Käräjäoikeus

Olen avoimesti kertonut miehelleni koko ajan miten asiat hoidetaan oikeusteitse, jos sopua ei synny.
Ja katso: mies otti neuvoista vaarin. Sain toissapäivänä käräjäoikeudelta lausumapyynnön. Mies oli jättänyt hakemuksen huotajuudesta ja oheistanut mukaan viisi sivua pitkän haukkumakirjeen minusta. Sen luettuani oli keuhkoista ilmat pihalla melkoisen hetken. Onneksi, ONNEKSI mies ei ollut kotona, kun sen luin. Ehdin vetää henkeä, soittaa kriisipuhelun siskolleni ja rauhoittua täysin ennen hänen kotiin palaamistaan.

Kirjeessään hän syyttää minua perusteettomasti mm. nukahtamislääkkeiden ja alkoholin sekakäytöstä, lasten hakkaamisesta ja pakkasessa ulkona pitämisestä. Hän väittää minun olevan joko aina töissä tai tekevän koko ajan kotona töitä. Lisäksi hän syyttää minua siitä, että jatkuvasti teen työmatkoja, joilta soittelen kotiin, etten tiedä milloin tulen.

Voi luoja, että kiitän sitä, että meillä on töissä työajanseurantalaitteisto, jossa on sisään- ja ulosleimaus ja saa tarkat tiedot siitä, miten olen kulkenut töihin. Miehen tehtäväksi jää sitten todistella, että olen ollut tulematta kotiin suoraan sen jälkeen.

Työmatkoista on työmatkalaskujärjestelmässä tietysti dokumentaatio, työmatkoja ei ole keväällä ollut kuin muutama. Jotenkin ne miehen mielessä ovat ilmeisesti paisuneet ihan suhteettomiin mittoihin. Tietysti, kun häntä ei pätkääkään kiinnosta ottaa vastuuta lasten hoidosta. Hänelle se on ollut hirmuinen henkinen rasite, jos kerrankin olen tulematta viideksi kotiin ja en ole koko ajan passaamassa häntä. Jessus, mitä paska väittämiä.

Alkoholinkäytöstä minulla on vaikka kuinka paljon todisteita todistamaan juomatavoistamme erittäin päinvastaista kuin mitä mieheni väittää. Yleensähän minä olen kaikissa tapahtumissa esim. ollut kuskina miehen nauttiessa vapaasti alkoholia. Ja nukahtamislääkkeitä meidän perheessämme käyttää vain ja ainoastaan hän.

Miehen tultua kotiin minä totesin vain, että olitpa melkoisen kirjeen kirjoittanut. Sanoin hänelle, että olen surullinen siitä, että hän valitsi tällaisen toimintatavan ja totesin, että mahtaa hänellä olla paha olla, kun tuommoista tekee. Mies totesi siihen, että hän ei voinut muutakaan tehdä. Lisäksi hän sanoi minun käyttäytyvän omituisesti. Millaista reaktiota lienee odottanut (onneksi ehdin alkushokin siis peittää!!!)

Totesin miehelle, että koska tiedän kaikkien väitteiden olevan täyttä paskaa, niin eivätpä ne minua paljon hetkauta. Sanoin, että toivon hänen ymmärtävän, että minun on pakko antaa tähän vastine. Totesin, että en edelleenkään toivo hänelle mitään pahaa ja että kunhan tämä kriisi on ohi ja tilanne lauennut, voimme varmasti edelleen yrittää toimia aikuismaisesti ja olla vanhempina lapsillemme.

Mies ei kaiketi kestänyt a) minua b) itseään, koska pakeni autoajelulle, jolta palasi vasta useiden tuntien kuluttua. Pelkäsin hänen palaamistaan, koska pelkäsin hänen hautovan jotain ihan päätöntä. Soitin hänelle ennen nukkumaan ryhtymistäni tiedustellakseni missä hän on ja millä mielellä. Hän totesi olevansa lähettyvillä ja olevansa ihan rauhallinen. Uskoin sitä ja uskalsin mennä nukkumaan, tosin en nukahtanut ennen hänen paluutaan.

Eilisen päivän käytin todisteiden keräämiseen. Tilasin työterveyshuollosta, lasten neuvolasta, päiväkodista ja kaikkialta mistä suinkin keksin, todisteita siitä, että olen puhunut miehen väkivallan teoista ammattiauttajien kanssa. Lisäksi hankin todisteita siitä, että olen pääasiassa lapset hoitanut. Informoin työnantajaa tilanteesta. Luoja, että saan olla kiitollinen ihanista työtovereista, mahtavasta esimiehestä ja hänen esimiehestään. Työpaikalta tuleva tuki on aivan loistavaa ja vaikka vertaa! Se antaa voimia tässä vaiheessa aivan uskomattoman paljon.

Se keljuttaa, että työasioissa joudun ottamaan takapakkia ja vaikean tilanteen vuoksi olemaan poissa yhdestä projektista, joka olisi tuonut lisää liksaa. Mutta niin se on, että first things first. Lapset ja oma jaksaminen ovat nyt tärkeintä. Työt tehdään sitä mukaa, kun jaksetaan. Uusia haasteita ei tässä kohtaa nyt vain voi ottaa vastaan.