalta tuleva tuki on aivan loistavaa ja vaikka vertaa! Se antaa voimia tässä vaiheessa aivan uskomattoman paljon.

Se keljuttaa, että työasioissa joudun ottamaan takapakkia ja vaikean tilanteen vuoksi olemaan poissa yhdestä projektista, joka olisi tuonut lisää liksaa. Mutta niin se on, että first things first. Lapset ja oma jaksaminen ovat nyt tärkeintä. Työt tehdään sitä mukaa, kun jaksetaan. Uusia haasteita ei tässä kohtaa nyt vain voi ottaa vastaan.