Tänään mies ehdotti, että menisin jonnekin viikonlopuksi. Että tilannetta rauhoitettaisiin kotona. Tuntuu, että en edes uskalla lähteä.
Hän ehdotti myös, että lähtisi itse lasten kanssa mummolaan.
Hän tuntuu pelkäävän, että olen jotenkin kääntämässä lapsia häntä vastaan. En koskaan tekisi sellaista. Toisaalta juuri nyt pelkään hänen tekevän juuri sitä. Toisaalta: en usko, että kovin helposti pystyy lapset äitiä vastaan kääntämään.
Pelottaa. Pelottaa ihan perkeleesti.
Lupauduin lähtemään, vaikka koenkin sen, että yhtäkkiä vaan olen poissa vaikka lapset odottavat äidin näkevänsä, ihan kamalana ja pelottavana. Olen vaan poissa, vaikka lapset ajattelevat viettävänsä ihan normaalisti iltaa kanssani. Kyllä lapsilla pitäisi olla mahdollisuus näihin asioihin reagoida. Ja erityisesti tässä tilanteessa, kun he nimenomaan kaipaavat turvallista läheisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti